Kategoria: Kissanpennut

Viiksikolla oli tänään rauhallisempi päivä. Talossa oli surua, kun jo iäkäs ja sairas Vilja-neiti poistui paremmille metsätysmaille. Ihmiset muistelivat Viljaa ja Viiksikko jatkoi tutustumistaan jäljellä olevaan perheeseen. Viljan uraa voi pitää inspiraationa muillekin löytökissoille.

Katukissasta tv-tähdeksi

RIP Vilja 2004-2018

Kolmetoista vuotta sitten kävelin sisään omakotitaloon Riihimäellä. Olin katsomassa tallinnalaisia löytökisuja, joista voisin ottaa potentiaalisesti yhden itselleni ensimmäiseksi omaksi aikuisiällä otetuksi kissakseni. Olin auttanut Rekku Rescue ry:tä koiratoiminnassa ja halusin laajentaa sekä omaa karvaista perhettäni että mahdollisesti – muiden aktiivien niin salliessa – myös yhdistyksen toimintaa kissojenkin suuntaan. Kuulin, että Ira-niminen kissafani auttaa yksityisesti tallinnalaisia kissoja äitinsä kanssa ja on sijoittanut kisuja Suomessa kotihoitoon, muun muassa Riihimäelle.

Kyselin, tulisiko jokin kissoista toimeen koirien kanssa varmuudella. Kotihoitaja ei osannut sanoa suoraan muuta, kuin että kilpikonnavärinen, noin vuoden ikäinen tyttökissa ei ainakaan hyökkää koiria kohti. Makuuhuoneen ovi avattiin ja pieni, siro kisu värjötteli sängyn alla. Hetken päästä kisu liikkui sängylle ja yhtäkkiä hyppäsi ison koiran yli! Wau. Tuo kisu jänskäsi ihmisiä, mutta uskalsi hypätä ison koiran yli. Tämä sankari lähtee mukaani.

Vilja osasi kotonamme hienosti väistellä koiria ja alkoi sulaa meihin ihmisiin leluleikkien avulla. Parissa viikossa tämä pikkuprinsessa uskalsi pujahtaa viereeni sohvalle viereeni ja kehräsi kuin pieni singeri. Voi minua, kun haaveilin toisestakin kissasta ja menin sellaisen vielä hakemaan samasta paikasta kuin Viljan. Tuolloin en ollut eläintenkouluttaja enkä toopena tajunnut, että tutustuttaminen olisi pitänyt tehdä pienissä erissä. Vilja sähisi ja juoksi karkuun Hiisiä, joka vain kaipasi puolestaan kissatoveria. Menin nostamaan ärisevän Viljan vielä syliin ja muks – Vilja kirjaimellisesti huitaisi minua tassulla turpiin niin, että silmälasit lensivät lattialle. Koskaan muulloin ikinä Vilja ei tarkoituksella edes pienesti raapaissut ihmisiä, vaan aina ennemmin väisti konflikteja niin ihmisten kuin muiden eläinperheemme edustajienkin kanssa. Viljasta ja Hiisistä tuli hihnalenkillä siedättäen muutamassa kuukaudessa kaverit ja pikkuinen kotihoitokissa, Okra-pentuaurinkoinen sulatti molempien aikuisten kissojen sydämet perheen muotoon. Okra jäi tietenkin perheeksi ja on elänyt siis kolmea kuukautta vaille koko elämänsä Viljan kanssa ystävänä.

Vilja koulutti minulle paljon tempputreenien saloja. Se kehräsi ja puski aina niin mielihyvästä, kun pääsi treenailemaan ja helposti puski agilityrimat maahan – koska naksutinkoulutus oli vaan niin siistii. Se valitsi mieluummin agilityesteet kuin valmiiksi täytetyn ruoka- tai virikekupin. Vilja esiintyi Kiiltokuvia-tv-sarjassa, mainoksessa, Puoli seitsemän -ohjelmassa sekä lukuisissa lehtiartikkeleissa agilitystarana. Vilja tykkäsi olla omissa oloissaan paljonkin, mutta sai myös hellyyskohtauksia, jolloin sen oli pakko päästä sänkyyn saman peiton alle kehräämään ja hakemaan silityksiä ja yhtä nopeasti hellyyskohtaukset loppuivat ja Viuh – se hävisi taas omiin oloihinsa.

Vilja rakasti hihnalenkkeilyä ja mökillä Lappeenrannassa oloa. Vanhoilla päivillään sydänvikaisena ja nivelrikkoisena elimme viimeiset kaksi elinvuotta peläten koko ajan viimeistä hetkeä. Treenasimme hyvin matalilla agilityesteillä vielä viime torstainakin Pitäjänmäessä. Takapää alkoi heittää vääriin suuntiin, ja silti Viljaa ei meinannut saada pois jumppapallon päältä. Puuur! Treenaus on kivaa. Kantoboksi oli toinen ihan paras temppu – sinne Vilja saattoi juosta kesken agilityradankin – koska sinne sai paljon herkkuja aina.

Eilen illalla oli pakko uskoa, että nyt ei enää pieni sydän jaksa tällä planeetalla. Herkuteltiin vielä Viljan lemppariherkkuja vahvan särkylääkkeen kera. Tänä aamuna Vilja innostui vielä valjaiden päälle pukemisesta, vaikka jalat eivät paljon porttia pidemmälle jaksaneet kantaa. Purrr. Vilja kehräsi, puski jalkoihini, käsiini, silmiin syttyi vielä onnen pilkahdukset. Me, yhdessä, vielä.

