Kuukausi: marraskuu 2018

Oi että, miten hieno aamu pentujen – ja Okra-setäkissan – kanssa. Meidät oli kutsuttu vierailemaan Livet-eläinlääkäriasemalle Espooseen tutustuttamaan pentuja lääkäritiloihin. Kaikenlaisessa sosiaalistamisessahan on todella tärkeää mennä yksilön ehdoilla elekieltä seuraamalla eli katsoa, että kokemus on varmasti positiivinen – eli ei pelkästään neutraalikaan vaan positiivinen. Koska emme elä laboratoriossa, niin kaikkea voi sattua ja eilen sattuikin, mutta sitten rakennetaan olosuhteita ja tilanteita niin, että päästään taas luomaan positiivisia kokemuksia tilalle.

 

Näiden nyt jo superrohkeiden pentusten kanssa ennakointi ja suunnittelu, lelujen, herkkujen mukana kuljettaminen, kanssaihmisten ohjeistaminen rauhalliseen elekielen käyttöön on todella tuottanut ihanasti tulosta. Lääkärihuoneessakin pennut lihakset rentoina ja hännät pystyssä alkoivat heti tutkia huonetta, juosta ja leikkiä. Annoimme hoitajien ja lääkärin käteen lelut ja pennut rallasivat taas ja nauttivat elostaan. Tällä kertaa pennuille ei siis tehty mitään varsinaisia hoitoja, vaan vasta harjoiteltiin niitä. Yksi kerrallaan pennut kävivät hoitopöydällä ja harjoittelimme rokotteen antamista. Ensin testattiin, toimiiko palkkio palkkiona. Kyllä, Tubidog (yhtä lailla Tubicat) tahnatuubin nuoleminen on herkkua. Simo antoi herkkua ja vahti tarkoin, ettei pentu tipu pöydältä. Minä ensin herkun kanssa samaan aikaan nostelin ihoa sekä niskasta että erikseen takajalasta ja sitten simuloin rokotusta kynällä tökkimällä. Elekielen seuraaminen oli tärkeää, eli että pentu todella on rento, syö iloisesti eikä jännity. Toimi, aivan jokaisen kanssa. Myös Okra-kissan kanssa tehtiin samaa, sillä on vajaat 2 vuotta sitten ollut ikävä kokemus lääkärissä, kun neula osui ilmeisesti hermoon ja satutti toden teolla verikokeen oton yhteydessä. Sen jälkeen olemme joutuneet treenata uudestaan hoitotoimia ja lääkärin pöytää mukavaksi. Olen tosin ollut tässä liian laiska ja treeniä ollut liian vähän ja Okra on hoidettu pääasiassa lattialla tutkimalla pöydän sijaan. Mutta nyt Okra oli aivan rento ja söi hyvin herkkua. Ihan mahtavaa!

 

 

Eläinlääkäriasemilta voi siis tosiaan pyytää aikaa päästä tutustuttamaan eläimiään tiloihin ja tekemään niistä positiiviset lemmikilleen, on kyseessä koira- kissa tai muu eläinlaji. Kantoboksin on tärkeää myös olla treenattu mukavaksi oleilupaikaksi, turvapaikaksi, jossa ei tapahtuisi pahoja asioita. Mekin järjestimme menomme niin, että pääsimme lääkäriin hiljaiseen aikaan eli niin, ettemme olleet maksavien asiakkaiden tiellä. Tosin hyödynsimme tilanteen niinkin, että veimme lemmikkiemme kakkanäytteet tutkittavaksi poissulkeaksemme minkään loisen elämisen kisuissamme (kolme matokuuria on jo annettu, mutta kaikkiin loisiinhan tämäkään määrä ei välttämättä tepsisi).

 

Huomenna jatkamme lääkäreihin tutustumista Sopulitien eläinlääkäriasemalla Even hoidoissa tiloihin tutustuen ja ensi maanantaille meillä oli jo varattu aika sinne pentujen toisiin rokotuksiin. Eli tämänviikkoiset treenit ovat tärkeää esityötä ensi viikon “tositoimiin”.

Suuret kiitokset sekä Livetin henkilökunnalle tästä ystävällisestä tilaisuudesta ja samoin nyt jo kiitokset myös Sopulitien eläinlääkäriasemalle. Muitakin tuttuja mukavia eläinlääkäriasemia toki tiedämme ja varmasti mielellämme treenaamme montaa niistä, mutta näillä kahdella nyt aloitamme tällä kertaa.

