Kuukausi: tammikuu 2019

Oooo! Iiih! Siis niiiiiin ihanaa! Se on kuulkaas nyt niin, että vihdoin emokissaakin lykästää – sille on koti tiedossa. Puolisoni Simon äiti ilmoitti haluavansa liittää emon perheeseensä. Emoliini, josta tulee kuulemma hämäläisten hymnin mukaan Lempi, pääsee siis Riihimäelle asustamaan ja sille on jo useampi hoitopaikkakin tiedossa emäntänsä reissujen ajaksi. Eeva on Lempille tuttu jo, sillä Eevahan on käynyt hoitamassa kissojamme reissujen ajan. Lempi pääsee talon prinsessaksi, sillä Eevalla ei ole enää muita lemmikkejä.

Lempi onkin melkoisen hehkeä, nuori naaras, sillä viikko imettämisen lopettamisen jälkeen emo kehitti jo kiiman! Niin ja emohan ei olisi itse lopettanut imettämistä, vaan me olemme vain vahditusti laskeneet pennut moikkaamaan emoaan ilman nisäkontaktia. Oi herttinen sitä kiekumisen ja pepun tarjoamisen määrää. Kiimassa emo innostui myös leikkimään pentujensa kanssa painia, mutta tämä tapa hävisi heti kiiman loputtua. Emo on ulkoillut kissa-aitauksessamme ja ah sitä koilotuksen määrää, kun kiimainen emo on päässyt ulos.

Viiksikko-pentueen eli kaikkien viiden pennun kanssa kävimme taas treenaamassa Heiluvan Hännän tiloissa perjantaina. Kolmella muulla oli vähän vielä keskittymisvaikeuksia valjaissa treenaamiseen ja Inkkari meinasi pistää ralliksi. Omilla pennuillamme Tuiskulla ja Roudalla on kotikenttäetu, joten ne pystyivät kivasti treenaamaan pentuhäiriöstä huolimatta kosketuskeppiä, käiskohdennusta ja Tuisku jopa lattiallakin vauhdikkaita luoksetuloja. Ooh.

 

Sunnuntaina kävimme tutustuttamassa Lempi-emoa tulevaan kotiinsa pentujen ja Okran kanssa eli matkasimme Riihimäelle. Lempi on niin rohkea, että kaikki kissat siis tutkivat joka nurkan ja pennut leikkivät. Emo vain piti pitää ruokailun ajan poissa olohuoneesta, sillä hyvin ahneena kissana se olisi hypännyt kyllä pöydälle mukaan ruokailuun. Boksimatkailuja ja valjaissa liikkumista Eeva joutuu kyllä paljon treenailemaan Lempin kanssa, mutta kaikki ajallaan ja pienissä paloissa mukavaksi ehdollistamalla. Kotonamme Lempi suostui kyllä syömään virikekupista niin, että valjaat olivat sen selän päällä, mutta neppareita en saanut laittaa kiinni, tai sähinä alkoi. Hyvä ensitreeni kuitenkin.

 

Maanantaina 7.1. kävimme Lempin kanssa tutustumassa eläinlääkäriasemaan. Video puhukoon puolestaan. Livet-asema Espoossa on ollut todella ystävällinen ja laskenut meidät tutustumaan tiloihin ja hoitajakin ehtinyt aina leikittää pentujamme ja nyt ruokkia ja silitellä emoa. Ihanaa! Emo rohkeasti tutki koko huoneen, katseli ikkunasta, söi hoitajan kädestä raksuja ja haki silityksiä. Yksin huoneeseen hetkeksi jäätyään se kyllä koilotti perään. Video puhukoon taas puolestaan. Aika on nyt varattu keskiviikolle sterilointia ja rokotuksia varten, myös hampaitten kunto tsekataan. Emon vointi on ollut kyllä erinomainen ja Okrakin on toipunut aikaisemmasta sairastelusta. Sitten viikon loppupuolella, jos steriloinnista toipuminen on normaalia, emo voi muuttaa uuteen kotiinsa.