Vilja nukkui ikiuneen puolenpäivän jälkeen rakkaan puolisoni Simon, Viljan todella Rakkaan ihmisen sekä minun hellien silitysten kera.

Ikuisesti Sinua kaivaten, rakas opettaja, ystävä,

Rakas Vilja.

Kiitos, että olit juuri sellainen kuin olit.

Aikuiset eläimet näkivät vainajan eläinlääkärissä tehdyn eutanasian jälkeen kotona, jotta eivät turhaan etsisi kadonnutta kumppania. Tämän jälkeen ruumis palautettiin takaisin tuhkaamista varten. Kohtaaminen kotona ei synnytä negatiivisia mielikuvia lääkäriasemasta. Pennut eivät varsinaisesti tunteneet Viljaa, joten ne haluttiin säästää kaikelta stressiltä ja pidettiin eri tilassa. Vasta myöhemmin päästiin jälleen tekemään lähempää tuttavuutta koirien ja vanhan Okra-sedän kanssa. Pentueen temmellys piristi surevia ihmisiäkin.

Saarni käyttäytyi kohteliaasti kääntäen päätään sivuun – rauhoittava, ele joka on yhteinen sekä koirilla että kissoilla. Pentu puolestaan lähestyi rohkeasti häntä pystyssä.

Iltaruokana Viiksikolle tarjottiin hampaille töitä – tiivistä lihaa, sian sydäntä. Syömisen jälkeen pennut painuivat taas rauhassa pitkäkseen lepäämään.

Narsk. Grrr! Narsk. Pentujen aamu alkoi uudenlaisella raakaruualla lihaisten luiden muodossa. Kyllä, kissa todellakin on lihansyöjä, halusin minä omalta ruokavalioltani vegaanina sitä tai en. Kun ottaa kissan, eettisemmän ruokinnan miettiminen ei ole helpoimmasta päästä. Mahdollisimman vapaana elänyt lihatuote olisi parasta, mutta esimerkiksi pelkkää kalaakaan ei voi antaa monena päivänä viikossa. Onneksi nykyisin on edes luomulihoja enemmän tarjolla.

Tip! Tip! Kävin suihkussa ja jälleen pienet kisunpäät tulivat viereen katsomaan toimitusta ja kävelemään vesisellä lattialla. Suihkun päätyttyä muutama naski istui vieressä päät kallellaan ihmettelemässä vesitippojen tipahtelua hanasta lattialle. Ihmeellinen, ihmeellinen maailmamme.

 

Vaikka tämä viikko on ollut poikkeuksellisen raskas monelta osin, pentujen avartama maailma on saanut niin monet hymyt naamallemme. Oman vanhuskissamme Viljan kunto sydänvikoineen ja nivelrikkoineen on vienyt tämän upean kissapersoonan voimia niin, että olemme jo yllättäenkin jopa kaksi vuotta saaneet “jatkoaikaa”. Viimeisen pari viikkoa eli siis jo ennen pentujen tuloa Viljan kunto alkoi rapautua lisää. Tällä viikolla taitavanäppinen vakkarifyssari Jenni Laaksonenkaan ei saanut enää Viljaa selkeästi parempaan suuntaan. Treenasimme torstaina ja perjantain kuluneella viikolla firmani eli Heiluva Häntä koira- ja kissakoulun tiloissa (jotka ovat eläintemme toinen koti) lyhyet ja iloiset, matalaesteiset agilitytreenit ja piskuisen jumpparadan. Vilja oli hymyilevä ja selkeästi ilahtui treeneistä ja tiloissamme oloista, mutta kovin kovin väsynyt. Kodissamme pieni yläkertamme on rauhoitettu Viljalle ja Vilja onneksi on nähnyt elämässään paljon kissoja, mutta kaipaa selkeästi nyt omaa tilaa, eikä pentujen seuraa. Raskaita päiviä elämme, sillä pian on aika luopua. Pentusten elämänihmeet tuovat siis enemmän lohtua kuin arvasinkaan. Viljakin on entinen rescue- eli löytökissa, samoin kuin Okramme. Minulla ei kyllä ole koskaan muita kissoja ollutkaan aikuisiällä kuin uudelleensijoitettuja löytökissoja yhdistysten kautta ja olen toiminut kotihoitajana hyvin aktiivisesti vielä Heiluvan Hännän alkuvuosinakin.

Hurjaa kissa ja hiiri -leikkiä

Puolenpäivän aikaan ovesta astui sisään kolme sukupolvea: puolisoni äiti, puolisoni veli ja tämän avovaimo sekä heidän suloinen 3,5-vuotias lapsensa. Pennut laskettiin kylpyhuonelukaalistaan tervehtimään vieraita ja nyt ne hipsivät ulos jo nopeammin kuin edellisten vierailijoiden aikaan. Liikkuva lelu sai naskalit heti innostumaan, kiipeilemään syleihinkin. Anoppi oli tehnyt varta vasten pennuille villalangasta hiirilelun lankavarrella. Tällainen lelu on hyvä ihmisen kanssa yhdessä leikkimiseen, mutta villalankarullia ja -narunpätkiä ei saisi jättää kissalle valvomatta lainkaan, sillä kissa saattaa niellä sitä (sekä vaavi että aikuisikäinen). Tällöin jouduttaisiin avaamaan kissa nukutuksessa, jotta lanka saadaan pois. Onpa kissojen sisältä löytynyt esimerkiksi korvatulppiakin suoliston tukkeena. Eli kannattaa miettiä todellakin, mitä leluja jättää kissoille valvomatta. Me jätimme kisuille yksi muun muassa ruohonkorsia ulkoa, kuivuneita lehtiä ja kissoilla on myös useita palloja eri materiaaleista, pahveja ja kangashiiriä sekä isompia koirille tarkoitettuja pehmoleluja – kelpaavat mainiosti muun muassa kanin tappopotkujen harjoitteluun.

