Kategoria: Kissanpennut

Sunnuntaina naperot pääsivät Okran kanssa kylään lapsiperheeseen. Ensin tässä omakotitalossa piti miettiä, että miten pennut saataisiin pysymään yhdessä huoneessa, vaikka missään ei ole ovia. Muutoin pennut vain tutkisivat taloa eestaas, eivätkä niinkään seurustelisi ja leikkisi lasten kanssa. Noh, laitoimme muutamat levyt oviaukkoihin ja ihmiset istumaan niiden eteen. Okra-kolli tietenkin pyyhkäisi vauhdilla yli ja tutkia talon läpikotaisin. Ei ongelmaa, sillä Okralla on hyvä luoksetulo eli osaa oman nimensä ja rientää yleensä vauhdilla luo – ja saa ruokapalkkioita tietenkin. Pennuista Inkkari eli pitkäkarvainen yritti myös Okran perässä mallioppimalla vauhdilla yli ja pääsikin kolmekin kertaa ja kolme kertaa se poimittiin takaisin aitaukseen. Ovela pikkumimmi, porukan ajattelevaisin tirppana. Ruskea tyttönen yritti loppupuolella samaa.

 

 

Muutoin pennut leikkivät ilolla lasten heiluttamien huikalelujen kanssa. oi sitä rälläystä. Pienintä lapsista neuvottiin pysymään lähinnä istuvassa asennossa, etteivät pennut säikähdä. Noh eihän se toki liikkuvaisen lapsen kanssa koko ajan onnistu, mutta pennut eivät säikkyneet lapsen kiihtyneitä ääniä, välillä lelun sijaan heilunutta harjanvartta tai muutakaan, kuten vieressä surraavia kodinkoneita. Sylissä pennut eivät juuri malttaneet olla, mutta väsyneinä noin tunnin kuluessa ne jo tykkäsivät silittelystäkin leikin sijaan. Kiitokset tämän leikkihetken järjestämisestä Annelle, olipa kerrassaan mukavaa ja hyödyllistä!

Maanantaina kisulit olivat taas koiriemme kanssa, kuuntelivat imurin hurinaa, ilotulitteiden äänet ovat jo aivan tuttua huttua. Lisäksi minä Miira vein pentuja yksi kerrallaan ulos noin 3-10 minuutin pätkiksi. Sää oli juuri plussan puolella, mutta pitkiä aikoja ei niin kylmässä voi pentua pitää. Rohkeimpia olivat pitkäkarvainen inkkari ja Miiran oma “terrierikissa” eli mustasilmälappuinen Tuisku.

Kyllä, mustasilmälappuisen nimin on nyt Tuisku, sillä se muistuttaa sitkeydessään Talven Tuiskua ja tämä nimi pompahti mieleen ajaessani muutama viikonloppu aiemmin Lappeenrannasta takaisin kotiin Espooseen työkeilta lumen tuiskeen keskellä. Oli kaunista. Oli voimakasta. Oli Tuisku. Perheemme toiseksi kisuksihan jää Simon valitsemana se, joka ei tuntunut ketään muuta kiinnostavan eli rällääjäpoika, pentueen ainoa kolli, humuheikki, joka on kuitenkin herkkä pikkupoika. Tuisku ja kollipoika eli Routa ovat kaikkein räväkämpiä ja omivampia leluleikeissä. Ai niin, Miira osti viikonloppuna kisulleen parin tunnin pohdinna jälkeen pienen ylellisyystuotteen eli mustan kantokopan pääkallokuvilla. Aah, mustavalkoinen kissa mustalla silmälapulla – tottakai pienellä ja pippurisen sitkeällä kissalla täytyy olla pääkallokuvioinen kantokoppa. Esiintyjä mikä esiintyjä, jo pentunakin, hiih.

Niin siis takaisin ulkoiluaiheeseen. Tuisku siis todellakin yritti naapurin pihaankin aidasta läpi eli pieni piti nostella takaisin oman pihan puolelle. Se kiersi pienen pihalampemme ympäri, leikki heinillä, käveli lammen jäällä ja tassu hieman lipesi veteenkin. Mikä ihana utelias pikkuinen! Myös pitkäkarvainen Inkkari tutki uteliaana lampea, vettä, rallatti pitkin pihaa ja välillä taas pysähtyi pohtimaan filosofimaisesti.

 

 

 

Kollipoikaa eli Routaa vähän jännitti, mutta sekin seikkaili kyllä pihassa ja välillä sitten kapusi syliinkin turvaan. Sisar Hento Valkoinen hieman säikähti ohi ajavaa fillaria ja juoksi takaisin ulko-oven luo, mutta hetken rapsuttelutuokin jälkeen tutki vielä tovin pihaa. Hieman jännää kuitenkin vielä oli. Ruskearaitainen tyttö oli yllättäen vähän ihmeissään valjaista, mutta tottui taas pian niihin ja tassutteli pihalla tovin. Sisar hento ja ruskearaita kuitenkin selkeästi eniten kaipaavat vielä lisätreeniä ulkoiluun.

 

 

Tiistai ollaan otettu lunkisti, kuunneltu imurin ääntä, juostu pitkin asuntoa, kiipeilty uusiin, isoihin laatikoihin olohuoneessa, nukuttu olohuoneen kiipeilypuissa ja leikitty ihmisten heiluttamilla leluilla. Okra-kisun vointi huononi yhtäkkiä yön aikana ja kiikutimme sen lääkäriin. Okra oli alkanut pissata yhtämittaa ja lääkäriin päästyä se pissi muutamien minuuttien välein ja lopulta lähinnä vain verta. Verikokeissa Okra oli käynyt vasta lokakuun lopulla vuosittaisen hammasröntgenin ohessa – yli 10-vuotiailta seniorikissoilta verikokeet todella kannattaa ottaa kerran vuoteen ja hampaat tutkia tätä nuoremmiltakin perusteellisesti kerran vuoteen. Okran veljeltä on poistettu jo kaikki hampaat, mutta Okralta vasta kaksi yhteensä. Lääkäri epäili, että kyseessä ei ole virtsatieongelmat eikä Okralla ole sellaisia koskaan ollutkaan – olemme aina antaneet pääasiassa märkäruokaa ja raakaruokaa ja näin ehkäisseet virtsatieongelmien syntyä. Kissat eivät lajityypillisesti yleensä juo kovin paljoa, sillä ne saisivat jopa kaikenkin tarvitsemansa nesteen saaliseläimistä kuten hiiristä – näin kissat ovat selvinneet tutkija John Bradshawn (ks kirja Cat Sense) mukaan aikoinaan valtamerilaivoilla pitkiä matkoja Atlantin yli hiiriä ja muita pikkueläimiä syöden ja ilman juomavettä. Okra on kyllä saanut treeninappuloina ja joistan virikeleluista laadukkaita kuivanapuja, mutta tuolloin olemme satsanneet yleensä myös maustettuihin vesiin eli esimerkiksi lihan tai kalan keitinveden tarjoamiseen tai aikoinaan myös laimennetun, laktoosittoman kermatilkan tarjoamiseen. Kissahan ei tarvitse maitoa tai kermaa eikä kestä maitosokeria eli laktoosia lainkaan, joten laimennettu, laktoositon kermatilkka on vain ollut ekstraherkku ja kostuttaja elimistölle.

