Kissanpennut

63.-66. Lempille koti! Emoa lykästää ja pennut jatkavat koulun penkillä

Oooo! Iiih! Siis niiiiiin ihanaa! Se on kuulkaas nyt niin, että vihdoin emokissaakin lykästää – sille on koti tiedossa. Puolisoni Simon äiti ilmoitti haluavansa liittää emon perheeseensä. Emoliini, josta tulee kuulemma hämäläisten hymnin mukaan Lempi, pääsee siis Riihimäelle asustamaan ja sille on jo useampi hoitopaikkakin tiedossa emäntänsä reissujen ajaksi. Eeva on Lempille tuttu jo, sillä Eevahan on käynyt hoitamassa kissojamme reissujen ajan. Lempi pääsee talon prinsessaksi, sillä Eevalla ei ole enää muita lemmikkejä.

Lempi onkin melkoisen hehkeä, nuori naaras, sillä viikko imettämisen lopettamisen jälkeen emo kehitti jo kiiman! Niin ja emohan ei olisi itse lopettanut imettämistä, vaan me olemme vain vahditusti laskeneet pennut moikkaamaan emoaan ilman nisäkontaktia. Oi herttinen sitä kiekumisen ja pepun tarjoamisen määrää. Kiimassa emo innostui myös leikkimään pentujensa kanssa painia, mutta tämä tapa hävisi heti kiiman loputtua. Emo on ulkoillut kissa-aitauksessamme ja ah sitä koilotuksen määrää, kun kiimainen emo on päässyt ulos.

Viiksikko-pentueen eli kaikkien viiden pennun kanssa kävimme taas treenaamassa Heiluvan Hännän tiloissa perjantaina. Kolmella muulla oli vähän vielä keskittymisvaikeuksia valjaissa treenaamiseen ja Inkkari meinasi pistää ralliksi. Omilla pennuillamme Tuiskulla ja Roudalla on kotikenttäetu, joten ne pystyivät kivasti treenaamaan pentuhäiriöstä huolimatta kosketuskeppiä, käiskohdennusta ja Tuisku jopa lattiallakin vauhdikkaita luoksetuloja. Ooh.

 

Sunnuntaina kävimme tutustuttamassa Lempi-emoa tulevaan kotiinsa pentujen ja Okran kanssa eli matkasimme Riihimäelle. Lempi on niin rohkea, että kaikki kissat siis tutkivat joka nurkan ja pennut leikkivät. Emo vain piti pitää ruokailun ajan poissa olohuoneesta, sillä hyvin ahneena kissana se olisi hypännyt kyllä pöydälle mukaan ruokailuun. Boksimatkailuja ja valjaissa liikkumista Eeva joutuu kyllä paljon treenailemaan Lempin kanssa, mutta kaikki ajallaan ja pienissä paloissa mukavaksi ehdollistamalla. Kotonamme Lempi suostui kyllä syömään virikekupista niin, että valjaat olivat sen selän päällä, mutta neppareita en saanut laittaa kiinni, tai sähinä alkoi. Hyvä ensitreeni kuitenkin.

 

Maanantaina 7.1. kävimme Lempin kanssa tutustumassa eläinlääkäriasemaan. Video puhukoon puolestaan. Livet-asema Espoossa on ollut todella ystävällinen ja laskenut meidät tutustumaan tiloihin ja hoitajakin ehtinyt aina leikittää pentujamme ja nyt ruokkia ja silitellä emoa. Ihanaa! Emo rohkeasti tutki koko huoneen, katseli ikkunasta, söi hoitajan kädestä raksuja ja haki silityksiä. Yksin huoneeseen hetkeksi jäätyään se kyllä koilotti perään. Video puhukoon taas puolestaan. Aika on nyt varattu keskiviikolle sterilointia ja rokotuksia varten, myös hampaitten kunto tsekataan. Emon vointi on ollut kyllä erinomainen ja Okrakin on toipunut aikaisemmasta sairastelusta. Sitten viikon loppupuolella, jos steriloinnista toipuminen on normaalia, emo voi muuttaa uuteen kotiinsa.

 

Kissanpennut

54.-62. Sähinää ja äpinää pentutreffeillä sekä iloista koulunkäynnin alkua

Joulun jälkeisenä viikonloppuna järjestimme pentutreffit Heiluvan Hännän tiloihin Pitäjänmäkeen. Paikkahan on pennuille hyvin tuttu entuudestaan. Laskimme Viiksikon ja Okra-setäkissan käpsyttelemään lattialle. vasta viikko oli kulunut luovutuksesta, mutta ohhoh, kylläpäs kissanpennut olivatkin ehtineet jo vieraantua toisistaan. Emo ja Okra nuuskittiin vuorollaan tuttuun tapaan, mutta sähinää ja murinaa oli kyllä pentujen kesken ilmassa. Leikittäminen ja ruokailu auttoivat kyllä tilannetta vähän kerrassaan paljon. Kaikki tuoksuivat mielestään selkeästi jo vierailta keskenään ja osaltaan tähän varmasti vaikutti juuri ennen luovutusta ollut sterilointiprojekti.