Anoppi harjoitteli myös pentujen nostamista. Pennut kiipeilevät olohuoneen kiipeilypuissamme jo korkeallekin, mutta ne nostetaan alas, jotta ne eivät missään nimessä tipahda korkealta. Motoriikka viiksivalluilla kehittyy vauhdilla kyllä, mutta olisi todella ikävää sosiaalistamiselle, jos pennun hauraat luut murtuisivat putoamisen takia. Anopin tekemät nostelut olivat tärkeää totuttelua pennuille, sillä tulemme olemaan työreissussa Kuopiossa puolisoni Simon kanssa ensi viikon viikonloppuna kolme päivää ja anoppi hoitaa kaikkia kissojamme tuon aikaa. Omille vanhuskissoillemme anoppi-Eeva onkin jo hyvin tuttu, joten Okra-kissamme varmasti tuolloinkin toimii malliesimerkkinä osoittaen Eevan luotettavaksi henkilöksi.

Pennunvaraajia saapui kylään

Pennut saivat vierailun jälkeen nukkua päivätirsat, kunnes jokusen tunnin päästä saimme uudet vieraat kotiimme: kahden pennun tulevat huoltajat ensitreffeillä pentusten kanssa. Saatiin taas leikkiä, leikkiä, harjoitella sylissä oloa, kantamista. Lisäksi kuuntelimme televisiosta ilotulitusten paukkeita leikin lomassa, mikä oli pentusille jo aivan normaalia äänihälyä. Lisäksi kuuntelimme linnunlaulua tv-ruudulta, mikä innosti Okra-kissaamme vahtaamaan ruutua silmä tarkkana. Okra toimi mahtavana setänä kisupennuille taas vierailujen ajan osoittaen, että vieraissa ei ole mitään pelättävää ja kävi lyhyesti nuuhkuttelemassa pikkuisia ja kohteliaasti väisti, jos jotakuta jännitti.

 

Kaksi pennuista olisi siis jäämässä meille ja kahdelle olisi näemmä kodit, mutta yksi pentu ja emo ovat vielä kotia vailla. Suunnittelimme jo ottajien kanssa, että treenailisimme yhdessä tempputreenejä porukalla pentueen kanssa. Eli tervetuloa iloiseen porukkaamme. Jos olet etsimämme harrastava koti kissalle, haluat kouluttaa kissaa palkitsemiseen eli tutkittuun tietoon perustuvin menetelmin, tarjota sille aktivointia ja virikkeitä, niin otapa yhteyttä Miiraan ja kysy lisää. Yhteisen treeniringinkin takia toive olisi, että kodit löytyisivät pääkaupunkiseudulta tai sen tuntumasta.

Hämärän aikaan valjaissa ulos

Myöhään illalla pentuset harjoittelivat vielä valjaiden päällepukemista ja ulkoilivat kukin lyhyet noin viiden minuutin ulkoilut valjaissa ja hihnassa pimeällä pihallamme. Tässä iässä – nyt 9 viikkoa – pennut pitävät vielä tällaisia asioita kuin valjaat aivan normaaleina juttuina, joten myöhemmin pidemmät ulkoilut tulevat olemaan helppoja välineiden tuttuuden takia. Jos kissalle yritetään vasta aikuisena pukea valjaat päälle, joudutaan prosessi monesti pilkkoa pieniin paloihin ja siedättää positiiviseksi paloissa. Pentuikä on siis korvaamaton niin monessa mielessä. Samoista syistähän esimerkiksi hevosvauvoille eli varsoille puetaan suitsia päälle jo syntymän jälkeen, jotta pukineet ovat luonnollinen osa elämää.

Emo imettää pentuja kyllä vielä, mutta koko ajan pienempiä määriä ja heti imetyksen jälkeenkin kiinteä ruoka maistuu ahnaasti. Pelkällä emonmaidolla kun ei enää laisinkaan pärjää, mutta nisän imeminen tuo turvaa uusien tapahtumien jälkeen. Lepohetket ovatkin tärkeitä. Zzzzz! Silloin opitut asiat jäävät päähän ja varsinkin silloin, kun uusia asioita on oppinut leikin kautta – eli positiivisin vahvistein.

Ooh! Miten rohkeita pikkutassuja nämä oikeasti ovatkaan. Tänään kuulkaas matkattiin kaveria moikkaamaan Mäntsälän sairaalaan. Todellakin ihanasti win-win -tilanne eli eläinrakas kaverimme, taitava eläintenkouluttaja Suzu sai ihastella pikkunaskalien temmellystä, tasapainoilu- ja metsästysharjoituksia ja naskalit emonsa kanssa saivat tutustua ihan uudenlaiseen paikkaan. Tästä päivästä videot kertovat enemmän kuin sanat. Se mainittakoon, että naskalit heti boksinoven avauduttua suorastaan rynnistivät tutustumaan uuteen tilaan ja ihanan rauhallinen emo myös. Emo tarjosi nisiään pennuille kylkiasennossa, mutta pennut ovat jo niin isoja, etteivät tällaista rauhoittelu- ja eväshetkeä kaivanneet. Pikkuisen kiinteää ruokaa syötiin, mutta vain vähän.