Ei munuaisongelmia, ei virtsatieongelmia, mikä sitten verta alati pissaavaa ja selvästi jo hurjan kipuista 13-vuotiasta kissaani sitten vaivaa? Lääkäri sanoi lähettävänsä näytteen eteenpäin ja sanoi sen joka tapauksessa sisältävän sauvabakteereja. Tämä on siis ilmeisesti lisäoiretta kissakatraallamme olevasta isospora-vatsaloisesta, jota hoidamme nyt siis (ks edelliset päivitykset) 10 päivää kestävällä antibioottikuurilla. Kyseinen loinen ei tartu koiriin ja kissoihinkin vain, jos ulostetta joutuu toisen suuhun. Antibioottikuuri on ollut päällä jo viisi päivää ja vaikeutta varmasti näytteen analysointia. Saimme Okralle vahvat särkylääkkeet Tramalia ja Metacamia ja Okralla on muutenkin päällä jalkavaivoihinsa Gabapentiini säännöllisenä lääkityksenä. Aloitusannos Metacamia jo heti piristi Okraa silmin nähden ja jatkuva vessassa ramppailu loppui. Tramalin jälkeen koko kissa jo kehräsi. Tramaltipat menivät kolmasosaan typistetyn gelatiinikapselin ja ruuan sisällä nieluun laitettuna siististi alas. Varmuuden varalta ravitsin Okraa vielä recovery-ruualla ruiskuruokintana ja parin tunnin päästä Okra söi jo itsekin lisää eli kunto koheni lääkkeiden avulla aivan silmissä. Nyt vain odottelemme perjantaihin, että mikä tämä lisäpöpö on. Kuulemma mitään vaaraa ei kuitenkaan ole, että Okra tartuttaisi mitään koiriin tai muihin kissoihinkaan, kunhan tosiaan kukaan kissa ei pääse nuolemaan sen ulosteita.

Illalla kisulit vielä hengasivat koiriemme keskellä olohuoneessa, kunnes nukahtivat kiipeilypuihin.

Ai niin, meinasin unohtaa kirjoittaa, että olen todella pienellä vaivalla kouluttanut pennuille ja emolle luoksetulokutsua. Annoin olohuoneessamme ruokaa ja ruokapurkit kädessä sanoin useaan kertaan ja kovaan ääneen kiss-kiss-kiss. Vielä ruokaa antaessani sanoin samaa. Seuraavan päivänä sanoin kylpyhuoneen ovella kiss-kiss, otin ruokalautaset käsiin, sanoin samaa ja vein ruokaa kylpyhuoneeseen. Kaikki pennut ja emo juoksivat kiireen vilkkaa syömään. Tänäänkin treenasin samaa kerran ja toimii jo. Valitettavasti videota ei ole, mutta yritän saada Simon kuvaamaan joku päivä tällä viikolla – omat kädet ei siihen riitä luoksetulokutsua treenatessa.

Lauantaina vietettyään leppoisan päivän kotona Okra ja pennut pääsivät Heiluvan Hännän pikkujouluihin. Puuhaa piisasi ja eläinalan ammattilaiset saivat osoittaa taitonsa pikkukissojen puuhatäteinä. Hauskaa oli ja ihmisille löytyi jouluista purtavaakin. Kissojen murkina oli tuttua tavallista penturuokaa. Puuhatädit leikittivät pentuja huiskaleluilla ja pelastivat pikkuisia syömästä kasveja. Herra Filosofi eli tulevassa kodissaan ilmeisesti Inkkari (pitkäkarvainen tyttö) osoittautui aivan maestroksi dj-hommissa eli kävi jatkuvasti hyppimässä tietokoneelle ja vaihtamassa kappaleita. Muut pennut seurasivat esimerkkiä. Pennut myös kilvan tiputtivat tavaroita ikkunalaudoilta, melkein alla nukkuvan Okra-kollin päähänkin. Onneksi Heiluvan Hännän kouluttajat olivat ripeitä ja raivasivat nämä pienetkin tavarat turvaan tiputtelupaikoilta.

Paikka oli kaikille jo tuttu entuudestaan. Tällä reissulla uutta oli matkanteko pimeän aikaan. Moottorietien valot vilistävät aivan eri tavalla kuin päivänvalo, ja kuljetuslaatikossa saattaa jännittää. Boksit kuuluukin peittää, etteivät levottomat valot häiritse – mutta hengitysilman kulkemista ei missään nimessä saa estää.

Ilta kului nopeasti ja pian pienet tonttuset sammuivat ja koko väki kouluttajia lukuunottamatta päätyi nukkumaan omiin koteihinsa. Kotona tosin hetki hengailtiin vielä koirien parissa – tätä pyrimme tekemään joka päivä ja luontevasti pienet leikkivätkin jo koiriemme jaloissa ja yrittävät jahdata koirien häntiä. Kookos-terrierimme edelleen katselee touhuja sylistä käsin lattialla, jotta ei jahtaisi pentuja leikkimielessä. Pikkuiset kisulaiset käyvätkin ahkerasti haistelemassa Kookoksen naamaa ja Kookos osaa olla rauhallinen, kun pentu rauhallisesti tulee nuuskuttamaan kuono kuonoa vasten. Pentujen leikkiä Kookos ei vain vielä kestä ilman, että yrittäisi itse päästä osalliseksi.