Kävimme myös kerran treenaamassa omalla perheellämme Heiluvan Hännän tiloissa ennen uutta vuotta. Ehdollistimme pennuille naksuttimen ja treenasimme kosketuskepin kosketusta kuonolla. Kivasti meni. Nuoltava tahna toimi hyvänä koulutuspalkkiona, Tuiskulle myös Orijen-pentunappulat. Treenasimme myös luoksetuloa eli kissoille omia nimiään. Videoilla näistä hieman esimerkkiä.

 

Uusi vuosi sujui kissanpennuilla tosi rohkeasti. Mitkään välähdykset tai pamaukset eivät saaneet kissojamme hätkähtämään. Verhot ikkunoiden edessä ja kovemmalla soiva musiikki auttoivat asiaa myös. Olimme itse rauhallisia ja leikitimme pentuja väsyneiksi jo päiväaikaan. Vaikka yksi koiristamme tällä kertaa todella säikähti rakettien valoja, kissat eivät reagoineet koirankaan käytökseen.

Uudenvuodenpäivänä olimme järjestämässä ja minä tuomaroimassa Nose Work -kokeita pitkää päivää koiriemme kera Salossa, joten anoppi Eeva ihana tuli päivällä useaksi tunniksi viihdyttämään kissojamme eli leikittämään ja ruokkimaan ja tsekkaamaan vessat.

Tammikuun toisena päivänä osallistuimme pentuinemme ja Okran kanssa oman koirakoulumme pentukurssille. Oi että, kuinka kisupentumme olivatkin reippaita – varsinkin Tuisku! Treenasimme ensin sermien takana pöydän päällä taas kosketuskeppiä sekä uutena kuonolla käteen kohdentamista, mutta Tuisku varsinkin hinkusi päästä lähemmäs koiranpentujakin treenaamaan. Molemmat natiaisemme kävivät myös haistelemassa toimistotilassa odottelevaa, kouluttajamme Saanan koiraa aivan nenäkontaktilla asti verkko-oven takaa. Wau!

 

 

Tuiskun kanssa kävimme treenaamassa käsikohdennusta myös pujotteluradalla koiranpentujen edessä. Tämä oli samalla tietenkin koiranpennuille mahtavaa siedätystä kissoihin – ja hienosti heillä sujuikin! Nutriplus-geeli oli mahtava tehopalkkio jälleen kerran molemmille pennuillemme.

Oi että sitä sai olla ylpeä pennuistaan, ah. Okra-sedällehän tällaiset treenit ovat aivan piece of cake – niin nähty juttu. Se auttoi myös malliopettajana pentuja odottamaan isossa koiranhäkissä. Pienemmässä Tuisku olikin sitä mieltä – hyvin äänekkäästi – että “mä haluuuuun treeenaaamaaaaan!” Kertakaikkisen päättäväinen ja hauska pikkutyttö siis 🙂

Kissanpennut

Ritari ja Mahti uudessa kodissa

Ensimmäinen viikko takana uudessa kodissa. Ritari ja Mahti ovat kotiutuneet nopeasti. Ensimmäisestä päivästä alkaen kaksikko on syönyt, leikkinyt ja tutkinut asuntoa aktiivisesti ja rohkeina.

Uudessa kodissa kissojen harmiksi on kymmenen viikkoinen kultaisennoutaja pentu joka on kovin vallaton ja erittäin kiinnostunut leikkimään kissojen kanssa. Sisarukset suhtautuvat koiraan päivä päivältä rohkeammin ja kiinnostuneemmin. Meistä ihmisistä on eläinlapsille iso turva järjestetyissä kohtaamisissa, vaikkakin koiran mielestä luultavasti olemme vain ärsyttäviä leikin estäjiä. Kuonot vastakkain on haisteltu tuota kummallista toisen lajin edustajaa puolin ja toisin kunhan koira pysyy paikallaan. Tassuja ja häntää on myös uskaltauduttu haistamaan (ja pikkuisen maistamaankin). Äkkinäiset liikkeet koiralta saavat kissat yhä sähisemään ajoittain. Käden kosketus ja rauhallinen puhe saa naukujat kuitenkin rauhoittumaan ja rentoutumaan taas hetkessä. Niin kovin erilainen otus on tuo koira kuin ne mihin kissat ovat aiemmassa kodissaan tottuneet, koiralla taas ei ole aiempaa kokemusta kissoista.