 

Reissun jälkeen sitten ruuat kupeista vilahtivatkin nopeasti. Sairaalassa annoimme ruokaa tarkoituksella käsistämme ja muualta kuin mistään kupeista, jotta pikkuisia totutellaan pikku hiljaa ruualla virikkeistämiseen. Aikuiset kissamme saavat lajityypillisemmin ruokansa virikkeistämisen vuoksi yleensä jostain virikekipoista etsimällä, kaivelemalla, tonkimalla tai palkkioina kivoista tempputreeneistä. Kissaahan on varsin vähän jalostettukaan: sen koko geeniperimä sanoo, että ruoka tulisi jahdata, sen eteen tulisi tehdä töitä. Kissa voi metsästää, vaikka vatsa olisi jo täynnäkin eli ruuan metsästäminen on kivaa puuhaa itsessään. Jos tosin kissaa ei olla aktivoitu ruualla, se voi olla niin sanotusti “tyhmistynyt” ja masentunut, eli ruualla aktivointi tulee aloittaa hyvin pienissä erissä vaikeuttaen.

 

Pentue matkusti muuten sairaalaan tunnin ajomatkan eri boksissa kuin emo. Emo pelkää matkustamista ja pissasi boksiinsa mennen tullen. Sen sijaan viiksikko ei ollut tehnyt tarpeita boksiin lainkaan, vaan kävi sairaalassa mukanamme tuomassa vessassa tarpeillaan. Ooh! Tämä karvalauma on oikeasti kyllä melkoisen spesiaalia porukkaa.

Tänään me ollaan vaan leikkiä lyöty, siinä on meidän työmme. Leikin avulla on helppoa sosiaalistaa pikkuriiviöitä uusiin ihmisiinkin. Saimme kylään eläintenkouluttajakollegan Laura Åkerlundin ja puolisonsa Juliuksen. Kun kylppärin eli kissalan huone avattiin, pikkuiset nelistivät oviaukolle ja totesivat ensin, että huh, ketä ne nuo on. Pikkuiset istuivat lähes rivissä paikallaan. Kun tuttu kaksijalkainen tyyppi Miira hieman silitteli pentusia, ne saivat rohkeutta, hännät nousivat pystympään ja natiaiset alkoivat hiljalleen valua olohuonetta ja vieraitamme kohden. Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen eli pitkäkarvaisin alkoi kiinnostua Juliuksen käsissä pyörivästä lelusta. Pitkäkarvainen tytöntyllerö intoutui leikkimään lähes koko tunnin Juliuksen kanssa ja osoitti ikäisekseen huiman hienoja tassun käytön taitoja lelua tavoitellessaan.

 

Muu nelikko intoutui yhteisenä rintamana leikkimään Lauran käsissä karkuun juoksevan sulkalelun perässä. lelunkäytössähän on tärkeää, että lelu liikkuu karkuun kuin saalis. Kissan saaliseläimethän liikkuvat eri tavoin eli lelun käytössä kannattaa miettiä, miten viipottaa karkuun hiiri tai muu jyrsijä, pupu, sisilisko, lintu, sudenkorento, jopa käärme. Aivan pikkuisina kisupennut keksivät lelun vaikka mistä paikallaan olevastakin asiasta kuten aamupäivällä vaikkapa pikkuisista pahvilaatikoista, joita pyöriteltiin, revittiin ja isompien sisään ryömittiin. Mutta mitä vanhemmaksi kissa kasvaa, se ei usein innostu valmiiksi “kuolleesta” saaliista. Niinpä interaktiivinen kissanhoitajan kanssa yhdessä leikitty leikkihetki onkin tärkeää ja ehkäisee selkeästi ongelmalliseksi koettua käytöstä kissalta.

 

Oletko muuten nähnyt koskaan terrierikissaa? No mepäs ollaan. Silmälappupentunen on selliainen veijarityttö, että se on yhtenä iltana leikkinyt itsekseen kissanminttupallon kanssa ja murissut muille kakaroille, jotka ovat yrittäneen osallistua leikkiin tai tulleet viereen. Terrieri myös puolustaa omaa ruokapalaansa murisemalla, jos ruoka on tarpeeksi hyvää. Toisaalta terrieri myös rakastaa läheisyyttä ja hakeutuu Miiran syliin lahjetta pitkin kiiveten tai jalan viereen parkkeeraten ja piskuisilla silmillä suoraan silmiin katsoen. Tänään tämä ärrieri sitten intoutui Lauran ja sulkalelun kanssa myös vetoleikkiin, kuten oheiselta videolta näkyy. Niin että tuota niinhän siinä on käynyt, että Miira mietti alkusyksystä pikkuisen terrierikoiranartun hankkimista rescuepuolelta Kookos-parsonrusselinsa kaveriksi. Sopivaa ei osunut kohdalle, joten ajatus jäi hautumaan. Noh, nythän meillä sitten onkin tällainen terrierinarttu, joka jää kyllä Miiran sydänkäpyseksi eli on jo löytänyt kodin, meiltä. Simo vielä harkitsee, kuka onkaan se toinen nappisilmä, joka jää pysyvästi meille. Voihan terrierit – helpommallakin ehkä elämässä selviäisi kuin terrierin temperamentin kanssa. Mutta terrieri terrierin tuntee ja kyllä tuo Kookoskin vähän kerrassaan alkaa kisuja tunnistaa kissoiksi, eikä karkuun juokseviksi suupaloiksi. Vähäsen on vaan vielä hommaa sen kanssa.