Huiii! Tiistaina meille kävi vahinko ja sydäntä todella kylmäsi. Pidimme pikkutirppoja vapaana taas asunnossamme ja tiitiäiset kiipeilivät taas joka paikkaan – tässä iässä ja todella rohkeina pentuina ne todella ehtivät ja kiipeävät jokaiseen koloon ja tolppaan. Koiramme katselivat touhuja ihmetellen ja Okra-setäkissa väisteli alta ja kävi välillä nuuskimassa pentuja lyhyen kohteliaasti nenu nenua vasten. Mutta oih ja voih, yhtäkkiä ylhäältä kiipeilypuun huipulta kuuluu pikkukissin eli Sisar Hento Valkoisen hätäitkua. Kiirehdin katsomaan ja ihmettelin ensin hetken, että miku kisulla on. Kunnes tajusin – sen oikea etutassu oli juuttunut kiinni muutamaan kankaan säikeeseen! Yhdellä kiipeilypuun tasolla iavn ylhäälltä olikin kankaass pieni reikä ja pikkupennun tassu oli mennyt siitä ja muutamasta kangassäikeen langasta läpi ja jäänyt jumiin. Langat kiristyivät, kun pentu riuhtoi tassuaan paniikissa. Onnekseni Simo oli kotona ja kiirehti apuun. Minä pidin kissaa paikoillaan lempeän jääräpäisesti ja puhuen mahdollisimman rauhassa ja hengitellen mahdollisimman syvään – tällainen on tärkeää rauhoittelussa, ettei itse osoita paniikkia (ah kuinka helppoa se onkaan hädän keskellä…not). Simo saksi koko isomman kankaanpalan ja pienet säikeet irti. Nostelimme pennun lattialle varovaisesti ja seurasimme, pystyykö se liikkua. Pystyi! Hyvin! Huh!

Muut pennut olivat tottakai säikähtäneet ja luikkineet sohvan alle piiloon – paitsi yksi, joka oli luikkinut yläkertaamme makuuhuoneeseemme. Ja kas, Simo oli juuri kiikuttanut sinne sylistään parsonrusselimme, jotta pääsi auttamaan kisua kiipelistä. Noh, siis parsonimmehan yleensä katselee pentuja vielä vain valvotusti sylistä lattialla tai hyvin lyhyessä, mutta mahdollisimman löysässä hihnassa mahdollisimman rennosti – sillä Kookos jahtaisi mielellään kissoja leikkimielessä aivan liian räväkästi. Okra-kissamme on kouluttanut kyllä Kookosta, mutta silti Kookos on räväkkä ja varsinkin pennuille olisi aivan liian raju. Yksi ruskearaitainen tyttöpentu siis olikin kavunnut yläkertaan ja yhtäkkiä sieltä kuuluu rääkäisy. Kiirehdimme vuorostaan ylös ja Kookoksella on pentu suussaan!! Hurja kiire auttamaan pentu suusta ja tutkimaan se – ei minkäänlaista vauriota missään, huh helpotusta!

Kookos oli pikkupentuna aivan liian räväkkä leikkijä ja tarttui leikkitovereita mieluusti niskasta ja veti hieman mukanaan. Sisarensa oli samanlainen. Muut koiramme, kaverikoirat ja me opetimme Kookokselle, että niin räväkkä peli ei tuota halyttua tulosta ja Kookos onkin oppinut leikkimään usein ujojenkin kanssa jopa tarjoten itse karkuun juoksemista (näytän näistä videoita Koirien elekieliluennoillani muiden aiheiden muassa). Noh siis Kookos oli nyt aivan liian räväkkä nyt taas pennun kanssa, mutta ei tosiaan ollut vahingoittanut karvaakaan pennusta. Pentu myös selvisi aivan yllättävän nopeasti järkytyksestään.

 

Pidimme kissoja ja koiria tovin ensin pelkän emon kanssa asunnossamme vapaana ja sitten uudestaan koirien kanssa ja Kookos hyvin tarkkaan valvotusti taas ja hyvin meni. Siirsimme pennut takaisin kylpy- eli pentuhuoseeseemme (sauna mukaan lukien) juuri, kun ne olivat leikkimässä taas innoissaan eli lopuksi jäi varmasti mukavat mietteet päähän.

Jonoa matolääkkeille

Illalla annoimme kissojen taas nuuskutella asunnossa. Annoimme loput matolääkkeistä ja pennut taas jonottivat emo mukaan lukien Simon syliin, jossa lääkitys hoidettiin tällä kertaa. Oi sitä hauskuutta, kun monta pentua ja emo todella väen vängällä kaikki haluaa tulla ruiskusta matolääkettä syömään – koska palkaksi saa iiihanaa Nutri-Plus kissatahnaa, slurps.

 

Illan lopuksi nukahdettiin taas niin, että molemmat valkoiset tupsahtivat Miiran syliin uinumaan ja kolme tummaraitaista pentua kapusivat Miiran jalkojen edessä olevaan kantokoppaan nukkumaan yhteen läjään. Emo valvoo huolella, mutta luottavaisesti ja hakee välillä silityksiä ja puskee kättäni ja poskeani vasten.