Kantoboksit ovat siis kissojen nukkumapaikkoja myös kylpyhuoneen kissatilassamme eli matkustaminen boksissa on hyvin helppoa pennuille.

Perjantaina kissanpennuilla oli lepopäivä. Kotona puuhailtiin olohuoneessa koirien kanssa tai emon kanssa keskenään. Isoin harjoitus oli jo aikaisemminkin treenattu imurin ääni.

Lääkitys kaikilla kissoilla jatkui – kisuillamme siis todettiin keskiviikkona ulosteen kautta tarttuva loinen nimeltä isospora. Tämä loinen ei tartu siis koiriin eikä ihmisiin, toisiin kissoihinkin vain ulosteen joutuessa suuhun. Kyseiseen loiseen tehoaa vain todella pahanmakuinen antibiootti, jota joudumme antaa kymmenen päivän ajan. Kyseinen lääke puolestaan on hirvittävän pahan makuinen ja kissan suu vaahtoaisi valtoimenaan eli kuola valuisi lääkityksen jälkeen ja kissa pistäisi kaikin voimin varmasti vastaan. Tarvittiin siis suunnitelmallisuutta – eläinlääkäriasemilta emme anto-ohjeita saaneet suoraan mukaan, vaan ideoimme itse. Eli: jos saat suuhusi pahaa makua, mitä itse haluaisit tehdä? Saada paljon jotain hyvänmakuista tilalle, eikö? Näin siis pohdimme ja oikeassa olimme.

Emokissa ja Okra saivat lääkkeensä ensimmäiset päivät ruoan joukossa. Paha maku lääkkeestä oli kätketty gelatiinikapselin alle. Tyhjiä kapseleita saa ostaa eläinlääkäristä. Kissan suu on niin pieni, että koon 1 kapselista pitää leikata kaksi kolmasosaa pois. Putkilosta tulee pallero. Lääkkeen sisältävä suljettu typistetty kapseli peitetään maksatahnalla. Se on sopivan tiivistä tököttiä pysyäkseen kiinni vähän nuoltaessakin. Nuolemisen jälkeen makupala menee suuhun ja toivon mukaan nielaistaan.

Kun kissa ensimmäistä kertaa puree makupalan sisällä olevan kapselin rikki peli on menetetty. Kammottava maku puskee läpi, eikä sama temppu onnistu enää helpolla uusiksi. Makua voisi vaihtaa, mutta ei kannata riskeerata monen herkun muuttumista hirvitykseksi. Viikonloppuna kun pillerikikka oli paljastunut, palasimme suoraviivaiseen lähestymistapaan. Pilleri on edelleen kapseloitu, mutta asetetaan käsin mahdollisimman syvällä kissan nieluun. Perään pieni määrä ruokaa ja silitystä leuan alta auttamaan nielemisrefleksiä. Superkiltti Okra sietää kaiken valittamatta, mutta myös villimmän emon kanssa pärjätään. Valitusta emolta kuulee, mutta varsinaista vastustelua ei – kun pennut eivät ole uhattuna emo tuntuu onneksi välttävän väkivaltaa. Lisäksi kissat saavat aina jotain hyvää herkkua lisäksi perään ja koska muutoin oleilu meidän kanssamme on jo yli kuukauden ollut positiivista, emokin luottaa meihin jo tässäkin tosi paljon.

Kissanpennun suuhun pienikin kapseli on liian suuri. Pennut saavat lääkkeensä ruiskusta. Puolikas tabletti jauhetaan kahden lusikan välissä puristamalla, sekoitetaan pieneen tippaan vettä ja imetään pienen ruiskun sisään aivan pieneen tilkkaseen vettä eli noin yksi millilitra. Toisessa ruiskussa on lähes nestemäistä lääkäristä ostettua palautumisruokaa. Lääke truutataan nopeasti pennun suuhun ja heti perään ruokaa. Ruokaa annetaan useita ruiskullisia, jotta lääkkeen paha maku peittyisi mahdollisimman hyvin. Ilman muuta makua kissa voi pahoin ja pennun suu alkaa vaahdota. Parasta herkkua tässä ei kannata käyttää, jottei siitä jää ikäviä muistoja.

Viiksikko ei pidä kamalan makuisesta lääkeruiskusta – en pitäisi minäkään. Pienilläkin on terävät kynnet, joten meidän täytyy suojata kissat ja ihmiset. Pennulle puetaan ympärille froteepyyhe viitaksi kuin parturissa ikään. Etutassujen yläpuolelta otetaan tukeva mutta hellä ote. Pikkuista ei saa tietenkään puristaa, mutta liikkumaan livohkaan ei myöskään saa päästä. Kun ruokaruiskun avulla paha maku saadaan häivytettyä kissakin rauhoittuu ja roiskeet kuivataan talouspaperilla. Pentu pääsee takaisin peuhaamaan ja on seuraavan vuoro tulla lääkittäväksi. Pennun hyvä olo varmistetaan aina vielä sillä, että sen kanssa leikitään heti lelulla ja jos pentu leikkii, ruokaa on ollut tarpeeksi. Lisäksi vielä silityksiä kissayksilöä kuunnellen eli niin, että se varmasti pitää paijailusta.

Aivan heti emme todellakaan oppineet tätä toimivaa kaavaa ja pentujen suut pääsivät täyttymään kuolasta ja kuolaa oli pitkin lattioita ja ruiskuruokaa myös. Mutta muutamassa päivässä saimme yhteispelin toimimaan. Simo pitää kissaa paikallaan ja Miira tuikkaa lääkkeet ja ruuat ruiskuilla ja putsaa ruuan roiskeet paperilla.

Leikittämällä lääkinnän jälkeen varmistetaan, että pahoja traumoja toimenpiteestä ei jäänyt. Lääkitseminen näin on tosi ikävää hommaa, mutta välttämätöntä pikkuisten terveydelle. Toistaiseksi ollaan selvitty ja homma on muuttunut pikkuhiljaa helpommaksi, kun hoitajat tottuvat tekemiseen ja pennut oppivat että tilapäistä se kaikki on vaan. Aamut ja illat vaan ovat venähtäneet ja yöunet jääneet lyhyiksi, sillä lääkityksen takia varsinkin on tärkeää viettää pentujen kanssa iloisia sylittely, leikittely ja kädestä syöttämisen hetkiä entistä enemmän. Onneksemme pennut edelleen kömpivät syliimme nukkumaankin usein.

