Perjantaina kissanpennuilla oli lepopäivä. Kotona puuhailtiin olohuoneessa koirien kanssa tai emon kanssa keskenään. Isoin harjoitus oli jo aikaisemminkin treenattu imurin ääni.
Lääkitys kaikilla kissoilla jatkui – kisuillamme siis todettiin keskiviikkona ulosteen kautta tarttuva loinen nimeltä isospora. Tämä loinen ei tartu siis koiriin eikä ihmisiin, toisiin kissoihinkin vain ulosteen joutuessa suuhun. Kyseiseen loiseen tehoaa vain todella pahanmakuinen antibiootti, jota joudumme antaa kymmenen päivän ajan. Kyseinen lääke puolestaan on hirvittävän pahan makuinen ja kissan suu vaahtoaisi valtoimenaan eli kuola valuisi lääkityksen jälkeen ja kissa pistäisi kaikin voimin varmasti vastaan. Tarvittiin siis suunnitelmallisuutta – eläinlääkäriasemilta emme anto-ohjeita saaneet suoraan mukaan, vaan ideoimme itse. Eli: jos saat suuhusi pahaa makua, mitä itse haluaisit tehdä? Saada paljon jotain hyvänmakuista tilalle, eikö? Näin siis pohdimme ja oikeassa olimme.
Emokissa ja Okra saivat lääkkeensä ensimmäiset päivät ruoan joukossa. Paha maku lääkkeestä oli kätketty gelatiinikapselin alle. Tyhjiä kapseleita saa ostaa eläinlääkäristä. Kissan suu on niin pieni, että koon 1 kapselista pitää leikata kaksi kolmasosaa pois. Putkilosta tulee pallero. Lääkkeen sisältävä suljettu typistetty kapseli peitetään maksatahnalla. Se on sopivan tiivistä tököttiä pysyäkseen kiinni vähän nuoltaessakin. Nuolemisen jälkeen makupala menee suuhun ja toivon mukaan nielaistaan.
Kun kissa ensimmäistä kertaa puree makupalan sisällä olevan kapselin rikki peli on menetetty. Kammottava maku puskee läpi, eikä sama temppu onnistu enää helpolla uusiksi. Makua voisi vaihtaa, mutta ei kannata riskeerata monen herkun muuttumista hirvitykseksi. Viikonloppuna kun pillerikikka oli paljastunut, palasimme suoraviivaiseen lähestymistapaan. Pilleri on edelleen kapseloitu, mutta asetetaan käsin mahdollisimman syvällä kissan nieluun. Perään pieni määrä ruokaa ja silitystä leuan alta auttamaan nielemisrefleksiä. Superkiltti Okra sietää kaiken valittamatta, mutta myös villimmän emon kanssa pärjätään. Valitusta emolta kuulee, mutta varsinaista vastustelua ei – kun pennut eivät ole uhattuna emo tuntuu onneksi välttävän väkivaltaa. Lisäksi kissat saavat aina jotain hyvää herkkua lisäksi perään ja koska muutoin oleilu meidän kanssamme on jo yli kuukauden ollut positiivista, emokin luottaa meihin jo tässäkin tosi paljon.
Kissanpennun suuhun pienikin kapseli on liian suuri. Pennut saavat lääkkeensä ruiskusta. Puolikas tabletti jauhetaan kahden lusikan välissä puristamalla, sekoitetaan pieneen tippaan vettä ja imetään pienen ruiskun sisään aivan pieneen tilkkaseen vettä eli noin yksi millilitra. Toisessa ruiskussa on lähes nestemäistä lääkäristä ostettua palautumisruokaa. Lääke truutataan nopeasti pennun suuhun ja heti perään ruokaa. Ruokaa annetaan useita ruiskullisia, jotta lääkkeen paha maku peittyisi mahdollisimman hyvin. Ilman muuta makua kissa voi pahoin ja pennun suu alkaa vaahdota. Parasta herkkua tässä ei kannata käyttää, jottei siitä jää ikäviä muistoja.
Viiksikko ei pidä kamalan makuisesta lääkeruiskusta – en pitäisi minäkään. Pienilläkin on terävät kynnet, joten meidän täytyy suojata kissat ja ihmiset. Pennulle puetaan ympärille froteepyyhe viitaksi kuin parturissa ikään. Etutassujen yläpuolelta otetaan tukeva mutta hellä ote. Pikkuista ei saa tietenkään puristaa, mutta liikkumaan livohkaan ei myöskään saa päästä. Kun ruokaruiskun avulla paha maku saadaan häivytettyä kissakin rauhoittuu ja roiskeet kuivataan talouspaperilla. Pentu pääsee takaisin peuhaamaan ja on seuraavan vuoro tulla lääkittäväksi. Pennun hyvä olo varmistetaan aina vielä sillä, että sen kanssa leikitään heti lelulla ja jos pentu leikkii, ruokaa on ollut tarpeeksi. Lisäksi vielä silityksiä kissayksilöä kuunnellen eli niin, että se varmasti pitää paijailusta.
Aivan heti emme todellakaan oppineet tätä toimivaa kaavaa ja pentujen suut pääsivät täyttymään kuolasta ja kuolaa oli pitkin lattioita ja ruiskuruokaa myös. Mutta muutamassa päivässä saimme yhteispelin toimimaan. Simo pitää kissaa paikallaan ja Miira tuikkaa lääkkeet ja ruuat ruiskuilla ja putsaa ruuan roiskeet paperilla.
Leikittämällä lääkinnän jälkeen varmistetaan, että pahoja traumoja toimenpiteestä ei jäänyt. Lääkitseminen näin on tosi ikävää hommaa, mutta välttämätöntä pikkuisten terveydelle. Toistaiseksi ollaan selvitty ja homma on muuttunut pikkuhiljaa helpommaksi, kun hoitajat tottuvat tekemiseen ja pennut oppivat että tilapäistä se kaikki on vaan. Aamut ja illat vaan ovat venähtäneet ja yöunet jääneet lyhyiksi, sillä lääkityksen takia varsinkin on tärkeää viettää pentujen kanssa iloisia sylittely, leikittely ja kädestä syöttämisen hetkiä entistä enemmän. Onneksemme pennut edelleen kömpivät syliimme nukkumaankin usein.