Kodissa piilee monia vaaroja

Vahingoista viisastuu, todellakin, eli toivottavasti voimme auttaa Sinua lukijamme myös tsekkaamaan kiipeilypuut ja muut kankaiset osat talosta, että kissan tassu tai varsinkaan pää ei voi jäädä jumiin mihinkään kankaan säikeisiin. Me löysimme toisenkin tason kiipeilypuusta niin, että siinä oli pieniä reikiä, joten sekin lähti roskakoriin. Kannattaa myös tosiaan muistaa tsekata, ettei talossa ole lasisia tai painavia esineitä kissojen kiipeilyreiteillä tai sohvan alla ole yllättäen piikkejä. Tiedän tapauksen, jossa kissa on kuollut sohvan alle juostuaan, koska sohvasta olikin valmistusvirheenä töröttänyt metallisäikeitä sen pohjassa. kissa kun mahtuu pieniinkin väleihin ja hyppii korkealle, niin kotia todella kannattaa katsoa ja taata turvalliseksi kissan näkö- ja kulkuvinkkelistä katsoen.

Oma Okra-kissamme kävi myös hurjan tapaturman läpi noin 10 vuotta sitten, kun se oli huomaamattani luikahtanut huoneeseen, johon keräsimme kierrätystavaroita kuten lasia. Kissoilla ei pitänyt olla pääsyä sinne, mutta kiinniolevat ovethan aina kiinnostavat pitkähäntiä ja luikahtaminen sisään tapahtuu nopeasti. Kuulin hurjan räiskiksen ja juoksin sisään pihalta. Näky oli aivan sydämen pysäyttävä: lasia joka paikassa, verta ympäriinsä, kissa raahaa takajalkaansa ja menee paniikissa minuakin karkuun. Sain Okran noin 10 minuutissa lääkärin pöydälle, mutta lasi oli viiltänyt kaikki takajalan lihakset poikki ja yhden pienemmän luun. Leikkaus onnistui heti, mutta paranemisprosessi tehohoitoineen kesti yli puoli vuotta. Kuntoutukseen kuului kaikenlaisia jumppatemppuja, joita olimme treenanneet onneksi etukäteen mukaviksi tempuiksi palkkioilla eli esimerkiksi tasapainoilua jumppapallolla, kävelyharjoituksia matalien esteiden yli, erilaisia liikeasentoja ja hihnassa kävelyä niin varvikossa, ylä- ja alamäkeen kuin hangessakin. Kaikenlaisten tempputreenailujen merkitys nousikin aivan uudenlaiseen merkitykseen onnettomuuden myötä ja suhteemme kehittyi todella läheiseksi: Okra edelleen nyt 13 vuoden iässä nukkuu joka ilta yleensä vieressäni aivan kiinni ja välillä vaihtaa Simonkin viereen toki.

Me olemme tänä iltana niin onnellisia ja kiitollisia, että meillä on vielä tallella ja hyvässä kunnossa nämä kaikki rakkaat viisi pentua ja emonsa – ja toki muutkin huollettavamme. Iloisia kissanpäiviä toivotamme teille kaikille muillekin.

Maanantai on ollut Viiksikolle rauhallinen päivä. Pariin otteeseen on hengailtu olohuoneessa Okran kanssa tai emon mukana. Muuten ollaan syöty ja lepäilty Uni onkin maistunut viikonlopun ruljanssin jälkeen normaalia paremmin. Osansa voi luonnollisesti olla puolivälissä olevalla matokuurillakin. Madotus pitää hoitaa ennen tehostusrokotteita. Lääkkeen syöminen ruiskusta sujuu pikkuisilta kuin vanhoilta tekijöiltä, eikä emo jää tässä jälkikaskua kehnommaksi.

Viiksikosta on kehkeytynyt vallan taitavia kiipeilijöitä. Alkuaikojen vauvanaskeleet ovat vaihtuneet määrätietoiseen kiipimiseen. Isoin ongelma ylöspääsyssä on kilpasiskojen kolttoset. Lopulta kun kiipeilypuuhun pääsee rauhassa, pussimalliset makuupaikat ovat suosittuja. Vielä sellaiseen mahtuu kaksinkin kappalein.

Minulla Miiralla on missio käyttää kaikki pentusemme jo etukäteen vierailulla tulevissa kodeissaan. Pentujen ottajat ovat toki käyneet meilläkin kylässä, mutta helpompaa niiden on asettua sitten joulun tietämillä taloksi, kun paikka ja ihmiset siellä ovat jo tuttuja. Sunnuntaina 25.11. vierailimmekin Sisar Hento Valkoisen ottajan eli Moonan kotona Helsingin puolella. Pennut taas superisti matkustivat hiljaa bokseissa ja kuljetimme ne pikkupakkasessa sisään lakanoiden sisään boksit peiteltynä. Näin tuuli ei päässyt puhkumaan pahasti bokseihin ja pentujen vielä hentoisiin keuhkoihin.