Asuntomme on jaettu portilla kahtia ja pääasiassa kissat ja koira ovat eri puolilla. Tutustumisretkiä tehdään puolin ja toisin molemmille portin puolille. Kissat ovat alkaneet kiinnostumaan portin läpi pääsystä päivä päivältä hanakammin vaikka tietävät koiran olevan toisella puolella.

Ulkoilua emme ole kissojen kanssa vielä päässeet kokeilemaan pakkasen ja rakettivaaran takia. Kovasti kuitenkin ulko- ovesta oltaisiin menossa muiden mukana. Namin heitto toiseen suuntaan ovelta onneksi toimii joka kerta.

Kissanpennut

Inkkarin joulu

Inkkari oli jouluaattona siskollani Tampereella, jossa teki vähän tuttavuutta heidän perheen kahdesta Ragdoll-kissasta toiseen, eli naaraspuoliseen. Vahdimme, että kissojen välillä pysyi hyvä välietäisyys. Inkkari osasi olla kyläpaikassa hienosti, ainoastaan häiritsi 4-vuotiaan tytön Lucia-esitystä pyydystämällä mekon helmaa kesken esityksen. Tampereelta menimme Seinäjoelle tätini luokse. Molemmissa kyläpaikoissa ihmiset ihailivat Inkkarin sinnikkyyttä olla tapahtumien keskipiste, kun kissa jaksoi kiivetä ruokapöydille jatkuvasti. Seinäjoella Inkkarilla oli oma huone, kun ei pystytty vahtimaan. PIkkuista taisi vähän stressata tämä matkustaminen ja mulla oli myös koira hoidettavana, joten muutamat tarpeet tulivat väärään paikkaan.

Lemmy-setäkissa uskaltaa jo katsoa Inkkaria, kun etäisyyttä on tarpeeksi. Uusi tulokas on kuitenkin hieman epäilyttävä. Nipsu-koira suhtautuu jo rauhallisemmin Inkkariin, vaikka Inkkari välillä sähisee Nipsun nähdessään. Meillä eläimet tutustuvat toisiinsa näköesteiden ja aitojen sekä ovien välistä, joista aidat Inkkari ylittää alta aika yksikön, jos häntä ei vahdi. Välillä Inkkari on isohkossa sauna+kylppärihuoneessa, jotta ei tulisi uusia pissavahinkoja ja että Lemmy saisi olla olohuoneessa rauhassa. Ja sitten taas vaihdellaan huoneita. Totuttaminen etenee koko ajan, mutta hitaasti. Eli vaatii kärsivällisyyttä, kun perheessä on ennestään arka aikuinen kissa ja vauhdikas koira. Kissan pentu on kyllä sekoittanut tämän perheen rytmin juuri sopivasti.

Olemme myös tehneet totuttelemista käsittelyihin, valjaisiin ja kantokopassa olemiseen. Muutaman kerran on jo leikattu leikisti kynsiä. Inkkari on rauhallinen käsitellessä varmastikin, koska viihtyy sylissä mielellään. Valjaat ovat vielä vähän inhottavat ja talutushihnaa Inkkarin tekee mieli pyydystää. Mutta harjoitus tekee mestarin, myös kissa-asioissa.

Kissanpennut

50.-53. Joulu – pennut mukana sukulaisia ilahduttamassa

Joulu, joulu, tullut on! Meillä se tarkoitti hyvää ruokaa, pentujen ja koirien kanssa leikkimistä, valjasulkoilua pentujen kanssa pihalla nollakelin aikaan ja myös pienen takapihamme puolella sekä vaiheittaista Kookos-koiran tutustuttamista lisää ja lisää eli Kookoksen maltin kasvattamista. Kookos ei enää ulise ja vingu lainkaan pentujen kanssa, vaan haluaa leikittää. Tämä vain voi olla pennuille liian terrierimäisen rajua, joten siksi siedätys tehdään edelleen vaiheittain.

Jouluna alkoi myös omien nimien opetteleminen. Oman nimen kuullessaan saa ruokaa, mutta sisaruksen nimen kohdalla ei. Tämä perustuu klassiseen ehdollistamistamiseen.

 

Tapaninpäivänä pakkasimme pennut mukaan Simon sukulaisten luo matkatessamme ruokailureissulle. Naskalit leikkivät sujuvasti taas sukulaisten luona ja nukahtivat lopulta sohvalle viereemme. On nämä kyllä niin reippaita, ai että.