Naskalihampaat leikkivät into piukeina vieraitten kanssa yli tunnin jopa. Tuli jo mieleen, että eikö näistä todella lopu ikinä patterit, ohhoh. Emo oli vieraiden ajan pikkuisten mukana tutkailemassa huusholliamme – omat kisumme olivat työhuoneen oven takana ja koiramme Simon mukana eläinkauppareissulla, niin tämä koiria arasteleva, mutta pentujaan loisteliaasti hoitava emokin saatiin väljemmille vesille. Emo kävi haistelemassa varovaisesti Lauraa, jota olin ohjeistanut, ettei äkkinäisiä liikkeitä saa tehdä emoa kohti. Terrierin temperamenttia kun on myös emossa, jos se jotain säikähtää. Miiran kädet ovat aamuisesta naarmuilla, sillä emo haisteli kylppärin oven alta koiraamme juuri, kun minä olin ottamassa terrierikissaa syliin. Emo säikähti ja salamannopeasti kääntyi ja kynsäisi käsiäni murinan kera. Kun emo tunnisti minut Miiran, se lopetti saman tien ja jo muutaman hetken päästä se tuli puskemaan Miiran jalkoja vasten ja halusi silityksiä. Pelko ja kipu näkyvät niin kaksi- kuin nelijalkaisissakin usein aggressiivisena käytöksenä ja tätä tulisi ymmärtää, että huutaminen ja henkiset tai fyysiset rankaisut vain pahentavat soppaa. Kun itse rauhoitin saman tien liikkeeni, puhuin iloisen rauhallisesti ja varoin äkkiliikkeitä, emo tasaantui nopeasti ja selkeästi haki ystävällistä kontaktia. Vahinkoja sattuu ja niistä oppii. Emolle etsitäänkin kotia, jossa ei olisi koiria tai jos on, niin talo pitää pystyä jakamaan kahtia ja tehdä tutustuttaminen positiivisilla assosiaatioilla ajan kanssa ja varsinkin alkustressin hellitettyä. Sama toki koskee perheessä jo olevaan toiseen kissaan tutustuttamisessa, jos vaikkapa emo tutustutetaan toiseen kissaan tai pentu menee taloon, jossa on jo aikuinen kissa.

Tässä hieman lyhyesti muistilistaa tutustuttamiseen:

1) Ehkäise ei-toivottu käytös niin hyvin kuin mahdollista, On paljon hankalampaa korjata välejä, jos liekki on jo leimahtanut vihanpidoksi kuin, että tutustuttaminen olisi tehty vaiheittain pienissä erissä ja mukavien assosiaatioiden avulla.

2) Jaa ensin kotia kahtia ja muista hankkia molemmille reviireille omia tarvikkeita kuten omat vessat, vesikuppeja, kiipeilypaikkoja, pehmeitä nukkumapaikkoja ja niin edelleen. Ehkäise, etteivät kissat näe toisiaan muuten kuin suunnitellusti. Verkko-ovi olisi kätevä, jotta näköyhteyden saisi treenihetkiin turvallisesti auki.

3) Muista tutustuttaa kodissa jo oleva/olevat kissat muutoksiin jo ennen uuden kissan saapumista, jotta talon vanha asukki ei saa stressiä ja miellä muutoksia juurikin uuteen kaveriin liittyviksi asioiksi. Kun uusi kamu on tullut, muista huomioida kisuja tasapuolisesti seurallasi, virikkeilläsi, mukavalla puuhastelulla. Mitä paremmin kisu henkisesti ja fyysisesti voi, sitä mukavampaa kohtaamisessa voi sitten olla. Laske stressitasoja – kissat kun ovat hyvin stressi- ja muutosherkkiä olentoja – mukavan tekemisen lisäksi esimerkiksi Pet Remedy -tuoksulla.

4) Tee pienissä paloissa ajan kanssa tutustuttamista positiivisten assosiaatioiden kautta. Ensin voit ehdollista vaikkapa namin etsintää kaverikissan tuoksuun – esimerkiksi pyyhkäiset hellästi silittäen uutta ja vanhaa kaveria pyyhkeillä ja laitat päittään kisut syömään herkkuja kaverintuoksuisen pyyhkeen päällä. Hajuaisti kun on kissalle hyvin tärkeä aisti. Voit kenties syöttää kisuja myös oven eri puolilla eli näin ne haistavat toisensa syödessään. Ole itse hyvin rauhallisen iloinen. Ehkäise jahtaamisen kierre.

5) Vaihda kisut päittäin toistensa puolille ja taas jotain mukavaa tekemistä niille samalla.

6) Verkko-ovi olisi ideallinen, jotta voisit pienissä muutaman minuutin erissä ehdollistaa, että mukavia juttuja seuraa, kun näkee kaverin.

