Kissanpennut

21. Viuh ja vauh! Kissaluennolla apuopettajina

Voihan Viiksikko, mikä vauhti ja hurma! Lauantaina 24.11. pikkuiset pääsivät viihdyttämään kissaluentojen väkeä firmani eli Heiluva Häntä koira- ja kissakoulun tiloissa. Edelliselä viikolla olimme jo käyneet tiloihin tutustumassa ilman muuta yleisöä kuin minä ja koirani. Nyt pikkuiset tutustuivat toimistoomme, joka varattiin niille turvapaikaksi. Aina jos jänskättää, voi vipeltää takaisin toimistoon. Mutta paljoa ne eivät sinne kyllä menneet ruokalautastenkaan ääreen, kun ovi saliin avattiin. Jaana Pohjolan pitäessä mainioita luentojaan pikkuiset rallasivat tuoleilla istuneiden ja yhden lattialla makaajan päällä, jaloissa ja juoksivat rallia pitkin poikin aivan innoissaan. Myös Okra-setäkissamme oli tietysti taas mukana ja Okra kävikin itse shoppailemassa hyväntekeväisyyspuffettia pitäneen Rekku Rescue ry;n pöydältä pari kissanminttulelua. Kun yksi pennuista yritti liittyä tähän leikkiin mukaan, Okra räppäisi kevyesti merkiksi, että tämä on nyt kyllä vain hänen leikkinsä. Kissanminttuleluja ei kyllä usein tykätä jakaa kaverinkaan kanssa.

 

Jaana kertoi mainioita asioita palkkiohuoneesta (huone, jossa virikkeet vaihtuvat kissalle), liikennevalon laittamisesta oveen merkiksi, milloin voi päästä lenkille ja milloin on turja edes yrittää pyytää ulkoilua – näin vähennetään kissan turhautumista ja naukumista. Itse olen käyttänyt tällaiseen joko ovesta roikkuvaa nauhaa tai kantoboksia eli boksin ilmestyessä oven eteen kissa voi pyytää ja päästä ulos ensin boksissa. Boksissa taas voi kuljettaa kissaa vilkkaallakin alueella ensin hieman turvallisempaan, rauhallisempaan paikkaan ja boksi voi toimia taas turvapaikkana, jos kissa säikähtää jotain. Pohjolalla oli myös mainio vinkki hanskojen käyttämisestä ikävän hoitotoimen kuten pakollisen lääkäritoimen yhteydessä. Hoitotoimia toki kannattaa treenata jokaisen lemmikin kanssa pienissä paloissa palkkioiden avulla mukaviksi asioiksi, mutta aina ei ehdi ja pysty kaikkea treenata. Näissä tilanteissa voi olla hyvä käyttää tiettyjä hanskoja tylsän toimenpiteen merkiksi. Paljain käsin ei tehdä tylsiä asioita, jotta vain hanskat leimattaisiin tyhmän hoitotoimen merkiksi. Eläimen elekielen kuunteleminen ja ystävällisen rauhalliset omat eleemme ja puheemme ovat toki myös tärkeitä aina ja iankaikkisesti.

Yli tunnin leikittyään pentujen moottorit alkoivat hyytyä. zzzz.

Osa nukahti toimiston kantobokseihin tai peitteille, mutta Miiran Terrierikisu kapusi Miiran syliin ja nukkui siinä koko loppuluennon eri asennoissa . Vasta lopun taputuksiin pentu heräsi, haukotteli – ja sille tuli kiire päästä äkkiä vessaan. Voi suloisuudet! Vaikka elämässä on kiirettä ja huonoa stressiäkin, nämä pikkuiset nappisilmät saavat jatkuvasti ilon ja liikutuksen silmiimme ja lämmän sydämiimme. Tulee olla vaikeaa antaa pikkuiset uusiin koteihinsa, mutta mentävähän se on. Onneksi itse saamme pitää kaksi kipaletta näistä timanteista.

Kissanpennut

20. Lepopäivä kotosalla

Puuhakkaiden päivien välissä täytyy olla lepopäiviä. Lapsen täytyy saada paljon leikkiä, lepoa, lämpöä, hyvää ruokaa ja nukkua tuhista toisten vieressä. Pennut seikkailivat toki olohuoneessamme, kiipeilivät kiipeilypuissa ja pöydillä, mussuttivat raakaa sydäntä ahnaasti, myös luomujauheliha on herkkua. Kyllpärihuoneessamme asuessa ne ovat erittäin hyvin tottuneita vieressä pyörivän pesukoneen ääniin ja kiipeilevät pitkin pyykkikoreja. Joka päivä nakkaamme niille uutta tutkittavaa ja uusia leluja. On pahvilaatikoita, kantoboksit säännöllisinä nukkumapaikkoina, kiipeilypuu ja -tasoja, erilaisia alustoja, joiden päällä kävellä.