Kissanpennut

49. Pennuilla alkaa uusi elämä – muutto omiin koteihin

Voihan onni ja haikeus! Nyt on SE päivä. Se, jota olemme sekä odottaneet että pelänneet. Niin, viiden pennun sosiaalistaminen ja lääkitseminen kymmenen päivän ajan kaksi kertaa päivässä on ollut todellakin melkoisen iso työ. Mutta samaan aikaan tämän puolentoista kuukauden ajan on toki tullut kiinnyttyä jokaiseen pieneen vipeltäjään, jokaiseen hurmaavaan, yksilölliseen persoonaan. Snif. Nenäliinoja matkaan siis.

Naskalithan ovat tutustuneet uusiin perheisiinsä sekä niin, että ottajat Ansku ja Moona kävivät sekä meillä kotona leikittämässä pentuja ja sitten koko pentueet kävivät molemmissa kotipaikoissa leikkimässä ja nuuskuttamassa paikat. Otimme myös matkaan mukaan tuttuja tuoksuja täältä pentukodistaan eli vällyjä (peittoa, pyyhettä, toiseen kotiin myös tuttu kantokoppa) sekä tuttuja leluja ja samoja penturuokia oli tarjolla uusissakin kodeissa. Kävimme viemässä ensin Inkkarin eli pitkäkarvaisen Anskun luo niin, että kaikki viisi pentua sekä emonsa olivat mukana. Näin emokin näki, mihin pennut jäävät, eikä toivottavasti ihan yhtä lailla stressaa niiden häipymistä. Lisäksi suunnittelimme jo ensimmäistä leikkikertaa noin viikon päähän luovutuksesta Heiluvan Hännän tuttuihin tiloihin niin, että sekä emo että Okra-setäkissa ovat tuolloin myös mukana ja näin Okrakin näkee pennut edelleen.

Pennut leikkivät ja kiipeilivät Anskulla sekä söivät hieman, allekirjoitimme luovutuspaperit (Kiikoisten löytöeläinpalvelun paperit siis, luovutusmaksu eli korvausta steriloinneista, rokotuksista, matolääkityksistä, sirutuksesta maksettiin siis sinne) ja pakkasimme muut paitsi Inkkarin matkaan. Anskun mukaan pikkuinen oli toki naukunut, kun oli huomannut jääneensä ilman muita pentuja ja emoa ja nukkui tiiviisti Anskussa kiinni yönsä. Tuttu peitto oli auttanut alkuun eli Inkkari oli selkeästi hakeutunut tuttujen tuoksujen luo. Perheen muihin eläimiin eli arempaan kissaan ja leikki-intoiseen koiraan tutustuttaminen tehdään vaiheittain useamman viikon aikana jakamalla huoneistoa osiin. Tärkeää on yrittää ehkäistä ei-toivottua käytöstä eli ettei kukaan pääse jahtaamaan ja pelottelemaan toista. Hiljaa hyvää tulee!

Toiseen paikkaan Moonan luo jätimme sitten Sisar Hento Valkoisen eli Ritarin sekä Ruskean tytön eli Mahdin. Onneksi ne saivat pitää toisensa ja samana iltana jo saimme halikuvia pikkuisista nukkumassa kaulakkain kiipeilypuussa ja leikkimässä. Iso porttiviritelmä esti vielä kissojen pääsyä pentukoiran luo – tai toisinpäin, sillä pentu kyllä olisi mielellään heti leikittänyt kissanpentuja. Mutta, hiljaa hyvää tulee.

Yhtäkkisen rauhallisessa tai ainakin rauhallisemmassa kodissamme annoimme kahden meille jäävän pennun eli kollin, Roudan ja mustalappusilmätytön eli Tuiskun nukkua vielä yhden yön emon kanssa. Emo vieläkin haluaa imettää ja sai nyt vielä yhden yön näin tehdä, mutta seuraavana päivänä meno muuttuu tämän suhteen, jotta emo päästään steriloimaan myös.

 

 

Kissanpennut

46.-48. Sterilointikeikka ja toipumista

Nips ja naps! Keskiviikkona 19.12. Viiksikon kanssa huristeltiin Sopulitien eläinlääkäriasemalle – vuorossa oli steriloinnit ja kollin kastrointi. Päivä osoittautui melkoisen kireätempoiseksi, sillä lääkäriin tulikin samana päivänä kaksi hätäsynnytystä keisarinleikkauksilla. Nukutuspiikki ei ole kivuton juttu ja jokainen piskuinen hieman kiljahti ja pomppasi boksiinsa. Pieni sisar hento valkoinen eli Ritari nukahti kättäni vasten hellyttävästi. Tärkeää oli, että jokaiselle toipujalle oli oma boksi ja koska asema oli hektinen, niin puolisoni Simo otti yksi kerrallaan toipujia autoon ja piti autoa lämpimänä. Onneksi pystyimme hyödyntämään myös lääkäriaseman pimennettyä vessaa toipujille.

