Ooh! Taas uusia ympäristöjä tutkittavaksi ja kiipeiltäväksi. Pennut pääsivät keskiviikkona tutustumaan Filosofi-pennun eli Inkkarin tulevaan kotiin Anskun luo. Myös Sisar Hento valkoisen eli Ritarin ja ruskean tytön eli Mahtin tuleva ottaja Moona oli tietenkin paikalla taas. Yritämme näin tehdä uusiin koteihin muuttoja mahdollisimman mukaviksi pennuille. Moonan kotonahan pennut kävivätkin jo aikaisemmin – kuten täältä blogista voi lukea.
Pentuset rallattivat taas pitkin kiipeilypuita ja sohvia, ihmettelivät ikkunasta kerrostalopihan näkymiä ja leikkivät leluilla. Suosikki oli selkeästi jumpparulla, jonka sisään saattoi juosta ja toinen hypätä samaan aikaan rullan päälle. Pienistä nämä kakarat eivät tosiaan säikähdä.
Torstaina vierailimme Pasilassa Rauhanasemalla eli useiden rauhanjärjestöjen kotimajassa. Rauhanaseman työntekijät olivat kilvan paikalla ihastelemassa ja leikittämässä pikkuisia. Mutta tämä olikin ensimmäinen vierailu, jossa yhdelle pennulle tulikin pelkotila. Tuo pentu oli oma Tuiskuni eli valkoinen mustalla silmälapulla. Tämä yllätti melkoisesti, sillä Tuisku Pippurinen on yleensä ollut se rohkea rämäpää, joka pikkujouluissakin ensimmäisenä lähestyi vieraan koiran aitausta, ulkona liikkuu enemmän ja pidemmälle kuin muut ja kotonamme on ensimmäisenä ollut nuuskimassa koiriammekin. Noh, sellaista elämä on ja saatiinpahan taas lisäinformaatiota tästä persoonasta sekä oivalluksista ja virheistä oppimista. Virheet ovat sitä varten, että niistä oppii.
Tuisku siis lähti Rauhanaseman yhdessä huoneessa yhtä lailla sisarustensa kanssa nuuskuttamaan huonetta, kiipeili pöydällä, kunnes se yhtäkkiä alkoi jähmettyä ja haistella ja katsoa sohvan nurkkaa. Sohvalla oli myös oma takkini, joka päällä olin ollut ainakin asiakaskoirien kanssa juuri sekä omien koiriemme kanssa Touhu ja Temmellys -paikassa, eli uusia ja outoja hajuja siinä saattoi olla. Mutta niin oli varmaan sohvassakin, mene ja tiedä, kumpi vai molemmat yhdessä hajumaailmansa kanssa olivat nyt Tuiskun mielestä jänniä. Tuisku säikähti ja pakeni huoneen toiseen nurkkaan ja minä tyhmä tein sen virheen, että yritin nostaa Tuiskun syliini ja Tuisku selkeästi säikähti minussakin ollutta hajua (olin juuri ollut sohvalla istumassa ja päälläni oli toki ollut takkini tullessamme). Tuisku haisteli takkiani, rääkäisi ja juoksi karkuun sohvan alle, koska sohva oli siinä lähellä. Muutkin pennut säikähtivät Tuiskun reaktiota, mutta toipuivat nopeasti ja palasivat leikkimään ja tutkimaan huonetta – ja yrittivät syödä viherkasveja, jonka estimme, sillä emme tienneet kaikkien myrkyllisyydestä. Voi että, kun harmitti, että olin ottanut Tuiskun syliin. Sylini oli vain aiemmin ollut Tuiskulle nimenomaan turvapaikka, jonne se kapusi itse, jos oli yliväsynyt vaikkapa luennon aikana ja nukahti syliini tunniksi. Olin ollut aikeissa ottaa Tuiskun syliin ja nostaa sen boksiinsa, joka on sille turvapaikka. Noh, pieleen meni ja lujaa. Olisi pitänyt antaa Tuiskun olla rauhassa huoneen toisella puolella nurkassa ja tulla esiin omaan aikaansa. Jokin turvapaikka on kissalle niin kuin muillekin eläville olennoille aina tärkeä, jos jokin säikäyttää.
Noh pyysin ihmisiä poistumaan huoneesta, jotta sain tilanteen rauhoittumaan ja Tusiku tulikin kymmenen minuutin sisällä pois sohvan alta. Mutta sohvan päällinen sitä selkeästi jännitti edelleen, vaikka olin takkini vienyt siitä toiseen huoneeseen. Hetken päästä sain Tuiskun rauhassa boksiinsa ja muut pennut perässä ja siirryimme toiseen työhuoneeseen. Siellä muut lähtivät taas rennosti tutustumaan paikkoihin, tiputtelemaan esitteitä pöydiltä ja ihmettelemään ikkunasta Pasilan näkymiä. Tuisku seuraili vähän ujona perässä eli kulki vähän matalammalla ja häntä matalampana ensin, mutta rohkaistui koko ajan lisää. Jännittyneisyyden näkin siitäkin, että yhtäkkiä iski pissahätä, eikä Tuisku huomannut vieressä olevaa vessalaatikkoa. Tuisku alkoi kaivella lehtilaatikkoa hädissään, jonka onneksi huomasin ja nostin pikkuisen vessaansa. Sinne Tuisku päästi saman tien pitkät pissat – jännityksessähän kehon toiminnotkin ovat nopeita, joten saattaa iskeä heti pissa ja/tai kakkahätä. Sisäsiistejä nämä viisi piskuista ovat olleet aivan meillä olon alusta saakka, joten tosiaan kyse ei ollut siitä, etteikö Tuisku olisi tiennyt, minne pissata.
Tuisku rentoutui koko ajan lisää ja leikki lelullakin. Lopetin tutustumisretken sitten varman päälle leikkihetkeen, jotta se mielentila jäisi Tuiskulle tästä paikasta.
Kotona laskin olohuoneemme lattialle peiton, jonka olin laittanut tarkoituksella sille jännälle Rauhanaseman sohvalle. Muut pennut menivät vain peiton ohi, mutta Tuiskupa jäi taas hieman jähmettyneenä haistelemaan kauempaa. Parissa minuutissa se kuitenkin rentoutui ja jatkoi leikkejä. Tämän vierailun jälkeen olen tarkoituksella tuonut kotiin vieraita tuoksuja kuten koiriemme treenipaikoista lattioilta tuoksuja koirien taukomaton kautta sekä hieromalla pyyhettä asiakkaitteni kissan turkkiin. Näitäkin Tuisku on haistellut ensin varovaisesti, kun taas muut ovat hetkessä haistaneet ja jatkaneet puuhailujaan. Pentuehan on löytynyt ulkoa ladon alta emonsa kanssa noin seitsemänviikkoisina ja selkeästi olleet jonkun kissoja, sillä villejä ne eivät suinkaan olleet. Mitähän pennuille ja nimenomaan Tuiskulle on mahtanut tapahtua ennen meille tuloa? Johtuuko hajuherkkyys ajalta ennen meille tuloa? Aiemmin emme ole tällaiseen hajuherkkyyteen Tuiskun kanssa törmänneet, joten tämä tuli aivan ylläripyllärinä. Mutta muutoin Tuisku on Rauhanaseman jälkeen ollut taas oma rohkea itsensä.