Olohuoneessa pennut viettivät aikaa myös tietysti jälleen Okra-kissasedän sekä koiriemme kanssa. Pikkuiset kävivät kuonokosketuksessa terrierimme kanssakin – joskin terrieriä ei edellleenkään lasketa vauhdikkuutensa takia leikkimään pikkukisujen kanssa vielä. Mutta kainalossa lattialla katselleen pikkukisut pääsevät nuuskimaan myös Kookos-parsonia ja Kookos osaa kohteliaasti haistella takaisin. Pentujen villi leikki vaan kiehtoo Kookosta liikaa vielä sinkoamaan mukaan, joten siksi joudumme rajoittamaan kulkua. Pennut eivät saa päästä säikähtämään vauhdikkainta kolmesta koirastamme.

Kuuntelimme olohuoneessa myös jälleen pätkiä Sounds Sociable -äänisosiaalistamislevyltä (löytyy ilmaiseksi netistä) sekä ilotulitteitten ääniä samalla, kun kissat rohkeina leikkiä pösöttivät menemään.

Kissanpennut

19. Win-win! Kissanpennut ja erityislapset opettivat toisiaan

Oi mikä päivä. Pentujen vatsakivuista ei näkynyt enää tietoakaan ja kunto oli hyvä (joka paikkaan kiivetään ja kaikella leikitään), joten uskalsimme mennä sosiaalistamaan pikkukisuja Kirkkonummelle koululuokkaan erityislasten pariin. Kutsun välitti eläintenkouluttajakollega, joka työskentelee koulussa. Automatka meni jälleen kerran hiljaa nukkuen.

Aluksi lapset ohjeistettiin istumaan paikoillaan lattialla varrelliset kissanlelut käsissään. Pentujen boksit ja vessat laitettiin yhteen nurkkaan, jonne lapsilta kiellettiin pääsy vessarauhan ja turvapaikan takaamiseksi. Jos kisua jännittää, on tärkeää, että se pääsee pois tilanteesta kauemmas turvapaikkaan. Tutkitusti kissat tuntevat olonsa turvallisemmaksi, jos niillä on useita piilopaikkoja – myös löytöeläinkodeissa. Tämähän on hyvin loogista. Kuvittele, jos sinua jännittäisi. Haluaisitko olla väkisin esillä jännän asian lähellä vai päästä ensin kauemmas turvalliseen paikkaan huokaisemaan helpotuksesta? Kun huomaa olevansa turvassa ja pääsevänsä milloin vain turvapaikkaan takaisin, uskaltaa mennä paremmin hakemaan informaatiotakin. Monessa löytöeläintalossakin on tätä nykyä hyllyt, joissa on verhot edessä tai jokin muu näköyhteyden katkaiseva asia edessä kissan ja ihmisten välille. Pahvilaatikot esimerkiksi ovat helposti uusittavia piilopaikkoja, joista kissat yleensä tykkäävät. Kotiakin kannattaa sisustaa kissoille niin, että siellä on kiipeilypaikkoja, turvallisia koloja, pesiä, tunneleita – ja niistä kuten vessoistakin tulisi olla useita väyliä päästä pois. Vaikkapa avonainen vaatekomeron ovi, siellä vaatehyllyt, joissa on vaatteita edessä ja piilopaikkoja niiden takana, ovat hyvin suosittuja nukkumapaikkoja yleensä pitkähäntäisten mielestä. Oma koti kullan kallis kissallekin, oman rauhan tarjoajana. Siksihän me ihmisetkin pidämme jo lapsena siitä, että saamme oman huoneen.

 

Mutta takaisin pentujen kouluretkeen – naskalit laskettiin kuöjetusbokseista ulos niin, että ne näkivät vessalaatikot ja lattialla oli tuttuja vällyjä tuttuine tuoksuineen. Pennut lähtivät nopeasti tutkimaan tilaan, kiipeilemään tuolille, lavuaariin, jopa roskikseenkin päädyttiin ja lasten kanssa leikittiin paljon. Lapset meinasivat tehdä liian nopeita liikkeitä, mutta opettajansa neuvoivat hyvin lapsia rauhoittumaan, liikkumaan hitaammin ja olla jahtaamatta millään lailla kisuja. Pienet kädet kyllä helposti yrittivät silitää pentuja ja usein pennut antoivatkin silittää itseään ja hyppivät syleihin, kunhan eivät kokeneet tulleensa jahdatuksi. Selitimme yhdessä lapsille, kuinka tärkeää on, että kissa pääsee aina pois tilanteesta, jos niin haluaa. Kissa tulee itse tekemään tuttavuutta, kun se haluaa. Lapsillekin oli opetettu rauhoittumispaikan merkitystä kuten tiettyyn tuoliin menemistä, jos tunteet meinaavat kuumentua. Samaa turvapaikan ideaa kerroimme kissojenkin tarvitsevan – etäisyyttä ja rauhoittumista, jos jokin ahdistaa.