Pennut virkoavat nopeasti leikkimäänkin leikkausten jälkeen ja osan mielestä eivät tästä syystä tarvitse kipulääkettä kuin vuorokauden ajan. Usealla kipuluennolla käyneenä ja esimerkiksi Helena Telkänrannan kirjoja lukeneena en yhdy tähän mietteeseen, sillä kivulla on monet kasvot. Kolli voi toipua kastroinnista helpommin, mutta tyttökissoilla on kolmessa kerroksessa tikkejä alavatsassaan ja pidän aivan kummallisena ajatusta nykytietämyksen valossa, etteikö kissa tuntisi kipua siinä missä ihminenkin. Annoimmekin kotosalla kissoille vielä kolme päivää Metacamia. Pikkuiset leikkivät, mutta myös nukkuivat kyllä hieman normaalia enemmän toipumispäivinään. Niiden olotila vaikutti kuitenkin perjantaina olevan niin hyvä, että uskalsimme suunnitella muutot uusiin koteihin lauantaille 22.12. – kaksi perhettä saa ihanat, karvaisen pehmoiset joululahjat, uudet perheenjäsenet. Me taas, snif, niin tulemme kaipaamaan näitä joka ikistä, upeaa, rohkeaa pentua. Onneksi jokaiselle on ihana, tuttu koti tiedossa. Vain emolle ei vielä tässä vaiheessa ole kotia.

Kissanpennut

44.-45. Lunta!

Maanantaina pikkuiset pääsivät yksi kerrallaan ulos Miiran kanssa, tiistaina Simon kanssa. Maanantaina kaikki selkeästi ihmettelivät valkoista pumpulivaippaa maassa. Lämpötila oli nollassa, joten emme kenenkään kanssa olleet 10 minuuttia pitempään ulkosalla. Mutta Tuisku Pippurinen olisi halunnut olla pitempään, mennä naapuriin ja kävi pienellä takapihallammekin tutustumassa häntä pystyssä rohkeana. Kun vein sen sisälle, se olisi halunnut hilpaista uudestaan oven raosta ulkosalle. Mahtavaa.

 

Filosofi eli pitkäkarvainen tyttö oli yhtä lailla rohkea ja juosta viiletti pienen lampemme jäällä ja yritti mennä aidanraosta naapurin pihaan. Se pureskeli pientä oksaa ja nautti.

 

Kollipoikamme eli Routa innostui ulkoilusta leikkimällä eniten eli vedin pitkää heinänkortta karkuun ja Routa vipelsi perässä. Välillä se haki rapsutuksista turvaa ja sitten taas viiletti pihalla häntä pystyssä.

 

Sisar Hento eli Ritari ja ruskea tyttönen eli Mahti olivat tällä kertaa myös jo rohkeampia, mutta ruskeaa tyttöä valjaat häiritsevät eniten. Heinänkorsileikkiin sekin kyllä lähti mukaan ja tutki pientä terassiamme eniten, kuten Ritarikin. Molemmat kuitenkin käppäivät myös häntä ja kroppa pystyssä, mutta välillä jännittikin.

 

 

Pihamme on kuitenkin hyvin rauhallinen päiväaikaan eli autojakaan ei mene ohi, eli tulevissa kodeissaan pennut varmasti jänskäävät ensin ulkoilua vilskeisimmillä alueilla. Mutta pohjia ulkoilulle on jo meillä luotu ja kantokoppa mukana voisi olla tärkeä lisäturva, että aina voi mennä boksiin ja kiivetä huoltajansa takin sisäänkin vaikka, jos yhtään jänskättää liikaa. Turvapaikka on tärkeää olla, varsinkaan jos ei pääse suoraan viipottamaan ulko-ovelle takaisin. Toki on tärkeää valita myös rauhallisemmat ulkoiluajat, niin kuin me olemme nyt tehneet eli mahdollisimman vähän ihmisiä ja ajoneuvoja liikkeellä.

Tiistaina oltiin suojan puolella ja lumi oli sulanut pinnalta. Tänään tutustuttiin ennen kaikkea takapihaan, joka on rauhallisempi ja useampikin häntä oli pystyssä. Ritari innostui tutkimaan ja kiipeilemään aiempaa paljon enemmän, kun kadun puoleinen häiriö oli poissa. Kosteampi sää tosin näkyi myös pieninä kurapisaroina pääosin valkeassa turkissa.