 

Joulun jälkeisenä viikonloppuna järjestimme pentutreffit Heiluvan Hännän tiloihin Pitäjänmäkeen. Paikkahan on pennuille hyvin tuttu entuudestaan. Laskimme Viiksikon ja Okra-setäkissan käpsyttelemään lattialle. vasta viikko oli kulunut luovutuksesta, mutta ohhoh, kylläpäs kissanpennut olivatkin ehtineet jo vieraantua toisistaan. Emo ja Okra nuuskittiin vuorollaan tuttuun tapaan, mutta sähinää ja murinaa oli kyllä pentujen kesken ilmassa. Leikittäminen ja ruokailu auttoivat kyllä tilannetta vähän kerrassaan paljon. Kaikki tuoksuivat mielestään selkeästi jo vierailta keskenään ja osaltaan tähän varmasti vaikutti juuri ennen luovutusta ollut sterilointiprojekti.

Kävimme myös kerran treenaamassa omalla perheellämme Heiluvan Hännän tiloissa ennen uutta vuotta. Ehdollistimme pennuille naksuttimen ja treenasimme kosketuskepin kosketusta kuonolla. Kivasti meni. Nuoltava tahna toimi hyvänä koulutuspalkkiona, Tuiskulle myös Orijen-pentunappulat. Treenasimme myös luoksetuloa eli kissoille omia nimiään. Videoilla näistä hieman esimerkkiä.

 

Uusi vuosi sujui kissanpennuilla tosi rohkeasti. Mitkään välähdykset tai pamaukset eivät saaneet kissojamme hätkähtämään. Verhot ikkunoiden edessä ja kovemmalla soiva musiikki auttoivat asiaa myös. Olimme itse rauhallisia ja leikitimme pentuja väsyneiksi jo päiväaikaan. Vaikka yksi koiristamme tällä kertaa todella säikähti rakettien valoja, kissat eivät reagoineet koirankaan käytökseen.

Uudenvuodenpäivänä olimme järjestämässä ja minä tuomaroimassa Nose Work -kokeita pitkää päivää koiriemme kera Salossa, joten anoppi Eeva ihana tuli päivällä useaksi tunniksi viihdyttämään kissojamme eli leikittämään ja ruokkimaan ja tsekkaamaan vessat.

Tammikuun toisena päivänä osallistuimme pentuinemme ja Okran kanssa oman koirakoulumme pentukurssille. Oi että, kuinka kisupentumme olivatkin reippaita – varsinkin Tuisku! Treenasimme ensin sermien takana pöydän päällä taas kosketuskeppiä sekä uutena kuonolla käteen kohdentamista, mutta Tuisku varsinkin hinkusi päästä lähemmäs koiranpentujakin treenaamaan. Molemmat natiaisemme kävivät myös haistelemassa toimistotilassa odottelevaa, kouluttajamme Saanan koiraa aivan nenäkontaktilla asti verkko-oven takaa. Wau!

 

 

Tuiskun kanssa kävimme treenaamassa käsikohdennusta myös pujotteluradalla koiranpentujen edessä. Tämä oli samalla tietenkin koiranpennuille mahtavaa siedätystä kissoihin – ja hienosti heillä sujuikin! Nutriplus-geeli oli mahtava tehopalkkio jälleen kerran molemmille pennuillemme.

Oi että sitä sai olla ylpeä pennuistaan, ah. Okra-sedällehän tällaiset treenit ovat aivan piece of cake – niin nähty juttu. Se auttoi myös malliopettajana pentuja odottamaan isossa koiranhäkissä. Pienemmässä Tuisku olikin sitä mieltä – hyvin äänekkäästi – että “mä haluuuuun treeenaaamaaaaan!” Kertakaikkisen päättäväinen ja hauska pikkutyttö siis 🙂

Ensimmäinen viikko takana uudessa kodissa. Ritari ja Mahti ovat kotiutuneet nopeasti. Ensimmäisestä päivästä alkaen kaksikko on syönyt, leikkinyt ja tutkinut asuntoa aktiivisesti ja rohkeina.