 

Pennut lähtivät hippasille bokseista, kokeilivat kiipeilypuuta, kapusivat ikkunalaudoille ja huu, sieltähän lytyikin uusi asia: ohimenevä liikenne! Hoitokotinsa ikkunoista näkyy vain kauemoana siintävä hiljainen tie eli pennut eivät oikein näe vielä ohikulkijoita. Täällä Moonan asunnossa menee kadulla kaiken aikaa ohi busseja, autoja, jalankulkijoita, pyöriä, koiranulkoiluttajia – ja keväämmällä toki myös Moona ja puolisonsa kissojaan valjaissa ulkoiluttaen. Pennut katsoivat silmät tarkkoina liikennettä.

 

Moona oli jo tehnyt hyvää työtä suunnitellen ja selvitellen, mitkä hänen kasveistaan ovat myrkyllisiä ja täytyy lahjoittaa pois. Kisut olivatkin jo hampaat ojossa menossa nauttimaan muutamaa kasvia ja saimme nostella ne sieltä pois. Myrkyllisyys todella kannattaa selvittää huolella kissaa ottaessa ja esimerkiksi ripustaa amppeleihin tällaiset kasvit. Mietimme myös yhdessä kiipeilypinta-alan lisäämistä kiipeilypuiden, tasojen, hyllykön päälle pääsemisen kautta. Moona oli jo hankkinut varrellisia lelujakin, joista pennut toki tykkäsivät. Reissussa oli mukana myös Filosofi-kisun eli pitkäkarvaisemman pörriäiskissan ottaja Ansku. Juttelimme siitä, kuinka eläimelle oma lajikumppani on tärkeä asia. Lajikumppani voi tarjota hurjasti elämään viihdykettä ja turvaa ja huoltajalleen vähemmän huonon omantunnon omiin menoihin mennessään – kissa kun ei jääkään asuntoon yksin. Vierottaminen emostakaan ei ole sitten niin paha asia, kun oma sisko tai perheessä jo oleva ystävällinen kissa olisi tukena ja turvana. Anskulla on jo yksi nuori kissa, josta toivotaan Filosofille (työnimi huom) kumppania toki. Moona puhui illan aikana puolisolleen toisenkin pennun ottamisesta ja siiis niiiiiin mahtavaa, puolisokin lämpeni ja sekä valkoinen kisu että ruskearaitainen tyttö saavat molemmat muuttaa saman katon alle. Me itse Simon kanssahan pidämme kaksi pennuista eli raitapaitaisen vauhtiveikon, pesueen ainoan kollin ja minä siis Terrierin (työnimi huom), joka käveli sydämeeni jo heti ensimmäisinä päivinään meillä.

Illalla kotosalla pidimme kisuja olohuoneessamme sekä seurustelemassa koiriemme kanssa että myäs pölynimuriin tutustuen. Imuri oli jo ollut samassa tilassa äänettömänä aiempina päivinä, mutta nyt laitoimme sen päälle ja hieman työntelinkin sitä. Pikkuiset päät katselivat vehjettä heiman kauempaa ihmeissään ja kun laite oli paikallaan, pienet tulivat lähemmäskin ihmettelemään. Leikitin pieniä huiskalelulla imurin hyrrätessä vieressä ja kaikki innostuivat leikkimään hurisevasta kodinkoneesta huolimatta. Imuriin totuttamista jatkamme huomenna lisää.

Annoimme koko karvalaumallemme myös Axilur-matokuurista ensimmäisen päivän osiot ruiskuruokinnalla ja Nutri-Plus-palkkiolla. Hellyttävän ihanaa, kuinka pikkuiset kilvan juoksivat syleihimme ruiskut nähtyään. Ruiskusta itse syötiin tosi hienosti lääkkeet ja ahnaasti imeskeltiin sormenpäästä palkkio eli Nutri-Plus Cat -ravinnetta pienet määrät. Ruiskuruokinnan ja aiemman keitetyn seitin syöpöttelyn jälkeen natiaiset kirjaimellisesti sammuivat syleihimme nukkumaan. Emokin söi kiltisti matolääkkeen ja Nutri-Plussan. Oi pieniä rakkaita olentoja.

Voihan Viiksikko, mikä vauhti ja hurma! Lauantaina 24.11. pikkuiset pääsivät viihdyttämään kissaluentojen väkeä firmani eli Heiluva Häntä koira- ja kissakoulun tiloissa. Edelliselä viikolla olimme jo käyneet tiloihin tutustumassa ilman muuta yleisöä kuin minä ja koirani. Nyt pikkuiset tutustuivat toimistoomme, joka varattiin niille turvapaikaksi. Aina jos jänskättää, voi vipeltää takaisin toimistoon. Mutta paljoa ne eivät sinne kyllä menneet ruokalautastenkaan ääreen, kun ovi saliin avattiin. Jaana Pohjolan pitäessä mainioita luentojaan pikkuiset rallasivat tuoleilla istuneiden ja yhden lattialla makaajan päällä, jaloissa ja juoksivat rallia pitkin poikin aivan innoissaan. Myös Okra-setäkissamme oli tietysti taas mukana ja Okra kävikin itse shoppailemassa hyväntekeväisyyspuffettia pitäneen Rekku Rescue ry;n pöydältä pari kissanminttulelua. Kun yksi pennuista yritti liittyä tähän leikkiin mukaan, Okra räppäisi kevyesti merkiksi, että tämä on nyt kyllä vain hänen leikkinsä. Kissanminttuleluja ei kyllä usein tykätä jakaa kaverinkaan kanssa.