Päivän isoin kummastus oli vettä tiputteleva jääpuikko rännin juurella. Sitä katseltiin ja kosketeltiin. Varastojen alle tai halkopinojen väliin tutkimaan ei tyhmä hihnan jatke seikkailijoita päästänyt, vaan pysytellä piti valvovien silmien edessä. Ulkoilu ei pienille suojasäälläkään ollut pitkä, sillä nollakelikin on kovasti kylmä pienille tassuille.

Kissanpennut

41-43. Relataan, kuunnellaan raketteja ja leikitään imurin ympärillä

Viikonvaihde meni pikkuisilla lähinnä rentoutuessa eli kotosalla koirien ja Okran parissa ollen.  Olimme koiriemme kanssa esiintymässä Koiramessuilla nose work – näytöksissä, joten kotona oli hiljaisempaa päiväaikaan (yleensä minä olen enemmän kotona päivällä ja Simo illalla). Terrierimmekin osaa jo rauhallisemmin katsella kisuja, mutta ei sitä vielä täysin vapaaksi voi laskea niiden kanssa leikkimään – se olisi edelleen liian räväkkä. Mutta oikeaan suuntaan mennään koko ajan, rauhallisen kärsivällisesti päivä kerrallaan. Kisusemme leikkivät käynnissä olevan imurin ympärillä ja liikkuvaa imuriakin katselivat alle metrin päästä ja jatkoivat leikkejään. Emoa imuri jänskättää hieman enemmän, mutta maanantaina sekin jo pysyi maassa makaamassa imurin rullatessa puolentoista metrin päässä. Lisäksi kuuntelimme viikonloppuna taas ilotulitteiden ääniä ja muita pamauksia ja kodinkoneääniä. Ruokina kokeilimme pennuille taas uutta, kissoille tarkoitettua raakaruokaa, mutta ei kelpaa ei. Mitkään valmisraakaruuat eivät ole kisuillemme maistuneet, mutta kivipiiraa, luomujauhelihaa, sydämiä, kauloja ne syövät kyllä. Raakaruokaanhan voi totuttaa kissaa pikkuhiljaa kätkemällä sitä tutun ruuan sekaan keskelle aivan pienen pienissä erissä, että tutun maun kautta kissa tottuu pikkuriikkiseen määrään vierasta ruokaa ruokapallosen keskellä. Noh, tämä homma jää tulevien kotien tehtäväksi sitten.

Pentutilaan hankimme myös uusia kiipeilypuita – nyt pentujen fysiikka toimii jo niin paljon paremmin, että uskallamme laskea niitä korkeammalle. Yhtä rakennelmaa pitkin kisut pääsevät jo katonrajaan asti, jossa on pieni tasanne ja kori. Se oli edesmenneen Vilja-kissamme lempparinukkumapaikka, siellä sai olla rauhassa. Voih, kamala ikävä Viljaa vielä. Noh onneksi uusi sukupolvi tuo iloa elämään ja onneksi olemme voineet auttaa näitä kuutta koditonta kissaa onnellisen elämän polulle. Suomessa kun hylätään aivan käsittämätön määrä kissoja koko ajan, meillä on todellakin kissakriisi päällä. En olisi tätä uskonut, että tilanne ei ole kahteenkymmeneen vuoteen mennyt kyllä paremmaksi. Siksipä pienikin apua eläinsuojelujärjestöille voi olla iso apu. Kissojen auttamiseen menevät meidän rahamme tänä jouluna joulukorttien ja lahjojen sijaan. Nämä pentuset ja emonsa ovat meille lahjaa kylläkseen.