 

 

Kissalapset kestivät tosi hienosti, vaikka välillä osa lapsista lähti ruokalaan ja osa tuli uusina huoneeseen. Vain kerran yksi pennuista, Miiralle jäävä mustasilmälappuinen naskali säikähti äkillisiä liikkeitä enemmän ja tällöin pääsimme kuvailemaan säikähtäneen kissan elekieltä eli pulloharjan pöyhkeäksi mennyttä häntää, selkää köyryssä, karvat pystyssä, korvat valppaina ja hieman edessä ja tarkkaavaisesti kylki kohti ärsykettä tarkkaillen. Tällöin pentua ei saanut koskea, vaan puhuimme rauhoittelevan iloisella äänellä ja annoimme pennun itse päättää, mihin suuntaan se lähtee. Naskali kävi hetken rauhoittumassa boksien luona ja Miiran siliteltävänä ja palasi sitten leikkeihin lasten kanssa. Kun leikkiä oli taas sujunut tovin onnellisesti, olikin hyvä lopettaa vierailu siihen, onnistuneesti, ja koota pikkuiset takaisin kahteen boksiinsa. Suurensuuri kiitos kollegalleni tästä upeasta mahdollisuudesta. Saimme lasten tekemän kiitoskortin matkaamme ja korttiin oppilaat olivat kirjoittaneet kiitokset ja tuntemuksistaan erittelyjä. Kortista valokuva ohessa – se todella lämmittää sydäntäni.

 

Myöhemmin iltapäivällä käytin vielä emon uudestaan eläinlääkärissä. Verikokeiden otto ei mennyt ihan kuin Strömsössä, sillä lääkäri selkeästi hieman pelkäsi kissaemoa ja hätkähti heti, jos kisua jännitti. Jouduin pidellä emoa liian kauan paikallaan ja sen jännitys tiivistyi. Yritin itse olla hyvin rauhallinen, lempeä otteissani ja puheissani ja huolehdin, että emo katsoo muualle kuin meihin ihmisiin, jotta se mahdollisimman vähän assosioisi neulan ikävää tuntua meihin kaksijalkaisiin. Laskin emon pois otteesta, kun tapahtuma venyi liikaa. Juttelimme tämän lääkärin kanssa ideat uusiksi ja kerroin, että osaan kyllä pidellä kissan niin, että se ei pääse puremaan meistä kumpaakaan ja hyppää tarvittaessa lattialle itse puremisen sijaan. Sovimme, että lääkäri on nopeampi ja vähemmän hötkyvä toimissaan ja tämä toimi heti. Kissalla ei ollut kivaa toki, verikokeen otto oli selkeästi uusi jännä juttu, mutta siitä tehtiin sille mahdollisimman helppoa ja ystävällistä. Heti kun näyte saatiin putkeen, kisu pääsi lattialle ja omaan rauhaansa. Jatkoin nätisti juttelua sille ja annoin sille herkkutahnaa nuoltavaksi ja se söikin herkut ahnaasti. Toppuuttelin lääkäriä liikkumaan hitaammin ja rauhallisemmin liikkein. Oman lemmikin kanssa lääkäriin tai mihin tahansa hoito- tai koulutustilanteeseen mennessä kannattaa miettiä, että omalla lemmikillä ei ole muuta asianajajaa kuin me, omat huoltajansa. Esimerkiksi eläinlääkärin koulutukseen ei kuulu eläinten käyttäytymistiedettä, nykyisin vapaaehtoisena muutama lyhyt kurssi elekielestä ja käisttelystä, mutta sinnekään eivät kuulemma kaikki halukkaat mahdu tai osa halua tulla. Niin lääkäreirä, trimmaajia, eläintenkouluttajia, hoitajia on laidasta laitaan tyyliltään, joten kannattaa varmistaa osaamistasoa, olla valmis pitämään eläimensä puolia, että kaikki hoidot tehdään mahdollisimman ystävällisesti. Boksi esimerkiksi on omilla eläimilläni turvapaikka, aina. Siellä ei tehdä ikinä pahoja asioita, vaan sinne saa vetäytyä turvaan. Sinne emo sitten hyppäsikin rauhoittumaan.

Verikokeiden tulokset tulivat pian ja selvisi, että emolla tosiaan oli onneksi vain suolistotulehdus, kaikki veriarvot olivat siis hyvät – huh helpotus. Äitikissan kunto olikin noussut alkuviikosta taas normaaliksi ja se söi itse hyvin – eli ahnaana itsenään.

Pisteet kyllä emolle rohkeudesta ja käsiteltävyydestä. Muutenkin se antaa minun ja Simon nostella itseään, hyppää välillä syliin, tulee puskemaan jalkojamme vasten ja minä monesti pusken kevyesti otsallani sitä vasten kissojen ystävällisenä eleenä. Tästä kisusta joku saa vielä upean ystävän – kunhan emo on pentuen lähdön jälkeen steriloitu ja hoidettu muutenkin lähtökuntoon.