 

Jaana kertoi mainioita asioita palkkiohuoneesta (huone, jossa virikkeet vaihtuvat kissalle), liikennevalon laittamisesta oveen merkiksi, milloin voi päästä lenkille ja milloin on turja edes yrittää pyytää ulkoilua – näin vähennetään kissan turhautumista ja naukumista. Itse olen käyttänyt tällaiseen joko ovesta roikkuvaa nauhaa tai kantoboksia eli boksin ilmestyessä oven eteen kissa voi pyytää ja päästä ulos ensin boksissa. Boksissa taas voi kuljettaa kissaa vilkkaallakin alueella ensin hieman turvallisempaan, rauhallisempaan paikkaan ja boksi voi toimia taas turvapaikkana, jos kissa säikähtää jotain. Pohjolalla oli myös mainio vinkki hanskojen käyttämisestä ikävän hoitotoimen kuten pakollisen lääkäritoimen yhteydessä. Hoitotoimia toki kannattaa treenata jokaisen lemmikin kanssa pienissä paloissa palkkioiden avulla mukaviksi asioiksi, mutta aina ei ehdi ja pysty kaikkea treenata. Näissä tilanteissa voi olla hyvä käyttää tiettyjä hanskoja tylsän toimenpiteen merkiksi. Paljain käsin ei tehdä tylsiä asioita, jotta vain hanskat leimattaisiin tyhmän hoitotoimen merkiksi. Eläimen elekielen kuunteleminen ja ystävällisen rauhalliset omat eleemme ja puheemme ovat toki myös tärkeitä aina ja iankaikkisesti.

Yli tunnin leikittyään pentujen moottorit alkoivat hyytyä. zzzz.

Osa nukahti toimiston kantobokseihin tai peitteille, mutta Miiran Terrierikisu kapusi Miiran syliin ja nukkui siinä koko loppuluennon eri asennoissa . Vasta lopun taputuksiin pentu heräsi, haukotteli – ja sille tuli kiire päästä äkkiä vessaan. Voi suloisuudet! Vaikka elämässä on kiirettä ja huonoa stressiäkin, nämä pikkuiset nappisilmät saavat jatkuvasti ilon ja liikutuksen silmiimme ja lämmän sydämiimme. Tulee olla vaikeaa antaa pikkuiset uusiin koteihinsa, mutta mentävähän se on. Onneksi itse saamme pitää kaksi kipaletta näistä timanteista.

Puuhakkaiden päivien välissä täytyy olla lepopäiviä. Lapsen täytyy saada paljon leikkiä, lepoa, lämpöä, hyvää ruokaa ja nukkua tuhista toisten vieressä. Pennut seikkailivat toki olohuoneessamme, kiipeilivät kiipeilypuissa ja pöydillä, mussuttivat raakaa sydäntä ahnaasti, myös luomujauheliha on herkkua. Kyllpärihuoneessamme asuessa ne ovat erittäin hyvin tottuneita vieressä pyörivän pesukoneen ääniin ja kiipeilevät pitkin pyykkikoreja. Joka päivä nakkaamme niille uutta tutkittavaa ja uusia leluja. On pahvilaatikoita, kantoboksit säännöllisinä nukkumapaikkoina, kiipeilypuu ja -tasoja, erilaisia alustoja, joiden päällä kävellä.

Olohuoneessa pennut viettivät aikaa myös tietysti jälleen Okra-kissasedän sekä koiriemme kanssa. Pikkuiset kävivät kuonokosketuksessa terrierimme kanssakin – joskin terrieriä ei edellleenkään lasketa vauhdikkuutensa takia leikkimään pikkukisujen kanssa vielä. Mutta kainalossa lattialla katselleen pikkukisut pääsevät nuuskimaan myös Kookos-parsonia ja Kookos osaa kohteliaasti haistella takaisin. Pentujen villi leikki vaan kiehtoo Kookosta liikaa vielä sinkoamaan mukaan, joten siksi joudumme rajoittamaan kulkua. Pennut eivät saa päästä säikähtämään vauhdikkainta kolmesta koirastamme.

Kuuntelimme olohuoneessa myös jälleen pätkiä Sounds Sociable -äänisosiaalistamislevyltä (löytyy ilmaiseksi netistä) sekä ilotulitteitten ääniä samalla, kun kissat rohkeina leikkiä pösöttivät menemään.

Oi mikä päivä. Pentujen vatsakivuista ei näkynyt enää tietoakaan ja kunto oli hyvä (joka paikkaan kiivetään ja kaikella leikitään), joten uskalsimme mennä sosiaalistamaan pikkukisuja Kirkkonummelle koululuokkaan erityislasten pariin. Kutsun välitti eläintenkouluttajakollega, joka työskentelee koulussa. Automatka meni jälleen kerran hiljaa nukkuen.