7) Valjaissa ja temppujen avulla tutustuttaminen. Useita vuosia sitten meillä oli vastaava projekti noin viisivuotiaiden kollikissojen tutustuttamiseksi. Molemmat osasivat valmiiksi tempputreenejä, kuten istu, high five ja niin edelleen. Näistä oli aina saanut palkkioita ja treenit olleet positiivisia. Saimmekin ehdollistettua kisuja toisilleen tekemässä niiden kanssa lyhyitä tempputreenejä hihnat ja valjaat päällään noin viiden minuutin pätkissä kerrallaan. Lisäksi käytimme kisuja yhteisillä valjaslenkeillä niin, että aluksi oli tilaa välissä ja tutut ihmiset taluttajinaan. Ympäristö oli turvallinen ja mukava nuuskia. Vähän kerrassaan kisut uskalsivat olla lähempänä ja lähempänä toisiaan. Elekielen huomioiminen onkin ensiarvoisen tärkeää, että huomaa, milloin kissa on onnellinen, milloin se on jännittynyt, stressaantunut tai kipeä.

8) Eläimiä ei kannata jättää valvomatta yhteen, jollei ole aivan varma, että ne tulevat toimeen keskenään.

9) Kun yhteiseloa rakennetaan, muista tarjota pakenemispaikkoja eli kiipeilypaikkoja, väyliä yläilmoihinkin karkuun. Ylempänä ollessaan kissa tuntee olonsa turvalliseksi ja siksikin kissoilla olisikin hyvä olla paljon kolmiulotteista tilaa korkealla katon rajoillakin ja toisaalta vaikkapa kantoboksissa odotella mieluummin pöydän tai tuolin päällä kuin boksi lattianrajassa.

Milloin kissat ovat samaa ryhmää?

• Hoivaavat toisiaan vastavuoroisesti
• Hankaavat ja tai puskevat toisiaan vasten
• Haistelevat toisiaan nenällään ja haistelevat toisiaan
• Yhdessä leikkiminen
• Yhdessä lepääminen

Jotain tai ainakin osia näistä pitäisi siis olla – muutoin kissat voivat elää aivan omilla reviireilläänkin saman katon alla. Jos kissat eivät ole samaa ryhmää, niillä pitäisi olla kaikki omat resurssit kuten vessat, vesikupit ja ruokailuhetket omissa reviirin osissaan.

Takaisin omaan viiksikkomme ja illan kulkuun. Seurustelu- ja leikkihetki päättyi siihen, että emo vetäytyi kylppäriin ja kääntyi kyljelleen mouruten – se selkeästi kutsui pentusia luokseen. Pennut menivätkin yksi kerrallaan nisälle rauhoittumaan päivän jännityksistä – paitsi terrieripentunen, joka kiipesi Miiran syliin ja olisi nukahtanut siihen. Tämä niin on minun Miiran pikkuinen, aah. Kannoin toki ärrierikisunkin emonsa nisälle ja nukkumaan, vaikka en olisi ihan raaskinutkaan. Rakkautta ensi silmäyksellä, sillä jo kuvat pennuista nähdessäni mietin, että onpas jännä silmälappu, onkohan persoonakin yhtä jännä.

Myöhemmin illalla seurasi vielä pentujen hoidon tylsempiä osuuksia: matolääkkeiden antaminen ja vessojen pesu. Viisi pientä kissaa ja emo kasvattavat vessojen käyttöastetta melkoisesti ja hygieniasta huolehtiminen on tärkeää. Matolääkityskin onnistui kohtuullisen helposti.

Ai niin, lopuksi muuten hauska muisto aamultakin. Kävin suihkussa, niin pikkukiisket katselivat suihkutteluani mielenkiinnolla. Ne jopa istuivat märässä kohtaa ja kun sammutin vedentulon, useampi naskali tallusteli märkää lattiaa pitkin. Jiihaa. Näin ehkäistää vesipelon syntymistä alkutekijöissään. Ja tottakai kärjessä suihkuun tutustumisessa oli Miiran ärrieri.

 

Ulkoilu on kissalle turvallista silloin, kun autot ja isommat pedot ovat aidan toisella puollella – tai sitten valjaskävelyllä huoltajan kanssa. Pienille valjaat olivat vielä liian isoja, mutta minikokoiset pannat saatiin puettua päälle muitta mutkitta. On ihanteellista pukea ulkoiluvälineitä jo tässä kahdeksan viikon iässä päälle, sillä nyt pennut eivät hätkähdä tällaisia juttuja vielä. Samaahan tehdään niin koirille kuin vaikkapa hevosillekin suitsien muodossa jo aivan kakarana. Näin keho tottuu jo varhaisessa vaiheessa ulkoiluvälineisiin normaaleina elämän asioina. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa – näinhän se menee, lajilla kuin lajilla.

Ulkoilun jälkeen totuteltiin uusin ruokalajeihin. Pentuna opitut ruokailutottumukset ovat vahvoja koko kissan iän. Ennakkoluuloton ruokailu rakennetaan pienenä eli nämä pennut syövät eri vuorokaudenaikoina erilaisia ruokia eli niin kokattua kitten- märkäruokaa eläinkaupan valikoimista, hieman kuivanappuloita ja raakaruokaa. Pennun on hyvä saada eniten kosteaa ruokaa, koska kisut eivät luontaisesti juo paljoa. Kissan elimistölle ihanneruoka olisi raaka hiiri, josta kissa saisi myös tarvitsemaansa nestettä. Kissalla on joka tapauksessa tärkeää olla vettä tarjolla useissa paikoissa, mieluiten laakeissa, lätäkkömäisissä astioissa – osa kissoista kyllä pitää korkeista vesilaseistakin 🙂 Vesikipot, ruokailupaikat ja hiekka-astiat on myös tärkeää pitää eri paikoissa, ei lähekkäin. Ja edelleen muistutan, että vessat tulee pitää puhtaina, hiekkaa runsaasti , vessat eri paikoissa eikä vierekkäin ja vessojen lukumääränä kissojen lukumäärä huushollissa plus yksi lisävessa. Näin ehkäistään pissaongelmien syntymistä.