Perjantaina huomiomme vei Okra-kissamme, sillä se oli taas huonommassa kunnossa ja jouduimme viedä sen äkkiseltään lääkäriin – pahoittelut koirakouluni asiakkaille, joiden tunteja jouduin tästä syystä siirtää. Okran vatsanseutu ja virtsatiet ultrattiin ja nähtiin edelleen hurjasti sakkaa virtsassa, vaikka virtsakiviä tms Okralla ei ole. Kyse on siis edelleen bakteeritulehduksesta, joka ei ole lähtenyt antibiooteilla pois. Otatimme varmuuden vuoksi verikokeetkin ja niistäkään ei löytynyt mitään vikaa. Verikokeet jännittävät okraa, sillä kuten täällä blogissa olen aiemmin kertonutkin, niin Okraa on vahingossa tökätty hermoon verisuonen sijaan aikaisemmin ja sen jälkeen joudutti vielä nukuttaa ja operoida takajalkaa, joten on ollut melkoinen työ saada lääkärinpöydästä, lääkäreistä ja piikistä yhtään mukavia Okralle. Ultrassa Okra makasi aivan paikallaan minun pidellessäni Okraa selällään – tämä kollimussuni on ihan superluottavainen. Kaikki treenitausta näkyy kyllä Okrassa ja sen luottamuksessa hienosti. Verikokeet otimme tassun sijaan kaulalta ja ihana Livetin lääkäri oli valmis työskentelemään lattiatasossa, jotta Okran oli yhtään rennompi olla. Okran alla oli tuttuja tuoksuja kotoa sekä Pet Remedyä myös. Okraa jännitti verikoe ja se hieman yritti peruuttaa, mutta oma rentouteni, rauhallinen puheeni, rapsuttelut ja lääkärin ystävällisen itsevarmat otteet olivat kultaa.

Verikokeen jälkeen Okra suostui heti treenaamaan temppujakin peitteen päällä, jossa verikoe oli juuri otettu. Teimme high five, istu, maahan yms temppuja ja tyhjensimme lääkärinpöydältä raksupurkkia. Että minä niin rakastan tätä superluottavaista ja tempuista itsevarmuutta saavaa kissaa. Temppujen treenaamiselle palkkioiden avulla on tosiaan monta hyvää syytä, muun muassa aktivoinnin tarjoaminen, mutta myös jänskiin tilanteisiin niillä saa itsevarmuutta. Lopuksi Okra meni boksi-vihjesanasta itse boksiinkin ja sai tietenkin palkaksi taas kasan hyviä raksuja.

 

Kissanpennut

39.-40. Rauhanasemalla kehkeytyykin konflikti

Ooh! Taas uusia ympäristöjä tutkittavaksi ja kiipeiltäväksi. Pennut pääsivät keskiviikkona tutustumaan Filosofi-pennun eli Inkkarin tulevaan kotiin Anskun luo. Myös Sisar Hento valkoisen eli Ritarin ja ruskean tytön eli Mahtin tuleva ottaja Moona oli tietenkin paikalla taas. Yritämme näin tehdä uusiin koteihin muuttoja mahdollisimman mukaviksi pennuille. Moonan kotonahan pennut kävivätkin jo aikaisemmin – kuten täältä blogista voi lukea.

Pentuset rallattivat taas pitkin kiipeilypuita ja sohvia, ihmettelivät ikkunasta kerrostalopihan näkymiä ja leikkivät leluilla. Suosikki oli selkeästi jumpparulla, jonka sisään saattoi juosta ja toinen hypätä samaan aikaan rullan päälle. Pienistä nämä kakarat eivät tosiaan säikähdä.

Torstaina vierailimme Pasilassa Rauhanasemalla eli useiden rauhanjärjestöjen kotimajassa. Rauhanaseman työntekijät olivat kilvan paikalla ihastelemassa ja leikittämässä pikkuisia. Mutta tämä olikin ensimmäinen vierailu, jossa yhdelle pennulle tulikin pelkotila. Tuo pentu oli oma Tuiskuni eli valkoinen mustalla silmälapulla. Tämä yllätti melkoisesti, sillä Tuisku Pippurinen on yleensä ollut se rohkea rämäpää, joka pikkujouluissakin ensimmäisenä lähestyi vieraan koiran aitausta, ulkona liikkuu enemmän ja pidemmälle kuin muut ja kotonamme on ensimmäisenä ollut nuuskimassa koiriammekin. Noh, sellaista elämä on ja saatiinpahan taas lisäinformaatiota tästä persoonasta sekä oivalluksista ja virheistä oppimista. Virheet ovat sitä varten, että niistä oppii.

 