Aluksi lapset ohjeistettiin istumaan paikoillaan lattialla varrelliset kissanlelut käsissään. Pentujen boksit ja vessat laitettiin yhteen nurkkaan, jonne lapsilta kiellettiin pääsy vessarauhan ja turvapaikan takaamiseksi. Jos kisua jännittää, on tärkeää, että se pääsee pois tilanteesta kauemmas turvapaikkaan. Tutkitusti kissat tuntevat olonsa turvallisemmaksi, jos niillä on useita piilopaikkoja – myös löytöeläinkodeissa. Tämähän on hyvin loogista. Kuvittele, jos sinua jännittäisi. Haluaisitko olla väkisin esillä jännän asian lähellä vai päästä ensin kauemmas turvalliseen paikkaan huokaisemaan helpotuksesta? Kun huomaa olevansa turvassa ja pääsevänsä milloin vain turvapaikkaan takaisin, uskaltaa mennä paremmin hakemaan informaatiotakin. Monessa löytöeläintalossakin on tätä nykyä hyllyt, joissa on verhot edessä tai jokin muu näköyhteyden katkaiseva asia edessä kissan ja ihmisten välille. Pahvilaatikot esimerkiksi ovat helposti uusittavia piilopaikkoja, joista kissat yleensä tykkäävät. Kotiakin kannattaa sisustaa kissoille niin, että siellä on kiipeilypaikkoja, turvallisia koloja, pesiä, tunneleita – ja niistä kuten vessoistakin tulisi olla useita väyliä päästä pois. Vaikkapa avonainen vaatekomeron ovi, siellä vaatehyllyt, joissa on vaatteita edessä ja piilopaikkoja niiden takana, ovat hyvin suosittuja nukkumapaikkoja yleensä pitkähäntäisten mielestä. Oma koti kullan kallis kissallekin, oman rauhan tarjoajana. Siksihän me ihmisetkin pidämme jo lapsena siitä, että saamme oman huoneen.

 

Mutta takaisin pentujen kouluretkeen – naskalit laskettiin kuöjetusbokseista ulos niin, että ne näkivät vessalaatikot ja lattialla oli tuttuja vällyjä tuttuine tuoksuineen. Pennut lähtivät nopeasti tutkimaan tilaan, kiipeilemään tuolille, lavuaariin, jopa roskikseenkin päädyttiin ja lasten kanssa leikittiin paljon. Lapset meinasivat tehdä liian nopeita liikkeitä, mutta opettajansa neuvoivat hyvin lapsia rauhoittumaan, liikkumaan hitaammin ja olla jahtaamatta millään lailla kisuja. Pienet kädet kyllä helposti yrittivät silitää pentuja ja usein pennut antoivatkin silittää itseään ja hyppivät syleihin, kunhan eivät kokeneet tulleensa jahdatuksi. Selitimme yhdessä lapsille, kuinka tärkeää on, että kissa pääsee aina pois tilanteesta, jos niin haluaa. Kissa tulee itse tekemään tuttavuutta, kun se haluaa. Lapsillekin oli opetettu rauhoittumispaikan merkitystä kuten tiettyyn tuoliin menemistä, jos tunteet meinaavat kuumentua. Samaa turvapaikan ideaa kerroimme kissojenkin tarvitsevan – etäisyyttä ja rauhoittumista, jos jokin ahdistaa.

 

 

Kissalapset kestivät tosi hienosti, vaikka välillä osa lapsista lähti ruokalaan ja osa tuli uusina huoneeseen. Vain kerran yksi pennuista, Miiralle jäävä mustasilmälappuinen naskali säikähti äkillisiä liikkeitä enemmän ja tällöin pääsimme kuvailemaan säikähtäneen kissan elekieltä eli pulloharjan pöyhkeäksi mennyttä häntää, selkää köyryssä, karvat pystyssä, korvat valppaina ja hieman edessä ja tarkkaavaisesti kylki kohti ärsykettä tarkkaillen. Tällöin pentua ei saanut koskea, vaan puhuimme rauhoittelevan iloisella äänellä ja annoimme pennun itse päättää, mihin suuntaan se lähtee. Naskali kävi hetken rauhoittumassa boksien luona ja Miiran siliteltävänä ja palasi sitten leikkeihin lasten kanssa. Kun leikkiä oli taas sujunut tovin onnellisesti, olikin hyvä lopettaa vierailu siihen, onnistuneesti, ja koota pikkuiset takaisin kahteen boksiinsa. Suurensuuri kiitos kollegalleni tästä upeasta mahdollisuudesta. Saimme lasten tekemän kiitoskortin matkaamme ja korttiin oppilaat olivat kirjoittaneet kiitokset ja tuntemuksistaan erittelyjä. Kortista valokuva ohessa – se todella lämmittää sydäntäni.