Kissanpennut

18. Ruiskusta herkkuja, nam nam!

Slurps! Ruisku on muuten kätevä kapine kissojen kanssa. Sen avulla saa annettua niin matolääkkeitä, palkkioherkkuja kuin vaikkapa joskus toivottavasti piitkällä tulevaisuudessa kipulääkkeitäkin. Edesmennyt Vilja-kissamme eli viimeiset kaksi vuotta sydän- ja kipulääkkeillä ja jonotti aina innolla aamuisin ja iltaisin keittiössämme lääkkeitä. Sydänlääke oli nestemäistä ja ei pahanmakuista ja sen perään sai naminamiraksuja palkaksi. Gabapentiini-kipulääke annettiin jauheena pieneen vesitilkkaan liotettuna ja ruiskun kautta – ja naminamilääkkeitä ennen ja jälkeen. Muut sydänlääkkeet tuo luova siippani Simo keksi antaa maksamakkaran – ja vain tietty maksamakkaramerkki kelpasi – sisällä niin, että tämän maksapallon kylkiin liimattiin Viljan suosikkiraksuja. Toimi tosi hyvin, kunhan muisti vaihdella raksumerkkejä säännöllisesti ja välillä myös maksamakkarasta Tubidog/Tubicat-tahnaherkkuihinkin. Vaihtelu todellakin virkistää kissaakin palkkioherkuissa ja muussakin ruuassa.

 

Keskiviikkona 21.11. pentukissamme tutustuivat ruiskuruokintaan ja samalla myös Nutri-Plus-Cat-ruokintaan. Ruiskusta saatiin hyvää muussattua herkkua niin, että ruiskun pää oli leikattu isommaksi auki. Nutri-Plus-Cat oli mahtava palkkioherkku vielä lisäksi ruiskuruokinnasta. Emokisulla olis siis todettu suolisto-ongelmaa ja tämä hieman tarttui pentuihinkin, joten ruokimme niitä ravinteikkaalla ruualla ruiskuista ja lisäksi Nutri-Plussalla ja saimme stopattua kaikki oireet nopeasti. Päivä käytettiin köllimiseen, leikkimiseen ja koiriimme tutustumiseen – ja sylissämme hengailuun. Onneksi tosiaan vatsat toimivat taas normaalisti jo päivällä.

 

Kissanpennut

17. Terveys ennen kaikkea

Tiistai meneekin nyt köllötellessä kotosalla. Emokissalla on vatsavaivoja ja röntgenissä paljastui ilmeisesti munuaisiin liittyvää vaivaa. Maanantain lääkärireissusujui kuitenkin oikein hienosti. Joudumme pakkoruokkimaan emoa ruiskulla ja samalla treenaamme pennuillekin ruiskuruokintaa. Nutriplussa maistuu pennuistakin hyvältä, sitä nuollaan ahnaasti sormesta. Emo alkaa onneksi voida paremmin tehoruokinnan jälkeen, mutta pidämme pentuja ja emoa nyt pitkälti levossa tiistain ajan. Koiria käydään toki moikkaamassa ja kiipeilemässä pitkin pientä taloamme. Silmät saa olla selässäkin pienten kanssa, etteivät ne tipahda mistään alas. Voih, toivottavasti emon vointi paranee pikaisesti entiselleen. Verikokeet täytyy vielä otattaa erikseen, koska nestevajauksen ja rauhoitteen vuoksi verenpaine oli tällä kertaa liian alhainen.

 

Pienille on jo varattu eläinlääkäriin tutustumisaika joulukuun alkuun, tästä viikon päähän rokotusaika (vuorossa tehosterokotteet) ja varhaissterilaatioon pikkuiset menevät juuri ennen uusiin koteihin muuttoaan joulun alla. Mutta ruskealta pikkutytöltä uupuu edelleen koti. Kyselyitä on tullut kyllä, mutta ei sellaista harrastavaa kotia, eli jossa vietäisiin kissoja oikeasti hihnalenkille ja haluttaisiin muutenkin virikkeistää kissaa ruualla, leluilla, korkeilla kiipeilypaikoilla ja aktivointitempuilla kouluttaen. Eli hohoi, sinäkö olisit aktiivisen kodin tarjoaja kenties? Luvassa olisi yhteisiä kimppatreenailuhetkiäkin muiden pentujen ja näiden huoltajien kanssa.

Kissanpennut

16. Jälleen koulun penkillä

Kurr! Boksin auetessa viisi pientä kissanpentua sekä yksi Okra-kissasetä hipsivät saman tien hännät pystyssä tutustumaan uuteen paikkaan. Tällä kertaa kyseessä on Helsingissä sijaitsevan Amiedun tilat, jonka lattioilla istuu kymmenkunta eläintenkouluttajaopiskelijaa. Olen saapunut luennoimaan kolmeksi tunniksi kissojen kouluttamisesta tänne ja puolisoni Simo on mukana vahtimassa omaa klaaniamme.

 

Luokkahuoneen takaosa on varattu kissoille pelkästään eli siellä ovat boksit, vessat, vesikupit ja Pet Remedy -suihketta. Mutta pikkutintit hipsivät lähes saman tien sille puolelle, jossa oppilaat eli aikuisopiskelijat istuvat valmiiksi lattialla käsissään kisujemme leluja ja herkkuja. Ei aikaakaan, kun pikkuiset alkavat leikkiä niin oppilaiden kanssa kuin keskenäänkin. Tirppanat ovat selvästi jo rohkeampia kuin mitä viime viikolla vastaavalla Luksiakäynnillä Nummelassa. Oppilaita tulee sisään vielä jälkijunassa ja pienet sietävät tällaiset uudet, ovista tulevat ja kävelevät ihmisetkin hienosti. Onpa heistä tullut kyllä melkoisia rämäpäitäkin. Välillä kiivetään pitkin ilmoitustaulua, välillä hypätään korkean roskiksen päälle keikkumaan ja puhelimen laturinjohto purtaisiin helposti pienempiin pätkiin.

