Kuukausi: marraskuu 2018

Aamu alkaa ihmettelylöä siitä, kuinka pikkuisten maailma todella on täynnä uusia asioita. Otan hiusharjan käteeni ja harjaan hiuksiani. Neljä pikkuista istahtaa eteeni silmät suurina ihmettelemään tuota outoa tapahtumaa ja ihmeellistämesinettä nimeltä hiusharja.

Itse vien aamupäivällä omat eläimemme fyssarille eli kolme koiraa ja kaksi eläkeikäistä kissaa – kyllä, kissojakin voi fyssaroida ja elämänlaatua parantaa huimasti näin myös kissoilta ja eläkeikäisiltä, nivelrikkoiselta ja jalkaleikatulta sellaiselta varsinkin. Simo laskee pikkuiset ja emon tutkailemaan muuta osaa asunnostamme. Pennut löytävät tiensä niin sohvan alle, komeroon kuin tiskikoneen taaksekin ja tutkivat rohkeina hännät pystyssä taas uutta maailmaansa. Päivätirsat ja -ruuat pesue maiskuttelee taas kylppärissään.

 

Illemmalla laskemme emon kissojen ulkoaitaukseen ja laskemme pennut tutustumaan uudestaan keittiö/olohuonetilaamme niin, että omien koiriemme ja pentujen välissä on vain verkosta tehty koiranportti. Shhhhh, muutama pentu sähähtää ensin koiran nähdessään. Silittelyillä ja kahden koiramme kohteliailla eleillä pennut rauhoittuvat ja viuh vilahtavat hetkessä portin aukoista läpi! Oh my, emme porttia tehdessämme ihan ajatelleet, että se tulisi joskus erottamaan aivan pikkuisia kissanpentuja. Mistä mahtuu pikkuisen pää, siitä menee koko kroppa. Tirppanat käyvät ihmettelemässä koiriamme, törkkimässä niiden häntiä ja välillä sähähtämässä.

 

 

Noin 13-vuotias, alunperin löytöeläin Okra-kissamme tsekkaa tilannetta keittiön pöydältä. Tovin mietittyään se käy nuuskaisemassa yhtä pentua lähempää, mutta pentua jännittää ja se sähähtää. Onneksi Okra on nuoruudessaan hyvin tottunut kissapesueisiin ja väistää. Vilja-mummukissamme sen sijaan on jo sen verran raihnainen, että se katselee pentuja vain sylistä ja haluaa yläkerran pieneen makuuhuoneeseemme rauhoittumaan. Fyssarikäynnin jälkeen onkin hyvä rentoutua.

Valokuvassa Okra ei näytä yhtä iloiselta – kakarat kun kiipeävät lähes naamalle jo. Mutta missään vaiheessa Okra ei sähähtele, vaikka pennut jännityksessään joskus sähähtävätkin.

Vaikein koitos on siedättää hyvin metsästysintoista parsonrussellinterrieripoikaamme Kookosta natiaisiin. Kookos joutuu katsomaan sylistä, sillä se haluaisi vain lähteä kiljuen jahtaamaan kakaroita. Viemme muut pennut paitsi yhden takaisin kylppäriin ja annamme Kookoksen katsoa sylissäni olevaa pikkuista. Simo pitelee hellän päättäväisesti Kookosta otteessaan, ettei se lähde metsästysreissulle. Oma rauhallisuutemme, syvään hengittäminen, pienestäkin rauhoittumisesta kehuminen on tärkeää. Pienen parsonin päässä aikuinen kissa on kissa, tuollainen pikkutepastelija saattaisi olla suupalakin. Kookos onneksi alkaa rauhoittua, kun seuraa jo väsähtänyttä kakaraa sylissäni.

Olohuonereissun jälkeen emo kokoaa pennut lähelleen imetettäviksi ja rauhoittelee näin lapsosiaan uusista ihmemaan koettelemuksista. Itse ihastelemme sitä, kuinka pikkulapsen mieli vääntää lelun vaikka mistä, vaikkapa roikkuvasta talutushihnasta tai nippusiteestä. Voi suloisuudet! Yritä tässä sitten malttaa tehdä töitäkin.

Kotonamme Espoossa pesueelle on varattu kylppäri ja piskuinen saunamme. Heti boksista päästyään pikkutassut tepastelevat ympäri ämpäri, löytävät leluiksi kuolleen lehden, narun, kiipeilypuussa roikkuvan pallon ja tietenkin toisensa jatkuviin painimatseihin. Emo tuntuu väsyneeltä mutta luottavaiselta. Nakkaamme pennuille tuttuja tuoksuja hoitolastaan muun muassa lelujen muodossa sekä suihkautamme Pet Remedy -tuoksua seiniin ja tekstiileihin poistamaan muuttostressiä. Pennut jännittävät syliin ottoa ja sylissä oloa vielä jonkin verran, eli sen kanssa joudumme tekemään töitä – oi kuinka rankkaa onkaan vällytellä pieniä. Mutta muitakin vällyttelijöitä tarvitaan kuin me eli tervetuloa meille kylään oi tuttavat esimerkiksi ensi viikonvaihteena – ja saammeko tulla jonnekin kyläreissulle pikkuisten kanssa myös? Naskalit syövät penturuokansa ahnaasti ja rauhoittuvat myös nisän ääreen. Ihmettelemme, kuinka nämä natiaiset jaksavat peuhata parikin tuntia helposti – me väsähdämme ennen niitä ja annamme valomerkin. Noin kuuden tunnin päästä heräilemmekin siihen, että kylppäristä kuuluu jo tepastelua.