 

Myöhemmin iltapäivällä käytin vielä emon uudestaan eläinlääkärissä. Verikokeiden otto ei mennyt ihan kuin Strömsössä, sillä lääkäri selkeästi hieman pelkäsi kissaemoa ja hätkähti heti, jos kisua jännitti. Jouduin pidellä emoa liian kauan paikallaan ja sen jännitys tiivistyi. Yritin itse olla hyvin rauhallinen, lempeä otteissani ja puheissani ja huolehdin, että emo katsoo muualle kuin meihin ihmisiin, jotta se mahdollisimman vähän assosioisi neulan ikävää tuntua meihin kaksijalkaisiin. Laskin emon pois otteesta, kun tapahtuma venyi liikaa. Juttelimme tämän lääkärin kanssa ideat uusiksi ja kerroin, että osaan kyllä pidellä kissan niin, että se ei pääse puremaan meistä kumpaakaan ja hyppää tarvittaessa lattialle itse puremisen sijaan. Sovimme, että lääkäri on nopeampi ja vähemmän hötkyvä toimissaan ja tämä toimi heti. Kissalla ei ollut kivaa toki, verikokeen otto oli selkeästi uusi jännä juttu, mutta siitä tehtiin sille mahdollisimman helppoa ja ystävällistä. Heti kun näyte saatiin putkeen, kisu pääsi lattialle ja omaan rauhaansa. Jatkoin nätisti juttelua sille ja annoin sille herkkutahnaa nuoltavaksi ja se söikin herkut ahnaasti. Toppuuttelin lääkäriä liikkumaan hitaammin ja rauhallisemmin liikkein. Oman lemmikin kanssa lääkäriin tai mihin tahansa hoito- tai koulutustilanteeseen mennessä kannattaa miettiä, että omalla lemmikillä ei ole muuta asianajajaa kuin me, omat huoltajansa. Esimerkiksi eläinlääkärin koulutukseen ei kuulu eläinten käyttäytymistiedettä, nykyisin vapaaehtoisena muutama lyhyt kurssi elekielestä ja käisttelystä, mutta sinnekään eivät kuulemma kaikki halukkaat mahdu tai osa halua tulla. Niin lääkäreirä, trimmaajia, eläintenkouluttajia, hoitajia on laidasta laitaan tyyliltään, joten kannattaa varmistaa osaamistasoa, olla valmis pitämään eläimensä puolia, että kaikki hoidot tehdään mahdollisimman ystävällisesti. Boksi esimerkiksi on omilla eläimilläni turvapaikka, aina. Siellä ei tehdä ikinä pahoja asioita, vaan sinne saa vetäytyä turvaan. Sinne emo sitten hyppäsikin rauhoittumaan.

Verikokeiden tulokset tulivat pian ja selvisi, että emolla tosiaan oli onneksi vain suolistotulehdus, kaikki veriarvot olivat siis hyvät – huh helpotus. Äitikissan kunto olikin noussut alkuviikosta taas normaaliksi ja se söi itse hyvin – eli ahnaana itsenään.

Pisteet kyllä emolle rohkeudesta ja käsiteltävyydestä. Muutenkin se antaa minun ja Simon nostella itseään, hyppää välillä syliin, tulee puskemaan jalkojamme vasten ja minä monesti pusken kevyesti otsallani sitä vasten kissojen ystävällisenä eleenä. Tästä kisusta joku saa vielä upean ystävän – kunhan emo on pentuen lähdön jälkeen steriloitu ja hoidettu muutenkin lähtökuntoon.

Slurps! Ruisku on muuten kätevä kapine kissojen kanssa. Sen avulla saa annettua niin matolääkkeitä, palkkioherkkuja kuin vaikkapa joskus toivottavasti piitkällä tulevaisuudessa kipulääkkeitäkin. Edesmennyt Vilja-kissamme eli viimeiset kaksi vuotta sydän- ja kipulääkkeillä ja jonotti aina innolla aamuisin ja iltaisin keittiössämme lääkkeitä. Sydänlääke oli nestemäistä ja ei pahanmakuista ja sen perään sai naminamiraksuja palkaksi. Gabapentiini-kipulääke annettiin jauheena pieneen vesitilkkaan liotettuna ja ruiskun kautta – ja naminamilääkkeitä ennen ja jälkeen. Muut sydänlääkkeet tuo luova siippani Simo keksi antaa maksamakkaran – ja vain tietty maksamakkaramerkki kelpasi – sisällä niin, että tämän maksapallon kylkiin liimattiin Viljan suosikkiraksuja. Toimi tosi hyvin, kunhan muisti vaihdella raksumerkkejä säännöllisesti ja välillä myös maksamakkarasta Tubidog/Tubicat-tahnaherkkuihinkin. Vaihtelu todellakin virkistää kissaakin palkkioherkuissa ja muussakin ruuassa.