 

Leikkiä jatkuu yli tunnin, ennen kuin pienet alkavat vähän jo väsähdellä. Osa nukahtaa kantoboksiin, porukan ainoa kolli Simon syliin, yksi pieni opiskelijan lattialla olevan takin huppuun ja yksi toisen takin päälle. Oi söpöyttä!
Automatkat sujuvat edelleen hipihiljaa ja tarpeet tehdään iloisesti vessoihin eikä bokseihin. Upeita karvalapsia nämä kyllä ovat.

Kissanpennut

13.-15. Anoppi lapsenvahtina

Viikonloppuna perjantaista maanantaiaamuun Miira ja Simo olivat työmatkalla Kuopiossa – Miira luennoimassa Nose Workista ja Koirien elekielestä ja Räyhääjien ja arkatassujen aiheista BAT 2.0 -tekniikkaa. Muut eläimemme olivat mukana hotellimajoituksessa, mutta pentuja ja emoaan oli kotonamme vahtimassa Simon äiti. Hänelle suurensuuri kiitos halustaan auttaa. Tuntui, että viikonlopun aikana pikkuiset hurahtivatkin mittaa ja rämäpäisyyttä lisää ja lisää. Koordinaatio, nopeus ja kiipeilytaito olivat kehittyneet ja se näkyi. Portaita juostiin ja yritettiin leikkiä kukkulan kuningasta kiipeilytelineiden yläosissakin.

Kisut söivät uutena asiana keitettyä seitiä, joka maistui slurps ja nam.

Anoppi otti ihanasti projektiksi pyynnöstämme käyttää joka päivä perjantaista sunnuntaihin pentuja ulkona valjaissa pienellä pihallamme lyhyitä hetkiä. Naapureiden pihaan tulo jännitti vielä osaa pennuista, mutta onneksi ihmisen syli kelpasi turvapaikaksi. Ruohonkorsia haisteltiin. Koska ulkona on jo suht kylmä – tosin vuodenaikaan nähden lämmin – ulkoiluhetket pidetään lyhyinä. Pentuja kun ei passaa vilustuttaa.

Emokisu valitettavasti alkoi oireilla vatsallaan ja pissasi anopin huomaamatta sänkyymme. Jotkut pikkukisuista olivat myös huomanneet tämän ja ehtineet myös tehdä tarpeitaan sänkyyn. Miira ja Simo ajelivatkin vauhdilla aikaisin aamulla maanantaina takaisin kotiin huolehtimaan emokisu eläinlääkäriin. Röntgenkuvista ei löytynyt mitään eikä kliinisessä tutkimuksessa, veriarvoja emme saaneet vielä otettua nukutustilan alhaisen verenpaineen takia. Verikokeisiin mennään loppuviikosta. Röntgenissä paljastui kuitenkin mahdollista munuaisvaivaa, joten tätä tosiaan tutkitaan tarkemmin verikokeiden kautta. Emoliinia hoivasimmekin huolella ruiskuruokinnalla recovery-ruualla. Lisää lääkärikäynnistä seuraavan päivän blogitekstissä vielä.

Sänkyyn pissaaminen puolestaan on hyvin tyypillinen stressin tai kivun oire kissalla ja pennut puolestaan helposti seuraavat emon esimerkkiä. Jos kissalla esiintyy pissaoireita, kannattaa aina sulkea pois eläinlääkäritarkistuksissa mahdolliset kivut ja sairaudet, joita voi olla monenlaisia kuten vaikkapa virtsakivet tai idiopaattinen kystiitti. Kipu voi vieläpä tehdä kissalle negatiivisen ehdollistumaan vessaan eli vessa=kipu, joten tästäkin syystä kissa saattaa tehdä tarpeensa ei-toivottuihin paikkoihin. Kissalla voi myös olla stressin aiheuttajia yhtä lailla monia kuin sinänsä ihmisilläkin. Tässä emokissan tapauksessa stressiä aiheutti esimerkiksi meidän vakiohuoltajien poissaolo ja selkeästi kipu vatsassa. Muita stressin aiheuttajia voisivat olla esimerkiksi kissan kohtelu vanhakantaisilla, rangaistuksiin perustuvilla koulutusmenetelmillä kuten vesipyssyllä suihkuttaminen, kissalle huutaminen, kiinni tarttuminen tai muu kipua, uhkaa ja/tai pelkoa aiheuttava metodi. Kissat ovat hyvinkin stressiherkkiä olentoja ja suhteen kissaan saa helposti rikki vanhakantaisilla koulutusmenetelmillä. Stressiä voivat tuoda kissaa pelottavat asiat kuten vaikkapa uudet tai vieraan eläimen hajut sisään tulleina (esimerkiksi kenkien tai lastenvaunujen pyörien mukana, kasseissa jne), muutokset kuten läheisen poistuminen, pelottavat äänet tai ikkunasta näkyvät asiat kuten vaikkapa remottityömaan vilske, toinen kissa omalla reviirillä tai muu kissaa pelottava eläin tai ihminen, tylsä elämäntapa ilman virikkeitä, jatkuva yksinolo ja niin edelleen.