Uudessa kodissa kissojen harmiksi on kymmenen viikkoinen kultaisennoutaja pentu joka on kovin vallaton ja erittäin kiinnostunut leikkimään kissojen kanssa. Sisarukset suhtautuvat koiraan päivä päivältä rohkeammin ja kiinnostuneemmin. Meistä ihmisistä on eläinlapsille iso turva järjestetyissä kohtaamisissa, vaikkakin koiran mielestä luultavasti olemme vain ärsyttäviä leikin estäjiä. Kuonot vastakkain on haisteltu tuota kummallista toisen lajin edustajaa puolin ja toisin kunhan koira pysyy paikallaan. Tassuja ja häntää on myös uskaltauduttu haistamaan (ja pikkuisen maistamaankin). Äkkinäiset liikkeet koiralta saavat kissat yhä sähisemään ajoittain. Käden kosketus ja rauhallinen puhe saa naukujat kuitenkin rauhoittumaan ja rentoutumaan taas hetkessä. Niin kovin erilainen otus on tuo koira kuin ne mihin kissat ovat aiemmassa kodissaan tottuneet, koiralla taas ei ole aiempaa kokemusta kissoista.

Asuntomme on jaettu portilla kahtia ja pääasiassa kissat ja koira ovat eri puolilla. Tutustumisretkiä tehdään puolin ja toisin molemmille portin puolille. Kissat ovat alkaneet kiinnostumaan portin läpi pääsystä päivä päivältä hanakammin vaikka tietävät koiran olevan toisella puolella.

Ulkoilua emme ole kissojen kanssa vielä päässeet kokeilemaan pakkasen ja rakettivaaran takia. Kovasti kuitenkin ulko- ovesta oltaisiin menossa muiden mukana. Namin heitto toiseen suuntaan ovelta onneksi toimii joka kerta.

Inkkari oli jouluaattona siskollani Tampereella, jossa teki vähän tuttavuutta heidän perheen kahdesta Ragdoll-kissasta toiseen, eli naaraspuoliseen. Vahdimme, että kissojen välillä pysyi hyvä välietäisyys. Inkkari osasi olla kyläpaikassa hienosti, ainoastaan häiritsi 4-vuotiaan tytön Lucia-esitystä pyydystämällä mekon helmaa kesken esityksen. Tampereelta menimme Seinäjoelle tätini luokse. Molemmissa kyläpaikoissa ihmiset ihailivat Inkkarin sinnikkyyttä olla tapahtumien keskipiste, kun kissa jaksoi kiivetä ruokapöydille jatkuvasti. Seinäjoella Inkkarilla oli oma huone, kun ei pystytty vahtimaan. PIkkuista taisi vähän stressata tämä matkustaminen ja mulla oli myös koira hoidettavana, joten muutamat tarpeet tulivat väärään paikkaan.

Lemmy-setäkissa uskaltaa jo katsoa Inkkaria, kun etäisyyttä on tarpeeksi. Uusi tulokas on kuitenkin hieman epäilyttävä. Nipsu-koira suhtautuu jo rauhallisemmin Inkkariin, vaikka Inkkari välillä sähisee Nipsun nähdessään. Meillä eläimet tutustuvat toisiinsa näköesteiden ja aitojen sekä ovien välistä, joista aidat Inkkari ylittää alta aika yksikön, jos häntä ei vahdi. Välillä Inkkari on isohkossa sauna+kylppärihuoneessa, jotta ei tulisi uusia pissavahinkoja ja että Lemmy saisi olla olohuoneessa rauhassa. Ja sitten taas vaihdellaan huoneita. Totuttaminen etenee koko ajan, mutta hitaasti. Eli vaatii kärsivällisyyttä, kun perheessä on ennestään arka aikuinen kissa ja vauhdikas koira. Kissan pentu on kyllä sekoittanut tämän perheen rytmin juuri sopivasti.