Keskiviikkona kissanpennut ja emo pääsivät tutustumaan uuteen paikkaan. Vuokrattavassa juhlatilassa oli hyvin tilaa juosta ja erityisen hauskaa oli kipittää pitkän pöydän laidalla seisovien tuolien muodostamassa tunnelissa.

 

Emokissa, joka on edelleen vailla kotia, oli myös oikein reipas ja tutki paikat tarkasti. Punaisen seniorikollimme Okran kanssa emo ei kuitenkaan tule toimeen, koska suhtautuu hyvin suojelevasti jälkikasvuunsa. Ihmisen syli kelpaa, kunhan pennut ovat varmasti turvassa.

 

Emo on osoittautunut hyvinkin hellyydenkipeäksi eli puskee iloisesti jalkoihin, hyppää usein syliimme. Miira hellittelee emoa usein puskemalla poski tai otsa vasten emon poskea tai otsaa. Emo myös antaa kantaa itseään useita kertoja päivässä muutenkin kotonamme, kun pelaamme palapeliä: pennut saavat olla yhdessä kaikkien koiriemme ja Okra-kollimme kanssa, toisaalta Okra vaihdetaan välillä kylpyhuoneen puolelle, josta pääsee kissojen ulkoaitaukseen saunan ikkunan kautta. Tällöin koirat ovat työhuoneessa, Okra kylpyhuoneessa ja emo pentujen kanssa olohuone/yläkerran makuuhuoneen alueella. Emo pitää aina kuskata sylissä työhuoneeseen, jotta Okra pääsee kylpyhuoneeseen. Työhuoneeseen emo saa aina virikelelussa ruokaa mukaansa, jotta viihtyy siellä ilman rakkaita pentujaan.

 

Emo on siis ainoa tästä seurueesta, joka on edelleen vaikka kotia. Uskoisimme emon pärjäävän muiden kissojen kanssa vaiheittain hitaasti siedättämällä. Koirista emme voi mennä takuuseen, mutta en sinänsä pidä sitäkään mahdottomuutena hitaan ja positiivisen siedättämisen kautta.

Seuraavana päivänä, eli torstaina, päästiin tutustumaan koko perheen voimin kahden pennuista tulevaan työpaikkaan – ja toivon mukaan muiden kolmen treenisaliin. Olimme siis Koira- ja kissakoulu Heiluvan Hännän toimitiloissa Pitäjänmäessä. Pennuille paikka on tuttu jo entuudestaan, mutta emokissalle kyseessä on ensimmäinen vierailu. Emo ei tunnu juuri jännittävän uusissa paikoissa. Tiloja tutkitaan täälläkin häntä rohkeasti pystyssä ja ihmisten seura kelpaa. Toimiston puolella olevasta parsonrussellinterrieristä emo pidetään kuitenkin kaukana. Emo vähän ihmetellen jodlaili kyllä tutkaillessaan paikkoja, mutta upeasti häntä pystyssä se pystyi kävelemään myös aivan tilan keskeltä – ujo kissa kävelisi vain tilojen laitoja pitkin ja monesti häntä alhaalla ja hieman pienempänä kuin normaaliasennossaan. Tällaista kyyristymistä emokisumme ei siis tehnyt lainkaan.

 

Samaan aikaan kuitenkin paljastui ikävämpiä asioita. Kuten löytökissoilla helposti käy, löytyi myös tämän perhekunnan kakkanäytteestä ylimääräisiä asukkaita. Kissat toki on madotettu useampaan kertaan, mutta löydös oli sitkeämpää sorttia. Nyt seuraisi antibioottikuuri. Pahan makuista, todella pahanmakuista lääkettä 10 päivän ajan kahdesti päivässä.

Mjauuu, slurps, miaaaauu, slurps! Näillä mentiin tänään maanantaina Sopulitien eläinlääkäriasemalla Helsingissä, kun pennut saivat toiset rokotuksensa Even käsissä. Osaa kirpaisi neula ja suusta pääsi mjaukut, mutta samaan aikaan kuului slurps – Nutri Plus Cat ja TubiDog -tahnat maistuivat silti ja helpottivat tilannetta. Samoin tilanteeseen tuotiin hellyyttä rapsutteluilla, iloisilla äänillä, yrittämällä olla näyttämättä mitään kiirettä ja lääkäripöydällä tuttu petinä toiminut pyyhe pentuhuoneesta kotoa. Tuttu ja rento hajumaailma on tärkeää niin kissoille kuin muillein eläimille. Pennut saivat myös vilistää lattialla tutun Okra-kissasedän kanssa. Puntarissakin seistiin tahnatuubia nuollen. Elopainoa pikkuisilta löytyi 1,3 ja 1,55 kg väliltä – Filosofi eli pitkäkarvainen on hurahtanut eniten mittaa ja valkoiset tytöt ovat pienimpiä porukasta. Eve pohti, että pennut voisivat nyt olla jopa jo 15 viikkoisia luulemamme 12 viikon sijaan. Toisaalta mene ja tiedä – Kiikoisten löytöeläinpalvelun ja tämän käyttämän vakioeläinlääkäriaseman ikäarviot neljän viikon takaa perustuvat pentujen silloiseen pieneen kokoon. Päästyään kotihoitoon ja hyvälle ruokinnalle pennut ovat hurahtaneet mittaa hurjaa vauhtia. Todellinen ikä on sitten varmaan jotain 12-15 viikon väliltä. Mutta se on varmaa, että nämä pennut ovat timanttisia – ihan hurjan rohkeita kertakaikkiaan.

