Voihan onni ja haikeus! Nyt on SE päivä. Se, jota olemme sekä odottaneet että pelänneet. Niin, viiden pennun sosiaalistaminen ja lääkitseminen kymmenen päivän ajan kaksi kertaa päivässä on ollut todellakin melkoisen iso työ. Mutta samaan aikaan tämän puolentoista kuukauden ajan on toki tullut kiinnyttyä jokaiseen pieneen vipeltäjään, jokaiseen hurmaavaan, yksilölliseen persoonaan. Snif. Nenäliinoja matkaan siis.
Naskalithan ovat tutustuneet uusiin perheisiinsä sekä niin, että ottajat Ansku ja Moona kävivät sekä meillä kotona leikittämässä pentuja ja sitten koko pentueet kävivät molemmissa kotipaikoissa leikkimässä ja nuuskuttamassa paikat. Otimme myös matkaan mukaan tuttuja tuoksuja täältä pentukodistaan eli vällyjä (peittoa, pyyhettä, toiseen kotiin myös tuttu kantokoppa) sekä tuttuja leluja ja samoja penturuokia oli tarjolla uusissakin kodeissa. Kävimme viemässä ensin Inkkarin eli pitkäkarvaisen Anskun luo niin, että kaikki viisi pentua sekä emonsa olivat mukana. Näin emokin näki, mihin pennut jäävät, eikä toivottavasti ihan yhtä lailla stressaa niiden häipymistä. Lisäksi suunnittelimme jo ensimmäistä leikkikertaa noin viikon päähän luovutuksesta Heiluvan Hännän tuttuihin tiloihin niin, että sekä emo että Okra-setäkissa ovat tuolloin myös mukana ja näin Okrakin näkee pennut edelleen.
Pennut leikkivät ja kiipeilivät Anskulla sekä söivät hieman, allekirjoitimme luovutuspaperit (Kiikoisten löytöeläinpalvelun paperit siis, luovutusmaksu eli korvausta steriloinneista, rokotuksista, matolääkityksistä, sirutuksesta maksettiin siis sinne) ja pakkasimme muut paitsi Inkkarin matkaan. Anskun mukaan pikkuinen oli toki naukunut, kun oli huomannut jääneensä ilman muita pentuja ja emoa ja nukkui tiiviisti Anskussa kiinni yönsä. Tuttu peitto oli auttanut alkuun eli Inkkari oli selkeästi hakeutunut tuttujen tuoksujen luo. Perheen muihin eläimiin eli arempaan kissaan ja leikki-intoiseen koiraan tutustuttaminen tehdään vaiheittain useamman viikon aikana jakamalla huoneistoa osiin. Tärkeää on yrittää ehkäistä ei-toivottua käytöstä eli ettei kukaan pääse jahtaamaan ja pelottelemaan toista. Hiljaa hyvää tulee!
Toiseen paikkaan Moonan luo jätimme sitten Sisar Hento Valkoisen eli Ritarin sekä Ruskean tytön eli Mahdin. Onneksi ne saivat pitää toisensa ja samana iltana jo saimme halikuvia pikkuisista nukkumassa kaulakkain kiipeilypuussa ja leikkimässä. Iso porttiviritelmä esti vielä kissojen pääsyä pentukoiran luo – tai toisinpäin, sillä pentu kyllä olisi mielellään heti leikittänyt kissanpentuja. Mutta, hiljaa hyvää tulee.
Yhtäkkisen rauhallisessa tai ainakin rauhallisemmassa kodissamme annoimme kahden meille jäävän pennun eli kollin, Roudan ja mustalappusilmätytön eli Tuiskun nukkua vielä yhden yön emon kanssa. Emo vieläkin haluaa imettää ja sai nyt vielä yhden yön näin tehdä, mutta seuraavana päivänä meno muuttuu tämän suhteen, jotta emo päästään steriloimaan myös.