Olemme myös tehneet totuttelemista käsittelyihin, valjaisiin ja kantokopassa olemiseen. Muutaman kerran on jo leikattu leikisti kynsiä. Inkkari on rauhallinen käsitellessä varmastikin, koska viihtyy sylissä mielellään. Valjaat ovat vielä vähän inhottavat ja talutushihnaa Inkkarin tekee mieli pyydystää. Mutta harjoitus tekee mestarin, myös kissa-asioissa.

Joulu, joulu, tullut on! Meillä se tarkoitti hyvää ruokaa, pentujen ja koirien kanssa leikkimistä, valjasulkoilua pentujen kanssa pihalla nollakelin aikaan ja myös pienen takapihamme puolella sekä vaiheittaista Kookos-koiran tutustuttamista lisää ja lisää eli Kookoksen maltin kasvattamista. Kookos ei enää ulise ja vingu lainkaan pentujen kanssa, vaan haluaa leikittää. Tämä vain voi olla pennuille liian terrierimäisen rajua, joten siksi siedätys tehdään edelleen vaiheittain.

Jouluna alkoi myös omien nimien opetteleminen. Oman nimen kuullessaan saa ruokaa, mutta sisaruksen nimen kohdalla ei. Tämä perustuu klassiseen ehdollistamistamiseen.

 

Tapaninpäivänä pakkasimme pennut mukaan Simon sukulaisten luo matkatessamme ruokailureissulle. Naskalit leikkivät sujuvasti taas sukulaisten luona ja nukahtivat lopulta sohvalle viereemme. On nämä kyllä niin reippaita, ai että.

Voihan onni ja haikeus! Nyt on SE päivä. Se, jota olemme sekä odottaneet että pelänneet. Niin, viiden pennun sosiaalistaminen ja lääkitseminen kymmenen päivän ajan kaksi kertaa päivässä on ollut todellakin melkoisen iso työ. Mutta samaan aikaan tämän puolentoista kuukauden ajan on toki tullut kiinnyttyä jokaiseen pieneen vipeltäjään, jokaiseen hurmaavaan, yksilölliseen persoonaan. Snif. Nenäliinoja matkaan siis.

Naskalithan ovat tutustuneet uusiin perheisiinsä sekä niin, että ottajat Ansku ja Moona kävivät sekä meillä kotona leikittämässä pentuja ja sitten koko pentueet kävivät molemmissa kotipaikoissa leikkimässä ja nuuskuttamassa paikat. Otimme myös matkaan mukaan tuttuja tuoksuja täältä pentukodistaan eli vällyjä (peittoa, pyyhettä, toiseen kotiin myös tuttu kantokoppa) sekä tuttuja leluja ja samoja penturuokia oli tarjolla uusissakin kodeissa. Kävimme viemässä ensin Inkkarin eli pitkäkarvaisen Anskun luo niin, että kaikki viisi pentua sekä emonsa olivat mukana. Näin emokin näki, mihin pennut jäävät, eikä toivottavasti ihan yhtä lailla stressaa niiden häipymistä. Lisäksi suunnittelimme jo ensimmäistä leikkikertaa noin viikon päähän luovutuksesta Heiluvan Hännän tuttuihin tiloihin niin, että sekä emo että Okra-setäkissa ovat tuolloin myös mukana ja näin Okrakin näkee pennut edelleen.