 

 

 

Matkalla lääkäristä kotiin pysähdyimme vielä hakemaan ruokaa. Simon rientäessä kauppaan minä laskin pentuset ja Okran seikkailemaan automme sisällä. Tutkittavaa riittikin – käveltiin pitkin penkkejä, koiran häkin päällä, tuulilasin alla, ihmeteltiin parkkihallissa viereen pysähtyvää autoa ja sen matkustajaa, rouskutettiin hieman kuivatettua lihaa hammasharjan virkaa toimittaen. Autoseikkailunkin naskalit ottivat taas uutena tutustumiskohteena hännät pystyssä ja lihakset rentoina. Kissanvessan laitoimme etupenkille, että sinnekin voi tarvittaessa mennä autossakin. Kaksi pentusta viidestä jää omiksi kisuiksemme ja matkustamme pitkiäkin matkoja autolla, joten autossa jösenten oikominen ja vessassa käyminen samoin kuin valjaslenkillä huoltoasemienkin lähellä liikkuminen tulevat olemaan omille pikku sankareillemme aikuisina normikauraa. Autoseikkailun jälkeen naskit nukkuivat sitten makeasti kantobokseissaan loppumatkan kotiin. Kotona syöpöteltiin vielä uutta raakaruokaa eli kalkkunan kauloja ja hyvin maistuikin.

 

Tiistai vietettiin kuitenkin kotosalla leikkien, äänilevyjä ja erilaista musiikkia kuunnellen sekä koirien parissa leikkien. Muutaman vatsa meni hieman sekaisin rokotuksista, joten vessojen siivouksissakin meni aikaa. Raaka, jauhettu lampaanliha ei muuten kelvannut pentusille ruuaksi.

Tällä viikolla rokotusten jälkeen tulee olemaan ohjelmassa muun muassa kylätaloon tutustumista, Heiluva Häntä koira- ja kissakoulumme työntekijöiden pikkujouluissa leikkimistä ja lapsiperheessä vierailua. Stay tuned!

Kolme kissanpentua muuten muuttaa uusiin koteihinsa juuri ennen joulua ja suunnitelmat on tehty, kuinka viemme ne sinne koko kissapentueen ja emonsa kera yhdessä – ettei emokaan ihmettele, mihin joku pennuista vain hävisi. Kissoilla on yhtä vahvat perustunteet kuin ihmisilläkin eli ilo, suru, pelko, kiintyminen, kivun tunne, mutta sen sijaan häpeää, syyllisyyttä tai kostoa ne eivät pysty tuntemaan – kissoilla ei ole sellaisia aivon osia eli yhtä poimittunutta myöhäisaivokuorta kuin ihmisillä. Niinpä kissa ei myöskään pysty miettimään, että mitähän tuo toinen minusta ajattelee. Näistä asioista lämmin kirjasuositus on biologi Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirja sekä Ihminen ja eläin -kirja. Näiden kansien väliin on kasattu hurja määrä tutkittua tietoa. Muita lukuvinkkejä ovat Päivi Ylikorven kirjoittama Kissanhoidon käsikirja sekä tutkija John Bradshawn useat kirjat kuten Cat Sense ja Trainable Cat. Tunteista löytyy asiaa myös koira-artikkelista Heiluvan Hännän sivuilta – siihen ovat ottaneet osaa myös tutkija Katriina Tiira ja Helena Telkänranta: www.heiluvahanta.fi/artikkelit

 

Viiksikon rokotusaika Sopulitien eläinlääkäriasemalla Helsingin Siilitiellä lähestyy ja harjoittelu jatkuu. Torstaina kävimme tutustumassa kyseiseen lääkäriasemaan ihan vain harjoittelumielessä puolisen tuntia.

 

 

 

Edellisenä päivänä olimme jo treenailleet – eli pääasiassa leikkineet – Livet-asemalla Espoossa ja hoitopöytä oli superhelppo kokemus. Pennut olivat edelleen rohkeita ja nuuskivat hännät pystyssä pitkin lattioita sekä leikkivät leluilla. Mukanamme oli kollega pohjoisesta eli Jonna Toljamo auttamassa ja kuvaamassa. Pöydällä olo ei aivan kaikkien piikkitassujen kanssa mennyt ihan yhtä helposti kuin Livetissä. Ruskearaitatyttöä ja Filosofia (pitkäkarvainen) hieman jänskätti, joten niin sanotulla piikillä (=punkkilasso) tökkiminen jätettiin pois ja lähinnä totuteltiin niskan koskemiseen ja herkutteluun pöydällä. Pennut kyllä tunkivat pöydälle toistensa vuoroillakin, eli haluttu tuo paikka oli ja herkkutahnat sen päällä, mutta niskan koskeminen ei ollut ihan yhtä haluttua kuin päivää aiemmin. Mikä kaikki tähän vaikutti? Even mukaan kyseisessä huoneessa oli aiemmin operoitu yhtä kissaa, kun taas Livetissä olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Hajumaailma on hurjan tärkeä kisuille ja senpä takia esimerkiksi Pet Remedy -tuoksun mukaan tuominen lääkäriin voi olla isokin apu.

Simo-ihanainen ottikin viikonloppuna asiakseen siedättää naskaleita käsittelyyn perjantaisen lepopäiväilyn (kotona hengailua, koirien kanssa oloa ja arjen ääniä kuunnellen) jälkeen. Itse olin pitkät päivät työkeikalla Lappeenrannassa ja sunnuntaina koirien kanssa kisaamassa rally-tokoa, joten puolisoni otti ihanasti vetovastuun ja itse keskityin vain paijailemaan kisuja aamuin ja iltamyöhäisellä ja pitämään niitä valvotusti yhdessä koiriemme kanssa.

 

Simo harjoitteli ns. piikin laittamista ja turkkien harjausta ja lisäksi käytti pikkuisia myös valjasulkoiluilla pihassamme lyhyitä pätkiä. Ulkoilut kuten käsittelytkin pidettiin yksilöllisesti tilanne huomioiden mahdollisimman positiivisena. Pakkasta oli noin yksi aste ja aivan hitusen lunta, joten ulkoilua ei voitu monia minuutteja harrastaa. Osa tassutteli pitkin pihaa kuin vanhat konkarit, osa hieman vähemmän.

 

Näiden viiden päivän aikana on toki myös oltu paljon sylissä – myös nukkumassa, leikitty yhdessä, kuunneltu ilotulitteiden ääniä sekä Sounds Sociable -levyä netistä ja ihmetelty oikeaa tehosekoittimen ääntä päät kallellaan. Imurin hurina vieressä on jo tuttua.