Meidän tapauksessamme – tämä teksti lisättynä kolme päivää myöhemmin – väärään paikkaan tarpeiden teko loppui kuin seinään kotiin palattuamme. Pesimme pissaläikät pois pesuaineen ja etikan yhdistelmällä ja välipatja joutui roskiin. Kissojen ollessa vapaina asunnossamme vahdimme niiden touhuja ja katsoimme, että vessat ovat tarjolla joka paikassa. Sänkyyn kissoja ei laskettu muutamaan päivään lainkaan. Kissoille ollaan oltu ystävällisiä ja laskettu stressitasoja mukavalla puuhailuilla, virikkeillä, hyvällä hoivalla, leikillä. Lisäksi siis varmasti tärkeimpänä emon terveys siis tutkitutettiin ja emo voi jo paremmin. Pet Remedya on myös suihkautettu hyvää oloa lisäämään. Vessat on pidetty puhtaina, eri paikoissa tarjolla ja niissä ollut eri hiekkoja – mutta hiekkojen materiaaleilla ei tunnu näille kissoille olevan merkitystä.

Imettäminen alkoi olla jo ilmeisen vaikeaa.

Kissanpennut

12. Kertausta ja kehitystä

Tänään Vikksikko on lähinnä jatkanut kodin koiriin tutustumista. Pennut ja isommat karvakorvat ovat jo olleet hyvin lähikontaktissa ja vähemmän suosiota on saanut koiran hännän käyttäminen leikkikaluna. Rohkeita pieniä ja kilttejä isosia.

Myös kissanpentujen fysiikka kehittyy kohisten – tänään on juostu rappusissa kovasti rallia. Meillä maalattuihin puurappusiin on naulattu mattoa pinnoitteeksi, jotta ei ole liian liukas eläimille – tai ihmisillekään. Vauhdikas pentu lentäisi liukkaalla helposti mukkelismakkelis ja voisi satuttaa itsensä.

Sylissä pitämistä lisätty, eri asennoissa ja hoitotoimia harjoitellen, esim. katsottu hampaita.
Seuvaavaksi on taas tarkoitus tutustua uusiin ihmisiin – Anoppi hoitaa kissoja seuraavat 3 päivää. Ohjeena soittaa erilaisia ihmismaailman ääniä ja käyttää vuorotellen kerran päivässä ulkona valjaslenkillä.

Kissanpennut

11. Naskalit ihmisten koulussa

Hurr! Automatka kohti Nummelassa sijaitsevaa Luksia-koulua ja sen eläintenkouluttajien koulutusyksikköä starttaa. Yksikön opettaja Lotta Vihtonen on kutsunut Viiksikon kyläreissulle opettamaan eläintenkouluttajaopiskeljoita ja näin pentujen sosiaalistamisputki saa taas hyvää jatkoa. Pennut ovat aivan hipihiljaa unessa kantoboksissaan ja malliopettajasetä Okra todellakin osaa hommansa hiljaisena matkaajana. Yhtäkään vahinkopissaa ei taaskaan tule ajomatkan aikana boksiin, ei mennessä eikä tullessa. Wau sanon minä – rinta rottingilla.Aamusella pennut leikkivät innoissaan kissalan lattialla olevissa bokseissa, joten boksit todella ovat näillekivoja turvapaikkoja, joilla myös matkataan kaikkiin kivoihin huvipuistoihin.

Kannan ensin sisään huoneen rauhallisimpaan nurkkaan kissojen vessan, vesikupin, tuttuja leluja ja levitän oman takkini (tutut tuoksut mukanaan) lattialle. Näiden kaikkien eteen (vesikuppi kylläkin kauempana hiekasta toki) nostan Okran sekä tosiena pentujen boksin. Avaan ensin Okran luukun, jotta se voi näyttää rohkeudessa mallia kakaralaumalle. Häntä pystyssä Okra tepasteleekin pitkin lattioita – ja pöytiä. Pikkuviiksiset lähtevät nekin reippaina liikkeille, toki ensin pöytien alle, jossa turvallisempaa. Mutta ei aikaakaan, kun tirpat ovat tutkimassa lattialla istuvaa opiskelijaporukkaa. Opiskelijoita on etukäteen ohjeistettu olemaan suht paikaallaan eli välttämään yllättäviä liikkeitä, jotta kisut eivät vain säikähtäisi mitään. Oppilailla on tuomiani kissanleluja keitettyjä luomulihan palasia, joita antaa pikkuisille. Nirpsukat innostuvat pian liikkuvista leluista ja moni myös lihanpaloista. Osa kiipeilee ihmisten syliinkin leikkiessään ja rallaa pitkin lattioita juoksujalkaa.