Pennut leikkivät ja kiipeilivät Anskulla sekä söivät hieman, allekirjoitimme luovutuspaperit (Kiikoisten löytöeläinpalvelun paperit siis, luovutusmaksu eli korvausta steriloinneista, rokotuksista, matolääkityksistä, sirutuksesta maksettiin siis sinne) ja pakkasimme muut paitsi Inkkarin matkaan. Anskun mukaan pikkuinen oli toki naukunut, kun oli huomannut jääneensä ilman muita pentuja ja emoa ja nukkui tiiviisti Anskussa kiinni yönsä. Tuttu peitto oli auttanut alkuun eli Inkkari oli selkeästi hakeutunut tuttujen tuoksujen luo. Perheen muihin eläimiin eli arempaan kissaan ja leikki-intoiseen koiraan tutustuttaminen tehdään vaiheittain useamman viikon aikana jakamalla huoneistoa osiin. Tärkeää on yrittää ehkäistä ei-toivottua käytöstä eli ettei kukaan pääse jahtaamaan ja pelottelemaan toista. Hiljaa hyvää tulee!

Toiseen paikkaan Moonan luo jätimme sitten Sisar Hento Valkoisen eli Ritarin sekä Ruskean tytön eli Mahdin. Onneksi ne saivat pitää toisensa ja samana iltana jo saimme halikuvia pikkuisista nukkumassa kaulakkain kiipeilypuussa ja leikkimässä. Iso porttiviritelmä esti vielä kissojen pääsyä pentukoiran luo – tai toisinpäin, sillä pentu kyllä olisi mielellään heti leikittänyt kissanpentuja. Mutta, hiljaa hyvää tulee.

Yhtäkkisen rauhallisessa tai ainakin rauhallisemmassa kodissamme annoimme kahden meille jäävän pennun eli kollin, Roudan ja mustalappusilmätytön eli Tuiskun nukkua vielä yhden yön emon kanssa. Emo vieläkin haluaa imettää ja sai nyt vielä yhden yön näin tehdä, mutta seuraavana päivänä meno muuttuu tämän suhteen, jotta emo päästään steriloimaan myös.

 

 

Nips ja naps! Keskiviikkona 19.12. Viiksikon kanssa huristeltiin Sopulitien eläinlääkäriasemalle – vuorossa oli steriloinnit ja kollin kastrointi. Päivä osoittautui melkoisen kireätempoiseksi, sillä lääkäriin tulikin samana päivänä kaksi hätäsynnytystä keisarinleikkauksilla. Nukutuspiikki ei ole kivuton juttu ja jokainen piskuinen hieman kiljahti ja pomppasi boksiinsa. Pieni sisar hento valkoinen eli Ritari nukahti kättäni vasten hellyttävästi. Tärkeää oli, että jokaiselle toipujalle oli oma boksi ja koska asema oli hektinen, niin puolisoni Simo otti yksi kerrallaan toipujia autoon ja piti autoa lämpimänä. Onneksi pystyimme hyödyntämään myös lääkäriaseman pimennettyä vessaa toipujille.

Pennut virkoavat nopeasti leikkimäänkin leikkausten jälkeen ja osan mielestä eivät tästä syystä tarvitse kipulääkettä kuin vuorokauden ajan. Usealla kipuluennolla käyneenä ja esimerkiksi Helena Telkänrannan kirjoja lukeneena en yhdy tähän mietteeseen, sillä kivulla on monet kasvot. Kolli voi toipua kastroinnista helpommin, mutta tyttökissoilla on kolmessa kerroksessa tikkejä alavatsassaan ja pidän aivan kummallisena ajatusta nykytietämyksen valossa, etteikö kissa tuntisi kipua siinä missä ihminenkin. Annoimmekin kotosalla kissoille vielä kolme päivää Metacamia. Pikkuiset leikkivät, mutta myös nukkuivat kyllä hieman normaalia enemmän toipumispäivinään. Niiden olotila vaikutti kuitenkin perjantaina olevan niin hyvä, että uskalsimme suunnitella muutot uusiin koteihin lauantaille 22.12. – kaksi perhettä saa ihanat, karvaisen pehmoiset joululahjat, uudet perheenjäsenet. Me taas, snif, niin tulemme kaipaamaan näitä joka ikistä, upeaa, rohkeaa pentua. Onneksi jokaiselle on ihana, tuttu koti tiedossa. Vain emolle ei vielä tässä vaiheessa ole kotia.