Nuusk! Ooh! Boksin ovi aukeaa ja pikkutassut tepastelevat Okra-kissasedän perässä Koira- ja kissakoulun tilojen lattioille. Uskomattoman rohkeilla pikkutepsuilla nousevat hännät hyvinkin nopeasti ylös ja lihakset ovat rennot – vaikka ollaan aivan uudessa, pentujen silmiin isossa ja avarassa tilassa. Lihasten rentous onkin se, mitä kannattaa katsoa kissan tunnetiloja tarkkaillessaan. Jos kisu on rento, se uskaltaa kävellä keskeltä huonettakin. naskalit viettävät eniten aikaa salin reunoilla, sillä siellä on suojaisia paikkoja ja kiipeilyvälineitä kuten tuolinjalkoja, tokoeste ja kissa-agilitytarvikkeita. Mutta uskaltaa tämä viisikko kulkea salin poikkikin ja pian alkaa innokas vauhtijuoksu, hippaleikki ja kiipeilyt. Okra kävelee välillä pentujen luona ja käy nuuhkimassa niitä, mutta usein se myös haluaa 13-vuoden arvokkuudellaan omaa tilaakin hypäten pöytien ja hyllyköiden päälle. Pennut katsovat kaihoisasti perään. Ihan tällä yhdeksän viikon iällä ei fysiikka riitä – onneksi – hyppiä korkeuksiin setähahmon perässä.
Ei aikaakaan kun huomaan, että tässä ovat selkeästi tulevaisuuden agilitylupaukset. Laitan Okraa ja toki pentujen koordinaatio-vapaatreenailua varten agilityesteitä pystyyn ja viuh – pennut kiipeilevät pitkin matalaa kissojen puomiestettä (niin matala, että tippuessaan pentu ei voi oikein rikkoa luustoaan), tikapuuestettä, hyppivät tuosta vaan tokoesteen yli. Kun A-este laitetaan paikoilleen, on riemu suuri. Yhtäkkiä neljä kissimissiä keikkuu A-esteen harjalla. Viimeinen kaveruksista saapuu jälkijunassa, eikä ihan heti pääse harjalle, mutta sinnikkyys palkitaan kyllä.
“Wuh, wuh, ärrr!” Käytävästä kuuluu naapurihuoneiston eli puusepänliikkeen työntekijöiden koirien haukkua melkoisen kovaa. Kisut ihan hetkoseksi pysähtyvät kuuntelemaan, minä puolestani lässyttelen iloisen kannustavalla äänelläni. Naskit jatkavatkin pian puuhastelujaan äänistä piittaamatta. Olen eläintenkouluttajan urallani nähnyt niin monta kissaa, joiden tempputreenaus tiloissamme tyssää uuden paikan ja sen äänien pelkoon, että tänään kyllä kihertelen innosta näiden viiden naskalin ollessa näin Risto-Reippaita. Näistä saa kuulkaas melkoisen hianot treenikaverit, joiden kanssa voi käydä valjaissa koirien tapaan treenaamassa – kunhan uusi huoltajansa tajuaa jatkaa sosiaalistamista pennun kotiuduttua uuteen pesäänsä. Pennuistahan kaksi jää meille ja toive on saada naskaleista tempputaiteilijoita moneen tapahtumaan – mutta aika näyttää toki, mitä tuleman pitää. Kissayksilön ehdoilla mennään, aina.
Lasken takahuoneesta kaksi isompaan koiraamme salin puolelle ja se hieman hirvityttää pikkuisia. Annan koirilleni vihjeen käydä maahan makoilemaan, jotta pennut tuntisivat olonsa turvallisiksi. Tämä toimii. Koirien liikkuminen tilassa olisi vielä liikaa, joten olosuhteita tulee säätää sellaisiksi, että kisuille varmasti jää positiivinen muisto tästä paikasta. Niin kyllä takuulla jääkin. Tunnin mittaisen huvipuistoilun jälkeen nostelen pentuja tilojemme keittiöön, ja ne yrittävät jokainen vuorollaan livahtaa takaisin salin puolelle hurvittelemaan. Pikkukeittiössämme on vessa ja toiveenani on, että naskalihampaat muistaisivat käydä veskissä ennen boksiin laittoa ja kotimatkaa. Samalla minä ja Okra saamme tilaisuuden treenata lyhyt agilityrata.
Whoo! Toimii. Vessalaatikosta löytyy viidet pisut ja pennut voi laittaa boksiin. Kotimatka menee aivan hipihiljaa. Okra-kissamme on hyvä opastaja siihen, että matkustelu on mukavaa. Laskiessani kisut boksista hoitohuoneeseensa eli kylppäriimme huomaan, että pennut todellakin olivat taaskin sisäsiistejä tämänkin reissun ajan – mennen tullen boksi säilyi täysin puhtaana ulosteista. Wautsi wau, sanon minä. Hirmu moni aikuinen kissa pelkää boksia ja siksi meillä onkin boksit tarjolla pesäkoloiksi kissojen tiloissa koko ajan. Niissä leikitään ja niissä syödään. Näin itse matkantekokin on turvallisempaa boksissa. Alkuun suihkautimme sinne hieman Pet Remedyakin, mutta nyt sitä ei näemmä tarvita enää.
Luulin, että retki huvipuistoon väsyttäisi kakarat, mutta hah, kotona leikki jatkui. Toki välissä otettiin parin tunnin nokoset, mutta sitten takaa-ajot jatkuivat taas illan tunteina. Emo osoittautuu huippu tyypiksi monessa mielessä, se ei stressaa, vaikka pennut ovat hetkiä poissa sen valvonnasta. Noiden hetkien aikana sillä on herkkuruokaa etsittävänä, rauhoittavaa musiikkia ja enemmän tilaa nuuskutella asunnossamme.
Leikki jatkuu ja jatkuu ja kodin kaksijalkaiset ovat kummasti illalla paljon väsyneempiä kuin karvalapset konsanaan. Toki meillä onkin melkoisesti toipumista rakkaan Vilja-kisumme poisnukkumisen takia. Pistänkin merkille, että tänään pikkumisset haluavat poikkeuksellisen vähän olla sylissä. Niin ne eläimet vain haistavat tunteemme, niitä ei voi huijata teennäisellä ilon esittämisellään. Mutta kyllä näiden tepsujalkojen kanssa saakin monta hymyä surun keskelläkin suupieliin. Meidän pienet rakkaat.