 

Ensimmäinen kokonainen päivä käynnistyy tietenkin siivoamisella – pikkuiset ja emo ovat osanneet upeasti tehdä kaikki tarpeensa vessalaatikoihin. Suosituin on omien kahden vanhuskissamme jo käyttämä laatikko eli tuttua pissan tuoksua hitusen tarjoava hiekkapohja. Vessoja on yhteensä viisi eli joka nurkissa, jotta pennut varmasti oppivat tekemään tarpeensa hiekkaan. Tarkoituksena on kenties vähentää hieman laatikoiden määrää parin päivän sisällä, kun olemme huomanneet, mitä vessoista on käytetty aktiivisesti. Tosin kissoilla olisi hyvä olla vessoja kissojen lukumäärä plus yksi ja tsekata hiekat pari kertaa päivässä ainakin, sillä kissathan ovat hyvin siistejä eläimiä ja saattavat alkaa kehittää erilaisia virtsavaivoja niin likaisten hiekkojen, vääriin paikkoihin (kuten melun tai vilskeen keskelle) sijoitettujen vessojen tai vaikkapa stressin tai kivun takia. Vessojen lukumäärään, sijoitteluun ja siisteyteen kannattaa todellakin satsata ja pitää hiekkaa niin paljon, että kissa saa hyvin kaivettua kuopan ja peiteltyä tarpeensa.

Naskalit leikkivät, dippaavat tassujaan vesikupeissa (joita on useita ja erillään vessoista) ja ovat sylissä jo rohkeampina. Silitys saa päivän mittaan pikkuiset rentoutumaan.

”Miuuu, miuu!” Viisi pientä, kakkatassuista kissanpentua emonsa kanssa lasketaan jaloittelemaan tamperelaisen kerrostalon pesutupaan. Pesue on saapunut Kiikoisten löytöeläinpalvelusta vapaaehtoisten avustajien kyydillä Tampereelle ja on pian nousemassa kyytiimme kohti Espoon kotihoitopaikkaamme.

 

Viisikko on löytynyt emonsa kanssa liiteristä Porin läheltä niin, että ensin tuli esiin emo ja sitten pari päivää myöhemmin pennut. Yllättävää sinänsä, koko konkkaronkka vaikutti hyvinkin kesyltä löytöeläinkodin pitäjän Mirkun hyppysissä jo, joten jonkinlainen ihmisten ylläpitämä koti niillä on täytynyt olla. Emo kuulemma jännitti hoitolan häkissä ja vaikutti aggressiiviseltakin, mutta jaloittelemaan päästyään ärsyyntyneisyys lakkasi jo Kiikoisillakin. Pennut saivat Mirkun kanssa eläinlääkärissä jo matolääkkeet, rokotukset ja mikrosirut. Noin kahdeksanviikkoisina, rokotusten jälkeen, karvatassut saatiin matkaan kohti kotihoitopaikkaansa eläintenkouluttaja Miiran ja puolisonsa Simon luo. Tarkoituksenamme on saada sosiaalistettua seuraavat 1,5 kuukautta pentuja mahdollisimman rohkeiksi maailman matkaajiksi, pitää luultavasti kaksi pennuista itse ja etsiä kodit lopuille sellaisista paikoista, joissa ollaan valmiita pitämään kissojen sosiaalisuutta yllä ja aktivoida kisuja niin hihnalenkkeilyllä kuin erilaisilla temppu- ja arjen taitojen treeneilläkin. Kissa kaipaa puuhaa kyllä siinä missä koirakin ja kaikenlajisten eläinten alkutaipaleen laadulla on suuri vaikutus niiden loppuelämän sujuvuuteen – eli millaisena, miten kivana ne näkevät ihmeellisen maailman.

Koko tamperelainen pesutupa lemuaa. Huh. Pikkuiset olivat päättäneet pistää pystyyn kakkakarnevaalit, joten päätimme putsailla häkin ja pahimmat kakat pikkutassuista ennen matkan jatkumista. Kuinka rohkeita pennut olivatkaan – ja emo myös. Videopätkältä näkyy, kuinka nämä pumpulitassut harjoittelevat jo sirkustemppuja aivan uudessa paikassa. Emokin sietää silityksiä ja on aivan ok sylissäkin takaisin boksiin nostettaessa. Ajomatkalla emo naukuu melkoisesti, mutta loppumatka selvitään helpommin ja tällä kertaa vain pissanhuurussa.