 

Kun yksi oppilas yhtäkkisesti liikkuu paikaltaan, pikkuiset kulkevat kaikki samaan turvallisimpaan nurkkaan pälyillen. Pian ne huomaavat, että vaaraa ei ollutkaan, ja jatkavat leikkejään. “Vaara” tuli siitä, että Okra oli löytänyt vahingossa lattialle unohtuneen, käytetyn kissanvessan, jossa ei kuitenkaan ollut hiekkaa. Okra merkkasi boksiin ja pissaa meni seinällekin. Vieras paikka ja vieraan kissan tuoksut, ei ihme, että Okralle tuli tarve jättää sinne myös oma puumerkkinsä. Oppilas liikkui hakeakseen pesuainetta, ja tämä yllättävän nopeatahtinen ihmisen liike oli tässä vaiheessa vielä jänskää näille noin yhdeksänviikkoisille nassikoille. Sosiaalistamisessa tärkeää on edetä yksilön ehdoilla ja saada tilanteista positiivisia, joten siksi muokkaamme ihmisten liikettä vielä pieniksi. Toisaalta ei ole hyvä olla outoja suolapatsaitakaan, vaan puhua normaalisti ja liikkua pienesti kyllä.

Tunti alkaa lähestyä loppuaan, joten nostelen kisumisut yksi kerrallaan ensin vessalaatikkoon ja sieltä boksiin. Vessassa on kyllä käyty jäljistä päätellen, mutta haluan vielä lopputarkastaa, josko jollekin olisi jäänyt hätä. Ei ole. Laittaessani yhtä kisua boksiin toiset yrittävät karata, mikä on hyvä merkki siitä, että pienillä on ollut kivaa tässäkin paikassa. Kotimatkalla boksissa on taas hipihiljaista. Soitan ajomatkalla bluetoothin avulla vielä toiseen vastaavaan koulutusyksikköön eli Amieduun, jonne olen menossa luennoimaan kissojen kouluttamisesta seuraavana maanantaina. Saan sovittua, että muksut matkaavat mukanani sinnekin sosiaalistumaan. Mutta tuota ennen ne viettävät useamman päivän ihan vain kotona, jotta pikkuiset eivät kuormitu.

HOIVATOIMET RUTIINEINA MUKAVIKSI

Kotona pienet ahmivat hurjasti ruokaa – matkailu tekee aina nälkäiseksi. Ruokailun jälkeen on vielä hyvä ottaa pienet painit ennen päiväunia.

Muutoin päiväämme on kuulunut taas uusien esineiden esittelyä kissalassa kuten uuden karvalelun ja laatikoiden. Niitä pidetään sylissä ja harjoitellaan päivittäin pieniä hoivatoimia kuten korvien ja hampaitten katsomista. Hmm, harjaamisen treenaaminen on vielä uupunut, samoin kuin rokotuspiikin esiasteiden harjoittelu. Näitä pitääkin treenailla ensi viikolla ahkerasti, mutta pienissä paloissa mukavaksi. Kolmen kuukauden iässähän pikkuiset menevät sitten tehosterokotuksiin, joten on hyvä harjoitella hoitotoimia etukäteen mukaviksi sekä tutustua jo edeltäkäsin eläinlääkäriasemaan. Tuttua eläinlääkäriasemaa onkin jo kysytty tätä kaikkea silmällä pitäen.

Pienet ovat myös tovin olohuoneessamme jälleen koiriemme parissa. Parsonrusselimmekin malttaa jo hieman paremmin katsella pikkuisia, mutta ei sitä voi vielä vapaaksi laskea temmeltämään pienten luo. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, pienin askelin eteenpäin, niin hyvää tulee tässä asiassa.

Kissanpennut

10. Viiksikko eskarissa – eli puuhamaassa

Nuusk! Ooh! Boksin ovi aukeaa ja pikkutassut tepastelevat Okra-kissasedän perässä Koira- ja kissakoulun tilojen lattioille. Uskomattoman rohkeilla pikkutepsuilla nousevat hännät hyvinkin nopeasti ylös ja lihakset ovat rennot – vaikka ollaan aivan uudessa, pentujen silmiin isossa ja avarassa tilassa. Lihasten rentous onkin se, mitä kannattaa katsoa kissan tunnetiloja tarkkaillessaan. Jos kisu on rento, se uskaltaa kävellä keskeltä huonettakin. naskalit viettävät eniten aikaa salin reunoilla, sillä siellä on suojaisia paikkoja ja kiipeilyvälineitä kuten tuolinjalkoja, tokoeste ja kissa-agilitytarvikkeita. Mutta uskaltaa tämä viisikko kulkea salin poikkikin ja pian alkaa innokas vauhtijuoksu, hippaleikki ja kiipeilyt. Okra kävelee välillä pentujen luona ja käy nuuhkimassa niitä, mutta usein se myös haluaa 13-vuoden arvokkuudellaan omaa tilaakin hypäten pöytien ja hyllyköiden päälle. Pennut katsovat kaihoisasti perään. Ihan tällä yhdeksän viikon iällä ei fysiikka riitä – onneksi – hyppiä korkeuksiin setähahmon perässä.