 

Oi että, miten hieno aamu pentujen – ja Okra-setäkissan – kanssa. Meidät oli kutsuttu vierailemaan Livet-eläinlääkäriasemalle Espooseen tutustuttamaan pentuja lääkäritiloihin. Kaikenlaisessa sosiaalistamisessahan on todella tärkeää mennä yksilön ehdoilla elekieltä seuraamalla eli katsoa, että kokemus on varmasti positiivinen – eli ei pelkästään neutraalikaan vaan positiivinen. Koska emme elä laboratoriossa, niin kaikkea voi sattua ja eilen sattuikin, mutta sitten rakennetaan olosuhteita ja tilanteita niin, että päästään taas luomaan positiivisia kokemuksia tilalle.

 

Näiden nyt jo superrohkeiden pentusten kanssa ennakointi ja suunnittelu, lelujen, herkkujen mukana kuljettaminen, kanssaihmisten ohjeistaminen rauhalliseen elekielen käyttöön on todella tuottanut ihanasti tulosta. Lääkärihuoneessakin pennut lihakset rentoina ja hännät pystyssä alkoivat heti tutkia huonetta, juosta ja leikkiä. Annoimme hoitajien ja lääkärin käteen lelut ja pennut rallasivat taas ja nauttivat elostaan. Tällä kertaa pennuille ei siis tehty mitään varsinaisia hoitoja, vaan vasta harjoiteltiin niitä. Yksi kerrallaan pennut kävivät hoitopöydällä ja harjoittelimme rokotteen antamista. Ensin testattiin, toimiiko palkkio palkkiona. Kyllä, Tubidog (yhtä lailla Tubicat) tahnatuubin nuoleminen on herkkua. Simo antoi herkkua ja vahti tarkoin, ettei pentu tipu pöydältä. Minä ensin herkun kanssa samaan aikaan nostelin ihoa sekä niskasta että erikseen takajalasta ja sitten simuloin rokotusta kynällä tökkimällä. Elekielen seuraaminen oli tärkeää, eli että pentu todella on rento, syö iloisesti eikä jännity. Toimi, aivan jokaisen kanssa. Myös Okra-kissan kanssa tehtiin samaa, sillä on vajaat 2 vuotta sitten ollut ikävä kokemus lääkärissä, kun neula osui ilmeisesti hermoon ja satutti toden teolla verikokeen oton yhteydessä. Sen jälkeen olemme joutuneet treenata uudestaan hoitotoimia ja lääkärin pöytää mukavaksi. Olen tosin ollut tässä liian laiska ja treeniä ollut liian vähän ja Okra on hoidettu pääasiassa lattialla tutkimalla pöydän sijaan. Mutta nyt Okra oli aivan rento ja söi hyvin herkkua. Ihan mahtavaa!

 

 

Eläinlääkäriasemilta voi siis tosiaan pyytää aikaa päästä tutustuttamaan eläimiään tiloihin ja tekemään niistä positiiviset lemmikilleen, on kyseessä koira- kissa tai muu eläinlaji. Kantoboksin on tärkeää myös olla treenattu mukavaksi oleilupaikaksi, turvapaikaksi, jossa ei tapahtuisi pahoja asioita. Mekin järjestimme menomme niin, että pääsimme lääkäriin hiljaiseen aikaan eli niin, ettemme olleet maksavien asiakkaiden tiellä. Tosin hyödynsimme tilanteen niinkin, että veimme lemmikkiemme kakkanäytteet tutkittavaksi poissulkeaksemme minkään loisen elämisen kisuissamme (kolme matokuuria on jo annettu, mutta kaikkiin loisiinhan tämäkään määrä ei välttämättä tepsisi).

 

Huomenna jatkamme lääkäreihin tutustumista Sopulitien eläinlääkäriasemalla Even hoidoissa tiloihin tutustuen ja ensi maanantaille meillä oli jo varattu aika sinne pentujen toisiin rokotuksiin. Eli tämänviikkoiset treenit ovat tärkeää esityötä ensi viikon “tositoimiin”.

Suuret kiitokset sekä Livetin henkilökunnalle tästä ystävällisestä tilaisuudesta ja samoin nyt jo kiitokset myös Sopulitien eläinlääkäriasemalle. Muitakin tuttuja mukavia eläinlääkäriasemia toki tiedämme ja varmasti mielellämme treenaamme montaa niistä, mutta näillä kahdella nyt aloitamme tällä kertaa.

Huiii! Tiistaina meille kävi vahinko ja sydäntä todella kylmäsi. Pidimme pikkutirppoja vapaana taas asunnossamme ja tiitiäiset kiipeilivät taas joka paikkaan – tässä iässä ja todella rohkeina pentuina ne todella ehtivät ja kiipeävät jokaiseen koloon ja tolppaan. Koiramme katselivat touhuja ihmetellen ja Okra-setäkissa väisteli alta ja kävi välillä nuuskimassa pentuja lyhyen kohteliaasti nenu nenua vasten. Mutta oih ja voih, yhtäkkiä ylhäältä kiipeilypuun huipulta kuuluu pikkukissin eli Sisar Hento Valkoisen hätäitkua. Kiirehdin katsomaan ja ihmettelin ensin hetken, että miku kisulla on. Kunnes tajusin – sen oikea etutassu oli juuttunut kiinni muutamaan kankaan säikeeseen! Yhdellä kiipeilypuun tasolla iavn ylhäälltä olikin kankaass pieni reikä ja pikkupennun tassu oli mennyt siitä ja muutamasta kangassäikeen langasta läpi ja jäänyt jumiin. Langat kiristyivät, kun pentu riuhtoi tassuaan paniikissa. Onnekseni Simo oli kotona ja kiirehti apuun. Minä pidin kissaa paikoillaan lempeän jääräpäisesti ja puhuen mahdollisimman rauhassa ja hengitellen mahdollisimman syvään – tällainen on tärkeää rauhoittelussa, ettei itse osoita paniikkia (ah kuinka helppoa se onkaan hädän keskellä…not). Simo saksi koko isomman kankaanpalan ja pienet säikeet irti. Nostelimme pennun lattialle varovaisesti ja seurasimme, pystyykö se liikkua. Pystyi! Hyvin! Huh!

