Narsk. Grrr! Narsk. Pentujen aamu alkoi uudenlaisella raakaruualla lihaisten luiden muodossa. Kyllä, kissa todellakin on lihansyöjä, halusin minä omalta ruokavalioltani vegaanina sitä tai en. Kun ottaa kissan, eettisemmän ruokinnan miettiminen ei ole helpoimmasta päästä. Mahdollisimman vapaana elänyt lihatuote olisi parasta, mutta esimerkiksi pelkkää kalaakaan ei voi antaa monena päivänä viikossa. Onneksi nykyisin on edes luomulihoja enemmän tarjolla.
Tip! Tip! Kävin suihkussa ja jälleen pienet kisunpäät tulivat viereen katsomaan toimitusta ja kävelemään vesisellä lattialla. Suihkun päätyttyä muutama naski istui vieressä päät kallellaan ihmettelemässä vesitippojen tipahtelua hanasta lattialle. Ihmeellinen, ihmeellinen maailmamme.
Vaikka tämä viikko on ollut poikkeuksellisen raskas monelta osin, pentujen avartama maailma on saanut niin monet hymyt naamallemme. Oman vanhuskissamme Viljan kunto sydänvikoineen ja nivelrikkoineen on vienyt tämän upean kissapersoonan voimia niin, että olemme jo yllättäenkin jopa kaksi vuotta saaneet “jatkoaikaa”. Viimeisen pari viikkoa eli siis jo ennen pentujen tuloa Viljan kunto alkoi rapautua lisää. Tällä viikolla taitavanäppinen vakkarifyssari Jenni Laaksonenkaan ei saanut enää Viljaa selkeästi parempaan suuntaan. Treenasimme torstaina ja perjantain kuluneella viikolla firmani eli Heiluva Häntä koira- ja kissakoulun tiloissa (jotka ovat eläintemme toinen koti) lyhyet ja iloiset, matalaesteiset agilitytreenit ja piskuisen jumpparadan. Vilja oli hymyilevä ja selkeästi ilahtui treeneistä ja tiloissamme oloista, mutta kovin kovin väsynyt. Kodissamme pieni yläkertamme on rauhoitettu Viljalle ja Vilja onneksi on nähnyt elämässään paljon kissoja, mutta kaipaa selkeästi nyt omaa tilaa, eikä pentujen seuraa. Raskaita päiviä elämme, sillä pian on aika luopua. Pentusten elämänihmeet tuovat siis enemmän lohtua kuin arvasinkaan. Viljakin on entinen rescue- eli löytökissa, samoin kuin Okramme. Minulla ei kyllä ole koskaan muita kissoja ollutkaan aikuisiällä kuin uudelleensijoitettuja löytökissoja yhdistysten kautta ja olen toiminut kotihoitajana hyvin aktiivisesti vielä Heiluvan Hännän alkuvuosinakin.
Hurjaa kissa ja hiiri -leikkiä
Puolenpäivän aikaan ovesta astui sisään kolme sukupolvea: puolisoni äiti, puolisoni veli ja tämän avovaimo sekä heidän suloinen 3,5-vuotias lapsensa. Pennut laskettiin kylpyhuonelukaalistaan tervehtimään vieraita ja nyt ne hipsivät ulos jo nopeammin kuin edellisten vierailijoiden aikaan. Liikkuva lelu sai naskalit heti innostumaan, kiipeilemään syleihinkin. Anoppi oli tehnyt varta vasten pennuille villalangasta hiirilelun lankavarrella. Tällainen lelu on hyvä ihmisen kanssa yhdessä leikkimiseen, mutta villalankarullia ja -narunpätkiä ei saisi jättää kissalle valvomatta lainkaan, sillä kissa saattaa niellä sitä (sekä vaavi että aikuisikäinen). Tällöin jouduttaisiin avaamaan kissa nukutuksessa, jotta lanka saadaan pois. Onpa kissojen sisältä löytynyt esimerkiksi korvatulppiakin suoliston tukkeena. Eli kannattaa miettiä todellakin, mitä leluja jättää kissoille valvomatta. Me jätimme kisuille yksi muun muassa ruohonkorsia ulkoa, kuivuneita lehtiä ja kissoilla on myös useita palloja eri materiaaleista, pahveja ja kangashiiriä sekä isompia koirille tarkoitettuja pehmoleluja – kelpaavat mainiosti muun muassa kanin tappopotkujen harjoitteluun.