Tänään ruokavalion osana raakaruuan osalta oli vuorossa raaka sydän, jonka tiivis liha on hyväksi kissan hampaille.

Illalla jatkettiin isompiin kämppiksiin tutustumista.

Lopulta palattiin takaisin omiin majoitustiloihin – aidan läpi, kuinkas muuten. Heh, aidan suunnittelu ei nyt mennyt ihan putkeen, tuli suunniteltua ne koiranpentuja piteleviksi…

Kiipeilyjutuissa tärkeää on seurata koko ajan, ettei pentu pääse tipahtamaan korkealta – luusto kun on pennulla kovin hauras vielä ja koordinaatio kehossa vasta kehittymässä.

 

Aamu alkaa ihmettelylöä siitä, kuinka pikkuisten maailma todella on täynnä uusia asioita. Otan hiusharjan käteeni ja harjaan hiuksiani. Neljä pikkuista istahtaa eteeni silmät suurina ihmettelemään tuota outoa tapahtumaa ja ihmeellistämesinettä nimeltä hiusharja.

Itse vien aamupäivällä omat eläimemme fyssarille eli kolme koiraa ja kaksi eläkeikäistä kissaa – kyllä, kissojakin voi fyssaroida ja elämänlaatua parantaa huimasti näin myös kissoilta ja eläkeikäisiltä, nivelrikkoiselta ja jalkaleikatulta sellaiselta varsinkin. Simo laskee pikkuiset ja emon tutkailemaan muuta osaa asunnostamme. Pennut löytävät tiensä niin sohvan alle, komeroon kuin tiskikoneen taaksekin ja tutkivat rohkeina hännät pystyssä taas uutta maailmaansa. Päivätirsat ja -ruuat pesue maiskuttelee taas kylppärissään.

 

Illemmalla laskemme emon kissojen ulkoaitaukseen ja laskemme pennut tutustumaan uudestaan keittiö/olohuonetilaamme niin, että omien koiriemme ja pentujen välissä on vain verkosta tehty koiranportti. Shhhhh, muutama pentu sähähtää ensin koiran nähdessään. Silittelyillä ja kahden koiramme kohteliailla eleillä pennut rauhoittuvat ja viuh vilahtavat hetkessä portin aukoista läpi! Oh my, emme porttia tehdessämme ihan ajatelleet, että se tulisi joskus erottamaan aivan pikkuisia kissanpentuja. Mistä mahtuu pikkuisen pää, siitä menee koko kroppa. Tirppanat käyvät ihmettelemässä koiriamme, törkkimässä niiden häntiä ja välillä sähähtämässä.

 

 

Noin 13-vuotias, alunperin löytöeläin Okra-kissamme tsekkaa tilannetta keittiön pöydältä. Tovin mietittyään se käy nuuskaisemassa yhtä pentua lähempää, mutta pentua jännittää ja se sähähtää. Onneksi Okra on nuoruudessaan hyvin tottunut kissapesueisiin ja väistää. Vilja-mummukissamme sen sijaan on jo sen verran raihnainen, että se katselee pentuja vain sylistä ja haluaa yläkerran pieneen makuuhuoneeseemme rauhoittumaan. Fyssarikäynnin jälkeen onkin hyvä rentoutua.

Valokuvassa Okra ei näytä yhtä iloiselta – kakarat kun kiipeävät lähes naamalle jo. Mutta missään vaiheessa Okra ei sähähtele, vaikka pennut jännityksessään joskus sähähtävätkin.

Vaikein koitos on siedättää hyvin metsästysintoista parsonrussellinterrieripoikaamme Kookosta natiaisiin. Kookos joutuu katsomaan sylistä, sillä se haluaisi vain lähteä kiljuen jahtaamaan kakaroita. Viemme muut pennut paitsi yhden takaisin kylppäriin ja annamme Kookoksen katsoa sylissäni olevaa pikkuista. Simo pitelee hellän päättäväisesti Kookosta otteessaan, ettei se lähde metsästysreissulle. Oma rauhallisuutemme, syvään hengittäminen, pienestäkin rauhoittumisesta kehuminen on tärkeää. Pienen parsonin päässä aikuinen kissa on kissa, tuollainen pikkutepastelija saattaisi olla suupalakin. Kookos onneksi alkaa rauhoittua, kun seuraa jo väsähtänyttä kakaraa sylissäni.

Olohuonereissun jälkeen emo kokoaa pennut lähelleen imetettäviksi ja rauhoittelee näin lapsosiaan uusista ihmemaan koettelemuksista. Itse ihastelemme sitä, kuinka pikkulapsen mieli vääntää lelun vaikka mistä, vaikkapa roikkuvasta talutushihnasta tai nippusiteestä. Voi suloisuudet! Yritä tässä sitten malttaa tehdä töitäkin.