Muut pennut olivat tottakai säikähtäneet ja luikkineet sohvan alle piiloon – paitsi yksi, joka oli luikkinut yläkertaamme makuuhuoneeseemme. Ja kas, Simo oli juuri kiikuttanut sinne sylistään parsonrusselimme, jotta pääsi auttamaan kisua kiipelistä. Noh, siis parsonimmehan yleensä katselee pentuja vielä vain valvotusti sylistä lattialla tai hyvin lyhyessä, mutta mahdollisimman löysässä hihnassa mahdollisimman rennosti – sillä Kookos jahtaisi mielellään kissoja leikkimielessä aivan liian räväkästi. Okra-kissamme on kouluttanut kyllä Kookosta, mutta silti Kookos on räväkkä ja varsinkin pennuille olisi aivan liian raju. Yksi ruskearaitainen tyttöpentu siis olikin kavunnut yläkertaan ja yhtäkkiä sieltä kuuluu rääkäisy. Kiirehdimme vuorostaan ylös ja Kookoksella on pentu suussaan!! Hurja kiire auttamaan pentu suusta ja tutkimaan se – ei minkäänlaista vauriota missään, huh helpotusta!

Kookos oli pikkupentuna aivan liian räväkkä leikkijä ja tarttui leikkitovereita mieluusti niskasta ja veti hieman mukanaan. Sisarensa oli samanlainen. Muut koiramme, kaverikoirat ja me opetimme Kookokselle, että niin räväkkä peli ei tuota halyttua tulosta ja Kookos onkin oppinut leikkimään usein ujojenkin kanssa jopa tarjoten itse karkuun juoksemista (näytän näistä videoita Koirien elekieliluennoillani muiden aiheiden muassa). Noh siis Kookos oli nyt aivan liian räväkkä nyt taas pennun kanssa, mutta ei tosiaan ollut vahingoittanut karvaakaan pennusta. Pentu myös selvisi aivan yllättävän nopeasti järkytyksestään.

 

Pidimme kissoja ja koiria tovin ensin pelkän emon kanssa asunnossamme vapaana ja sitten uudestaan koirien kanssa ja Kookos hyvin tarkkaan valvotusti taas ja hyvin meni. Siirsimme pennut takaisin kylpy- eli pentuhuoseeseemme (sauna mukaan lukien) juuri, kun ne olivat leikkimässä taas innoissaan eli lopuksi jäi varmasti mukavat mietteet päähän.

Jonoa matolääkkeille

Illalla annoimme kissojen taas nuuskutella asunnossa. Annoimme loput matolääkkeistä ja pennut taas jonottivat emo mukaan lukien Simon syliin, jossa lääkitys hoidettiin tällä kertaa. Oi sitä hauskuutta, kun monta pentua ja emo todella väen vängällä kaikki haluaa tulla ruiskusta matolääkettä syömään – koska palkaksi saa iiihanaa Nutri-Plus kissatahnaa, slurps.

 

Illan lopuksi nukahdettiin taas niin, että molemmat valkoiset tupsahtivat Miiran syliin uinumaan ja kolme tummaraitaista pentua kapusivat Miiran jalkojen edessä olevaan kantokoppaan nukkumaan yhteen läjään. Emo valvoo huolella, mutta luottavaisesti ja hakee välillä silityksiä ja puskee kättäni ja poskeani vasten.

Kodissa piilee monia vaaroja

Vahingoista viisastuu, todellakin, eli toivottavasti voimme auttaa Sinua lukijamme myös tsekkaamaan kiipeilypuut ja muut kankaiset osat talosta, että kissan tassu tai varsinkaan pää ei voi jäädä jumiin mihinkään kankaan säikeisiin. Me löysimme toisenkin tason kiipeilypuusta niin, että siinä oli pieniä reikiä, joten sekin lähti roskakoriin. Kannattaa myös tosiaan muistaa tsekata, ettei talossa ole lasisia tai painavia esineitä kissojen kiipeilyreiteillä tai sohvan alla ole yllättäen piikkejä. Tiedän tapauksen, jossa kissa on kuollut sohvan alle juostuaan, koska sohvasta olikin valmistusvirheenä töröttänyt metallisäikeitä sen pohjassa. kissa kun mahtuu pieniinkin väleihin ja hyppii korkealle, niin kotia todella kannattaa katsoa ja taata turvalliseksi kissan näkö- ja kulkuvinkkelistä katsoen.

Oma Okra-kissamme kävi myös hurjan tapaturman läpi noin 10 vuotta sitten, kun se oli huomaamattani luikahtanut huoneeseen, johon keräsimme kierrätystavaroita kuten lasia. Kissoilla ei pitänyt olla pääsyä sinne, mutta kiinniolevat ovethan aina kiinnostavat pitkähäntiä ja luikahtaminen sisään tapahtuu nopeasti. Kuulin hurjan räiskiksen ja juoksin sisään pihalta. Näky oli aivan sydämen pysäyttävä: lasia joka paikassa, verta ympäriinsä, kissa raahaa takajalkaansa ja menee paniikissa minuakin karkuun. Sain Okran noin 10 minuutissa lääkärin pöydälle, mutta lasi oli viiltänyt kaikki takajalan lihakset poikki ja yhden pienemmän luun. Leikkaus onnistui heti, mutta paranemisprosessi tehohoitoineen kesti yli puoli vuotta. Kuntoutukseen kuului kaikenlaisia jumppatemppuja, joita olimme treenanneet onneksi etukäteen mukaviksi tempuiksi palkkioilla eli esimerkiksi tasapainoilua jumppapallolla, kävelyharjoituksia matalien esteiden yli, erilaisia liikeasentoja ja hihnassa kävelyä niin varvikossa, ylä- ja alamäkeen kuin hangessakin. Kaikenlaisten tempputreenailujen merkitys nousikin aivan uudenlaiseen merkitykseen onnettomuuden myötä ja suhteemme kehittyi todella läheiseksi: Okra edelleen nyt 13 vuoden iässä nukkuu joka ilta yleensä vieressäni aivan kiinni ja välillä vaihtaa Simonkin viereen toki.