Anoppi harjoitteli myös pentujen nostamista. Pennut kiipeilevät olohuoneen kiipeilypuissamme jo korkeallekin, mutta ne nostetaan alas, jotta ne eivät missään nimessä tipahda korkealta. Motoriikka viiksivalluilla kehittyy vauhdilla kyllä, mutta olisi todella ikävää sosiaalistamiselle, jos pennun hauraat luut murtuisivat putoamisen takia. Anopin tekemät nostelut olivat tärkeää totuttelua pennuille, sillä tulemme olemaan työreissussa Kuopiossa puolisoni Simon kanssa ensi viikon viikonloppuna kolme päivää ja anoppi hoitaa kaikkia kissojamme tuon aikaa. Omille vanhuskissoillemme anoppi-Eeva onkin jo hyvin tuttu, joten Okra-kissamme varmasti tuolloinkin toimii malliesimerkkinä osoittaen Eevan luotettavaksi henkilöksi.
Pennunvaraajia saapui kylään
Pennut saivat vierailun jälkeen nukkua päivätirsat, kunnes jokusen tunnin päästä saimme uudet vieraat kotiimme: kahden pennun tulevat huoltajat ensitreffeillä pentusten kanssa. Saatiin taas leikkiä, leikkiä, harjoitella sylissä oloa, kantamista. Lisäksi kuuntelimme televisiosta ilotulitusten paukkeita leikin lomassa, mikä oli pentusille jo aivan normaalia äänihälyä. Lisäksi kuuntelimme linnunlaulua tv-ruudulta, mikä innosti Okra-kissaamme vahtaamaan ruutua silmä tarkkana. Okra toimi mahtavana setänä kisupennuille taas vierailujen ajan osoittaen, että vieraissa ei ole mitään pelättävää ja kävi lyhyesti nuuhkuttelemassa pikkuisia ja kohteliaasti väisti, jos jotakuta jännitti.
Kaksi pennuista olisi siis jäämässä meille ja kahdelle olisi näemmä kodit, mutta yksi pentu ja emo ovat vielä kotia vailla. Suunnittelimme jo ottajien kanssa, että treenailisimme yhdessä tempputreenejä porukalla pentueen kanssa. Eli tervetuloa iloiseen porukkaamme. Jos olet etsimämme harrastava koti kissalle, haluat kouluttaa kissaa palkitsemiseen eli tutkittuun tietoon perustuvin menetelmin, tarjota sille aktivointia ja virikkeitä, niin otapa yhteyttä Miiraan ja kysy lisää. Yhteisen treeniringinkin takia toive olisi, että kodit löytyisivät pääkaupunkiseudulta tai sen tuntumasta.
Hämärän aikaan valjaissa ulos
Myöhään illalla pentuset harjoittelivat vielä valjaiden päällepukemista ja ulkoilivat kukin lyhyet noin viiden minuutin ulkoilut valjaissa ja hihnassa pimeällä pihallamme. Tässä iässä – nyt 9 viikkoa – pennut pitävät vielä tällaisia asioita kuin valjaat aivan normaaleina juttuina, joten myöhemmin pidemmät ulkoilut tulevat olemaan helppoja välineiden tuttuuden takia. Jos kissalle yritetään vasta aikuisena pukea valjaat päälle, joudutaan prosessi monesti pilkkoa pieniin paloihin ja siedättää positiiviseksi paloissa. Pentuikä on siis korvaamaton niin monessa mielessä. Samoista syistähän esimerkiksi hevosvauvoille eli varsoille puetaan suitsia päälle jo syntymän jälkeen, jotta pukineet ovat luonnollinen osa elämää.
Emo imettää pentuja kyllä vielä, mutta koko ajan pienempiä määriä ja heti imetyksen jälkeenkin kiinteä ruoka maistuu ahnaasti. Pelkällä emonmaidolla kun ei enää laisinkaan pärjää, mutta nisän imeminen tuo turvaa uusien tapahtumien jälkeen. Lepohetket ovatkin tärkeitä. Zzzzz! Silloin opitut asiat jäävät päähän ja varsinkin silloin, kun uusia asioita on oppinut leikin kautta – eli positiivisin vahvistein.