Kotonamme Espoossa pesueelle on varattu kylppäri ja piskuinen saunamme. Heti boksista päästyään pikkutassut tepastelevat ympäri ämpäri, löytävät leluiksi kuolleen lehden, narun, kiipeilypuussa roikkuvan pallon ja tietenkin toisensa jatkuviin painimatseihin. Emo tuntuu väsyneeltä mutta luottavaiselta. Nakkaamme pennuille tuttuja tuoksuja hoitolastaan muun muassa lelujen muodossa sekä suihkautamme Pet Remedy -tuoksua seiniin ja tekstiileihin poistamaan muuttostressiä. Pennut jännittävät syliin ottoa ja sylissä oloa vielä jonkin verran, eli sen kanssa joudumme tekemään töitä – oi kuinka rankkaa onkaan vällytellä pieniä. Mutta muitakin vällyttelijöitä tarvitaan kuin me eli tervetuloa meille kylään oi tuttavat esimerkiksi ensi viikonvaihteena – ja saammeko tulla jonnekin kyläreissulle pikkuisten kanssa myös? Naskalit syövät penturuokansa ahnaasti ja rauhoittuvat myös nisän ääreen. Ihmettelemme, kuinka nämä natiaiset jaksavat peuhata parikin tuntia helposti – me väsähdämme ennen niitä ja annamme valomerkin. Noin kuuden tunnin päästä heräilemmekin siihen, että kylppäristä kuuluu jo tepastelua.

 

Ensimmäinen kokonainen päivä käynnistyy tietenkin siivoamisella – pikkuiset ja emo ovat osanneet upeasti tehdä kaikki tarpeensa vessalaatikoihin. Suosituin on omien kahden vanhuskissamme jo käyttämä laatikko eli tuttua pissan tuoksua hitusen tarjoava hiekkapohja. Vessoja on yhteensä viisi eli joka nurkissa, jotta pennut varmasti oppivat tekemään tarpeensa hiekkaan. Tarkoituksena on kenties vähentää hieman laatikoiden määrää parin päivän sisällä, kun olemme huomanneet, mitä vessoista on käytetty aktiivisesti. Tosin kissoilla olisi hyvä olla vessoja kissojen lukumäärä plus yksi ja tsekata hiekat pari kertaa päivässä ainakin, sillä kissathan ovat hyvin siistejä eläimiä ja saattavat alkaa kehittää erilaisia virtsavaivoja niin likaisten hiekkojen, vääriin paikkoihin (kuten melun tai vilskeen keskelle) sijoitettujen vessojen tai vaikkapa stressin tai kivun takia. Vessojen lukumäärään, sijoitteluun ja siisteyteen kannattaa todellakin satsata ja pitää hiekkaa niin paljon, että kissa saa hyvin kaivettua kuopan ja peiteltyä tarpeensa.

Naskalit leikkivät, dippaavat tassujaan vesikupeissa (joita on useita ja erillään vessoista) ja ovat sylissä jo rohkeampina. Silitys saa päivän mittaan pikkuiset rentoutumaan.

”Miuuu, miuu!” Viisi pientä, kakkatassuista kissanpentua emonsa kanssa lasketaan jaloittelemaan tamperelaisen kerrostalon pesutupaan. Pesue on saapunut Kiikoisten löytöeläinpalvelusta vapaaehtoisten avustajien kyydillä Tampereelle ja on pian nousemassa kyytiimme kohti Espoon kotihoitopaikkaamme.

 

Viisikko on löytynyt emonsa kanssa liiteristä Porin läheltä niin, että ensin tuli esiin emo ja sitten pari päivää myöhemmin pennut. Yllättävää sinänsä, koko konkkaronkka vaikutti hyvinkin kesyltä löytöeläinkodin pitäjän Mirkun hyppysissä jo, joten jonkinlainen ihmisten ylläpitämä koti niillä on täytynyt olla. Emo kuulemma jännitti hoitolan häkissä ja vaikutti aggressiiviseltakin, mutta jaloittelemaan päästyään ärsyyntyneisyys lakkasi jo Kiikoisillakin. Pennut saivat Mirkun kanssa eläinlääkärissä jo matolääkkeet, rokotukset ja mikrosirut. Noin kahdeksanviikkoisina, rokotusten jälkeen, karvatassut saatiin matkaan kohti kotihoitopaikkaansa eläintenkouluttaja Miiran ja puolisonsa Simon luo. Tarkoituksenamme on saada sosiaalistettua seuraavat 1,5 kuukautta pentuja mahdollisimman rohkeiksi maailman matkaajiksi, pitää luultavasti kaksi pennuista itse ja etsiä kodit lopuille sellaisista paikoista, joissa ollaan valmiita pitämään kissojen sosiaalisuutta yllä ja aktivoida kisuja niin hihnalenkkeilyllä kuin erilaisilla temppu- ja arjen taitojen treeneilläkin. Kissa kaipaa puuhaa kyllä siinä missä koirakin ja kaikenlajisten eläinten alkutaipaleen laadulla on suuri vaikutus niiden loppuelämän sujuvuuteen – eli millaisena, miten kivana ne näkevät ihmeellisen maailman.

Koko tamperelainen pesutupa lemuaa. Huh. Pikkuiset olivat päättäneet pistää pystyyn kakkakarnevaalit, joten päätimme putsailla häkin ja pahimmat kakat pikkutassuista ennen matkan jatkumista. Kuinka rohkeita pennut olivatkaan – ja emo myös. Videopätkältä näkyy, kuinka nämä pumpulitassut harjoittelevat jo sirkustemppuja aivan uudessa paikassa. Emokin sietää silityksiä ja on aivan ok sylissäkin takaisin boksiin nostettaessa. Ajomatkalla emo naukuu melkoisesti, mutta loppumatka selvitään helpommin ja tällä kertaa vain pissanhuurussa.