 

Keskiviikkona 21.11. pentukissamme tutustuivat ruiskuruokintaan ja samalla myös Nutri-Plus-Cat-ruokintaan. Ruiskusta saatiin hyvää muussattua herkkua niin, että ruiskun pää oli leikattu isommaksi auki. Nutri-Plus-Cat oli mahtava palkkioherkku vielä lisäksi ruiskuruokinnasta. Emokisulla olis siis todettu suolisto-ongelmaa ja tämä hieman tarttui pentuihinkin, joten ruokimme niitä ravinteikkaalla ruualla ruiskuista ja lisäksi Nutri-Plussalla ja saimme stopattua kaikki oireet nopeasti. Päivä käytettiin köllimiseen, leikkimiseen ja koiriimme tutustumiseen – ja sylissämme hengailuun. Onneksi tosiaan vatsat toimivat taas normaalisti jo päivällä.

 

Tiistai meneekin nyt köllötellessä kotosalla. Emokissalla on vatsavaivoja ja röntgenissä paljastui ilmeisesti munuaisiin liittyvää vaivaa. Maanantain lääkärireissusujui kuitenkin oikein hienosti. Joudumme pakkoruokkimaan emoa ruiskulla ja samalla treenaamme pennuillekin ruiskuruokintaa. Nutriplussa maistuu pennuistakin hyvältä, sitä nuollaan ahnaasti sormesta. Emo alkaa onneksi voida paremmin tehoruokinnan jälkeen, mutta pidämme pentuja ja emoa nyt pitkälti levossa tiistain ajan. Koiria käydään toki moikkaamassa ja kiipeilemässä pitkin pientä taloamme. Silmät saa olla selässäkin pienten kanssa, etteivät ne tipahda mistään alas. Voih, toivottavasti emon vointi paranee pikaisesti entiselleen. Verikokeet täytyy vielä otattaa erikseen, koska nestevajauksen ja rauhoitteen vuoksi verenpaine oli tällä kertaa liian alhainen.

 

Pienille on jo varattu eläinlääkäriin tutustumisaika joulukuun alkuun, tästä viikon päähän rokotusaika (vuorossa tehosterokotteet) ja varhaissterilaatioon pikkuiset menevät juuri ennen uusiin koteihin muuttoaan joulun alla. Mutta ruskealta pikkutytöltä uupuu edelleen koti. Kyselyitä on tullut kyllä, mutta ei sellaista harrastavaa kotia, eli jossa vietäisiin kissoja oikeasti hihnalenkille ja haluttaisiin muutenkin virikkeistää kissaa ruualla, leluilla, korkeilla kiipeilypaikoilla ja aktivointitempuilla kouluttaen. Eli hohoi, sinäkö olisit aktiivisen kodin tarjoaja kenties? Luvassa olisi yhteisiä kimppatreenailuhetkiäkin muiden pentujen ja näiden huoltajien kanssa.

Kurr! Boksin auetessa viisi pientä kissanpentua sekä yksi Okra-kissasetä hipsivät saman tien hännät pystyssä tutustumaan uuteen paikkaan. Tällä kertaa kyseessä on Helsingissä sijaitsevan Amiedun tilat, jonka lattioilla istuu kymmenkunta eläintenkouluttajaopiskelijaa. Olen saapunut luennoimaan kolmeksi tunniksi kissojen kouluttamisesta tänne ja puolisoni Simo on mukana vahtimassa omaa klaaniamme.

 

Luokkahuoneen takaosa on varattu kissoille pelkästään eli siellä ovat boksit, vessat, vesikupit ja Pet Remedy -suihketta. Mutta pikkutintit hipsivät lähes saman tien sille puolelle, jossa oppilaat eli aikuisopiskelijat istuvat valmiiksi lattialla käsissään kisujemme leluja ja herkkuja. Ei aikaakaan, kun pikkuiset alkavat leikkiä niin oppilaiden kanssa kuin keskenäänkin. Tirppanat ovat selvästi jo rohkeampia kuin mitä viime viikolla vastaavalla Luksiakäynnillä Nummelassa. Oppilaita tulee sisään vielä jälkijunassa ja pienet sietävät tällaiset uudet, ovista tulevat ja kävelevät ihmisetkin hienosti. Onpa heistä tullut kyllä melkoisia rämäpäitäkin. Välillä kiivetään pitkin ilmoitustaulua, välillä hypätään korkean roskiksen päälle keikkumaan ja puhelimen laturinjohto purtaisiin helposti pienempiin pätkiin.

 

Leikkiä jatkuu yli tunnin, ennen kuin pienet alkavat vähän jo väsähdellä. Osa nukahtaa kantoboksiin, porukan ainoa kolli Simon syliin, yksi pieni opiskelijan lattialla olevan takin huppuun ja yksi toisen takin päälle. Oi söpöyttä!
Automatkat sujuvat edelleen hipihiljaa ja tarpeet tehdään iloisesti vessoihin eikä bokseihin. Upeita karvalapsia nämä kyllä ovat.