Ooh! Miten rohkeita pikkutassuja nämä oikeasti ovatkaan. Tänään kuulkaas matkattiin kaveria moikkaamaan Mäntsälän sairaalaan. Todellakin ihanasti win-win -tilanne eli eläinrakas kaverimme, taitava eläintenkouluttaja Suzu sai ihastella pikkunaskalien temmellystä, tasapainoilu- ja metsästysharjoituksia ja naskalit emonsa kanssa saivat tutustua ihan uudenlaiseen paikkaan. Tästä päivästä videot kertovat enemmän kuin sanat. Se mainittakoon, että naskalit heti boksinoven avauduttua suorastaan rynnistivät tutustumaan uuteen tilaan ja ihanan rauhallinen emo myös. Emo tarjosi nisiään pennuille kylkiasennossa, mutta pennut ovat jo niin isoja, etteivät tällaista rauhoittelu- ja eväshetkeä kaivanneet. Pikkuisen kiinteää ruokaa syötiin, mutta vain vähän.
Reissun jälkeen sitten ruuat kupeista vilahtivatkin nopeasti. Sairaalassa annoimme ruokaa tarkoituksella käsistämme ja muualta kuin mistään kupeista, jotta pikkuisia totutellaan pikku hiljaa ruualla virikkeistämiseen. Aikuiset kissamme saavat lajityypillisemmin ruokansa virikkeistämisen vuoksi yleensä jostain virikekipoista etsimällä, kaivelemalla, tonkimalla tai palkkioina kivoista tempputreeneistä. Kissaahan on varsin vähän jalostettukaan: sen koko geeniperimä sanoo, että ruoka tulisi jahdata, sen eteen tulisi tehdä töitä. Kissa voi metsästää, vaikka vatsa olisi jo täynnäkin eli ruuan metsästäminen on kivaa puuhaa itsessään. Jos tosin kissaa ei olla aktivoitu ruualla, se voi olla niin sanotusti “tyhmistynyt” ja masentunut, eli ruualla aktivointi tulee aloittaa hyvin pienissä erissä vaikeuttaen.
Pentue matkusti muuten sairaalaan tunnin ajomatkan eri boksissa kuin emo. Emo pelkää matkustamista ja pissasi boksiinsa mennen tullen. Sen sijaan viiksikko ei ollut tehnyt tarpeita boksiin lainkaan, vaan kävi sairaalassa mukanamme tuomassa vessassa tarpeillaan. Ooh! Tämä karvalauma on oikeasti kyllä melkoisen spesiaalia porukkaa.