Ei aikaakaan kun huomaan, että tässä ovat selkeästi tulevaisuuden agilitylupaukset. Laitan Okraa ja toki pentujen koordinaatio-vapaatreenailua varten agilityesteitä pystyyn ja viuh – pennut kiipeilevät pitkin matalaa kissojen puomiestettä (niin matala, että tippuessaan pentu ei voi oikein rikkoa luustoaan), tikapuuestettä, hyppivät tuosta vaan tokoesteen yli. Kun A-este laitetaan paikoilleen, on riemu suuri. Yhtäkkiä neljä kissimissiä keikkuu A-esteen harjalla. Viimeinen kaveruksista saapuu jälkijunassa, eikä ihan heti pääse harjalle, mutta sinnikkyys palkitaan kyllä.

 

“Wuh, wuh, ärrr!” Käytävästä kuuluu naapurihuoneiston eli puusepänliikkeen työntekijöiden koirien haukkua melkoisen kovaa. Kisut ihan hetkoseksi pysähtyvät kuuntelemaan, minä puolestani lässyttelen iloisen kannustavalla äänelläni. Naskit jatkavatkin pian puuhastelujaan äänistä piittaamatta. Olen eläintenkouluttajan urallani nähnyt niin monta kissaa, joiden tempputreenaus tiloissamme tyssää uuden paikan ja sen äänien pelkoon, että tänään kyllä kihertelen innosta näiden viiden naskalin ollessa näin Risto-Reippaita. Näistä saa kuulkaas melkoisen hianot treenikaverit, joiden kanssa voi käydä valjaissa koirien tapaan treenaamassa – kunhan uusi huoltajansa tajuaa jatkaa sosiaalistamista pennun kotiuduttua uuteen pesäänsä. Pennuistahan kaksi jää meille ja toive on saada naskaleista tempputaiteilijoita moneen tapahtumaan – mutta aika näyttää toki, mitä tuleman pitää. Kissayksilön ehdoilla mennään, aina.

Lasken takahuoneesta kaksi isompaan koiraamme salin puolelle ja se hieman hirvityttää pikkuisia. Annan koirilleni vihjeen käydä maahan makoilemaan, jotta pennut tuntisivat olonsa turvallisiksi. Tämä toimii. Koirien liikkuminen tilassa olisi vielä liikaa, joten olosuhteita tulee säätää sellaisiksi, että kisuille varmasti jää positiivinen muisto tästä paikasta. Niin kyllä takuulla jääkin. Tunnin mittaisen huvipuistoilun jälkeen nostelen pentuja tilojemme keittiöön, ja ne yrittävät jokainen vuorollaan livahtaa takaisin salin puolelle hurvittelemaan. Pikkukeittiössämme on vessa ja toiveenani on, että naskalihampaat muistaisivat käydä veskissä ennen boksiin laittoa ja kotimatkaa. Samalla minä ja Okra saamme tilaisuuden treenata lyhyt agilityrata.

Whoo! Toimii. Vessalaatikosta löytyy viidet pisut ja pennut voi laittaa boksiin. Kotimatka menee aivan hipihiljaa. Okra-kissamme on hyvä opastaja siihen, että matkustelu on mukavaa. Laskiessani kisut boksista hoitohuoneeseensa eli kylppäriimme huomaan, että pennut todellakin olivat taaskin sisäsiistejä tämänkin reissun ajan – mennen tullen boksi säilyi täysin puhtaana ulosteista. Wautsi wau, sanon minä. Hirmu moni aikuinen kissa pelkää boksia ja siksi meillä onkin boksit tarjolla pesäkoloiksi kissojen tiloissa koko ajan. Niissä leikitään ja niissä syödään. Näin itse matkantekokin on turvallisempaa boksissa. Alkuun suihkautimme sinne hieman Pet Remedyakin, mutta nyt sitä ei näemmä tarvita enää.

Luulin, että retki huvipuistoon väsyttäisi kakarat, mutta hah, kotona leikki jatkui. Toki välissä otettiin parin tunnin nokoset, mutta sitten takaa-ajot jatkuivat taas illan tunteina. Emo osoittautuu huippu tyypiksi monessa mielessä, se ei stressaa, vaikka pennut ovat hetkiä poissa sen valvonnasta. Noiden hetkien aikana sillä on herkkuruokaa etsittävänä, rauhoittavaa musiikkia ja enemmän tilaa nuuskutella asunnossamme.

Leikki jatkuu ja jatkuu ja kodin kaksijalkaiset ovat kummasti illalla paljon väsyneempiä kuin karvalapset konsanaan. Toki meillä onkin melkoisesti toipumista rakkaan Vilja-kisumme poisnukkumisen takia. Pistänkin merkille, että tänään pikkumisset haluavat poikkeuksellisen vähän olla sylissä. Niin ne eläimet vain haistavat tunteemme, niitä ei voi huijata teennäisellä ilon esittämisellään. Mutta kyllä näiden tepsujalkojen kanssa saakin monta hymyä surun keskelläkin suupieliin. Meidän pienet rakkaat.