Tuisku siis lähti Rauhanaseman yhdessä huoneessa yhtä lailla sisarustensa kanssa nuuskuttamaan huonetta, kiipeili pöydällä, kunnes se yhtäkkiä alkoi jähmettyä ja haistella ja katsoa sohvan nurkkaa. Sohvalla oli myös oma takkini, joka päällä olin ollut ainakin asiakaskoirien kanssa juuri sekä omien koiriemme kanssa Touhu ja Temmellys -paikassa, eli uusia ja outoja hajuja siinä saattoi olla. Mutta niin oli varmaan sohvassakin, mene ja tiedä, kumpi vai molemmat yhdessä hajumaailmansa kanssa olivat nyt Tuiskun mielestä jänniä. Tuisku säikähti ja pakeni huoneen toiseen nurkkaan ja minä tyhmä tein sen virheen, että yritin nostaa Tuiskun syliini ja Tuisku selkeästi säikähti minussakin ollutta hajua (olin juuri ollut sohvalla istumassa ja päälläni oli toki ollut takkini tullessamme). Tuisku haisteli takkiani, rääkäisi ja juoksi karkuun sohvan alle, koska sohva oli siinä lähellä. Muutkin pennut säikähtivät Tuiskun reaktiota, mutta toipuivat nopeasti ja palasivat leikkimään ja tutkimaan huonetta – ja yrittivät syödä viherkasveja, jonka estimme, sillä emme tienneet kaikkien myrkyllisyydestä. Voi että, kun harmitti, että olin ottanut Tuiskun syliin. Sylini oli vain aiemmin ollut Tuiskulle nimenomaan turvapaikka, jonne se kapusi itse, jos oli yliväsynyt vaikkapa luennon aikana ja nukahti syliini tunniksi. Olin ollut aikeissa ottaa Tuiskun syliin ja nostaa sen boksiinsa, joka on sille turvapaikka. Noh, pieleen meni ja lujaa. Olisi pitänyt antaa Tuiskun olla rauhassa huoneen toisella puolella nurkassa ja tulla esiin omaan aikaansa. Jokin turvapaikka on kissalle niin kuin muillekin eläville olennoille aina tärkeä, jos jokin säikäyttää.

 

Noh pyysin ihmisiä poistumaan huoneesta, jotta sain tilanteen rauhoittumaan ja Tusiku tulikin kymmenen minuutin sisällä pois sohvan alta. Mutta sohvan päällinen sitä selkeästi jännitti edelleen, vaikka olin takkini vienyt siitä toiseen huoneeseen. Hetken päästä sain Tuiskun rauhassa boksiinsa ja muut pennut perässä ja siirryimme toiseen työhuoneeseen. Siellä muut lähtivät taas rennosti tutustumaan paikkoihin, tiputtelemaan esitteitä pöydiltä ja ihmettelemään ikkunasta Pasilan näkymiä. Tuisku seuraili vähän ujona perässä eli kulki vähän matalammalla ja häntä matalampana ensin, mutta rohkaistui koko ajan lisää. Jännittyneisyyden näkin siitäkin, että yhtäkkiä iski pissahätä, eikä Tuisku huomannut vieressä olevaa vessalaatikkoa. Tuisku alkoi kaivella lehtilaatikkoa hädissään, jonka onneksi huomasin ja nostin pikkuisen vessaansa. Sinne Tuisku päästi saman tien pitkät pissat – jännityksessähän kehon toiminnotkin ovat nopeita, joten saattaa iskeä heti pissa ja/tai kakkahätä. Sisäsiistejä nämä viisi piskuista ovat olleet aivan meillä olon alusta saakka, joten tosiaan kyse ei ollut siitä, etteikö Tuisku olisi tiennyt, minne pissata.

 

Tuisku rentoutui koko ajan lisää ja leikki lelullakin. Lopetin tutustumisretken sitten varman päälle leikkihetkeen, jotta se mielentila jäisi Tuiskulle tästä paikasta.

 

Kotona laskin olohuoneemme lattialle peiton, jonka olin laittanut tarkoituksella sille jännälle Rauhanaseman sohvalle. Muut pennut menivät vain peiton ohi, mutta Tuiskupa jäi taas hieman jähmettyneenä haistelemaan kauempaa. Parissa minuutissa se kuitenkin rentoutui ja jatkoi leikkejä. Tämän vierailun jälkeen olen tarkoituksella tuonut kotiin vieraita tuoksuja kuten koiriemme treenipaikoista lattioilta tuoksuja koirien taukomaton kautta sekä hieromalla pyyhettä asiakkaitteni kissan turkkiin. Näitäkin Tuisku on haistellut ensin varovaisesti, kun taas muut ovat hetkessä haistaneet ja jatkaneet puuhailujaan. Pentuehan on löytynyt ulkoa ladon alta emonsa kanssa noin seitsemänviikkoisina ja selkeästi olleet jonkun kissoja, sillä villejä ne eivät suinkaan olleet. Mitähän pennuille ja nimenomaan Tuiskulle on mahtanut tapahtua ennen meille tuloa? Johtuuko hajuherkkyys ajalta ennen meille tuloa? Aiemmin emme ole tällaiseen hajuherkkyyteen Tuiskun kanssa törmänneet, joten tämä tuli aivan ylläripyllärinä. Mutta muutoin Tuisku on Rauhanaseman jälkeen ollut taas oma rohkea itsensä.