Me olemme tänä iltana niin onnellisia ja kiitollisia, että meillä on vielä tallella ja hyvässä kunnossa nämä kaikki rakkaat viisi pentua ja emonsa – ja toki muutkin huollettavamme. Iloisia kissanpäiviä toivotamme teille kaikille muillekin.

Maanantai on ollut Viiksikolle rauhallinen päivä. Pariin otteeseen on hengailtu olohuoneessa Okran kanssa tai emon mukana. Muuten ollaan syöty ja lepäilty Uni onkin maistunut viikonlopun ruljanssin jälkeen normaalia paremmin. Osansa voi luonnollisesti olla puolivälissä olevalla matokuurillakin. Madotus pitää hoitaa ennen tehostusrokotteita. Lääkkeen syöminen ruiskusta sujuu pikkuisilta kuin vanhoilta tekijöiltä, eikä emo jää tässä jälkikaskua kehnommaksi.

Viiksikosta on kehkeytynyt vallan taitavia kiipeilijöitä. Alkuaikojen vauvanaskeleet ovat vaihtuneet määrätietoiseen kiipimiseen. Isoin ongelma ylöspääsyssä on kilpasiskojen kolttoset. Lopulta kun kiipeilypuuhun pääsee rauhassa, pussimalliset makuupaikat ovat suosittuja. Vielä sellaiseen mahtuu kaksinkin kappalein.

Minulla Miiralla on missio käyttää kaikki pentusemme jo etukäteen vierailulla tulevissa kodeissaan. Pentujen ottajat ovat toki käyneet meilläkin kylässä, mutta helpompaa niiden on asettua sitten joulun tietämillä taloksi, kun paikka ja ihmiset siellä ovat jo tuttuja. Sunnuntaina 25.11. vierailimmekin Sisar Hento Valkoisen ottajan eli Moonan kotona Helsingin puolella. Pennut taas superisti matkustivat hiljaa bokseissa ja kuljetimme ne pikkupakkasessa sisään lakanoiden sisään boksit peiteltynä. Näin tuuli ei päässyt puhkumaan pahasti bokseihin ja pentujen vielä hentoisiin keuhkoihin.

 

Pennut lähtivät hippasille bokseista, kokeilivat kiipeilypuuta, kapusivat ikkunalaudoille ja huu, sieltähän lytyikin uusi asia: ohimenevä liikenne! Hoitokotinsa ikkunoista näkyy vain kauemoana siintävä hiljainen tie eli pennut eivät oikein näe vielä ohikulkijoita. Täällä Moonan asunnossa menee kadulla kaiken aikaa ohi busseja, autoja, jalankulkijoita, pyöriä, koiranulkoiluttajia – ja keväämmällä toki myös Moona ja puolisonsa kissojaan valjaissa ulkoiluttaen. Pennut katsoivat silmät tarkkoina liikennettä.

 

Moona oli jo tehnyt hyvää työtä suunnitellen ja selvitellen, mitkä hänen kasveistaan ovat myrkyllisiä ja täytyy lahjoittaa pois. Kisut olivatkin jo hampaat ojossa menossa nauttimaan muutamaa kasvia ja saimme nostella ne sieltä pois. Myrkyllisyys todella kannattaa selvittää huolella kissaa ottaessa ja esimerkiksi ripustaa amppeleihin tällaiset kasvit. Mietimme myös yhdessä kiipeilypinta-alan lisäämistä kiipeilypuiden, tasojen, hyllykön päälle pääsemisen kautta. Moona oli jo hankkinut varrellisia lelujakin, joista pennut toki tykkäsivät. Reissussa oli mukana myös Filosofi-kisun eli pitkäkarvaisemman pörriäiskissan ottaja Ansku. Juttelimme siitä, kuinka eläimelle oma lajikumppani on tärkeä asia. Lajikumppani voi tarjota hurjasti elämään viihdykettä ja turvaa ja huoltajalleen vähemmän huonon omantunnon omiin menoihin mennessään – kissa kun ei jääkään asuntoon yksin. Vierottaminen emostakaan ei ole sitten niin paha asia, kun oma sisko tai perheessä jo oleva ystävällinen kissa olisi tukena ja turvana. Anskulla on jo yksi nuori kissa, josta toivotaan Filosofille (työnimi huom) kumppania toki. Moona puhui illan aikana puolisolleen toisenkin pennun ottamisesta ja siiis niiiiiin mahtavaa, puolisokin lämpeni ja sekä valkoinen kisu että ruskearaitainen tyttö saavat molemmat muuttaa saman katon alle. Me itse Simon kanssahan pidämme kaksi pennuista eli raitapaitaisen vauhtiveikon, pesueen ainoan kollin ja minä siis Terrierin (työnimi huom), joka käveli sydämeeni jo heti ensimmäisinä päivinään meillä.

Illalla kotosalla pidimme kisuja olohuoneessamme sekä seurustelemassa koiriemme kanssa että myäs pölynimuriin tutustuen. Imuri oli jo ollut samassa tilassa äänettömänä aiempina päivinä, mutta nyt laitoimme sen päälle ja hieman työntelinkin sitä. Pikkuiset päät katselivat vehjettä heiman kauempaa ihmeissään ja kun laite oli paikallaan, pienet tulivat lähemmäskin ihmettelemään. Leikitin pieniä huiskalelulla imurin hyrrätessä vieressä ja kaikki innostuivat leikkimään hurisevasta kodinkoneesta huolimatta. Imuriin totuttamista jatkamme huomenna lisää.

Annoimme koko karvalaumallemme myös Axilur-matokuurista ensimmäisen päivän osiot ruiskuruokinnalla ja Nutri-Plus-palkkiolla. Hellyttävän ihanaa, kuinka pikkuiset kilvan juoksivat syleihimme ruiskut nähtyään. Ruiskusta itse syötiin tosi hienosti lääkkeet ja ahnaasti imeskeltiin sormenpäästä palkkio eli Nutri-Plus Cat -ravinnetta pienet määrät. Ruiskuruokinnan ja aiemman keitetyn seitin syöpöttelyn jälkeen natiaiset kirjaimellisesti sammuivat syleihimme nukkumaan. Emokin söi kiltisti matolääkkeen ja Nutri-Plussan. Oi pieniä rakkaita olentoja.